perjantai 12. marraskuuta 2010

MUISTELUA

Toistan taas itseäni, toteamalla työntäyteisestä viikosta. Mutta tottahan se, sitäpähän se tämän hetkinen elämä paljolti on. Viikot vierähtävät tiiviissä työn touhussa - haasteista selviämisestä seuraavaan. Työ on alkanut kyllä tuntumaan levollisemmalta ja entistä antoisammalta. Saa sitten nähdä jatkuuko vuoden loputtua. En ota asiasta pulttia, menee kuin on mennäkseen.

Mukavia ystävä haastekapula muisteluita lukiessa ja niiden innoittamana tartuin minäkin aiheeseen, muistelemaan lapsuuden toiveammattejani. (löysin erään vanhan juttuni ja muokkasin siitä tämän) Yritin etsiä jotain vanhoja lapsuuden kuvia, vaan vähissäpä olivat. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, eikä valokuvaajan lapsilla valokuvia…
Minä äidin sylissä, isän kuvatessa.

Pienenä minulla oli kolme ihanneammattia: opettaja, karjakko, ja näyttelijä. Sain joskus olla äidin mukana, kun hän toimi alakoulun sijaisopettajana. Äiti vaikutti niin herttaiselta ja viisaalta opettajalta. Minäkin halusin tulla sellaiseksi kuin äiti – opettajaksi. Mutta sitten mummolassa näkemäni karjakko sai minut toisiin ajatuksiin. Karjakon tanakka punaposkinen olemus ja siisti valkoinen työasu tekivät vaikutuksen. Hänen vakavan huolellinen työskentely erilaisten mielenkiintoisilta näyttävien lasiputkien parissa herättivät kunnioitusta ja tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Pidin aina huolen, että karjakon saapuessa olin hartaana seuraamassa hänen toimiaan. Opettajanammatti sai väistyä, minusta tulisikin karjakko. Kunnes kouluaikana historianopin kautta opin tuntemaan näyttelijätär Ida Aalbergin . Idasta tuli idolini ja halusin tulla yhtä tulisieluiseksi näyttelijäksi kuin hän. Harkitsin jopa karkaavani kotoa, kuten Idakin aikoinaan. Miksi mikään noista ihanneammateistani ei kuitenkaan koskaan toteutunut? Tiedän kyllä, opettajaksi tai näyttelijäksi minulla ei ollut kyllin riittävää koulumenestystä. Karjakon ammattia ajatellen pelkäsin liiaksi lehmiä.
Jotain noista lapsuudenajan ihanneammateista on osittain toteutunut, voin hymyillen todeta. Minusta tuli aikoinaan sairaanhoitaja. Työssäni kotisairaanhoitajana sain kulkea taloissa kuin karjakko aikoinaan, siisti valkoinen työasu yllä ja käsitellä tarkkana kiiltäviä laboratorioputkia. Näyttelijää ja opettajaakin sairaanhoitajan työssäni hitusen tarvittiin.

.

9 kommenttia:

  1. Tuo kuva on niin kiva...
    ja näinhän tämä elämä menee...kai ne lapsuuden toiveammatit joten saattavat liipata ..lähellekin nykyistä. Ja KSH:n hoitsu ....hoidetaan jotain muuta kuin elukoita...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Mutta säähän oot aivan mun näkönen, tai siis mää sun näkönen =D

    VastaaPoista
  3. On lapsuuden haaveissa siis jotakin taikaa. Ne kantoivat sinua... =) <3

    VastaaPoista
  4. Krisse; joo, oikein itsekin liikutuin kuvasta. Hieno ammatti hoitaa ihmisiä, kyllä! Sitä olen tehnyt vuodesta 1976 lähtien, joten kyllä siinä kutsumus on pohjana.

    Laiza; eikös vain, saman panin merkille! Ajattelinkin sulle tätä kuvaa näyttää.;) Sää olit sellainen (iso)nappisilmä jo vauvana.

    Una; totta, haaveet voivat kantaa hämmästyttävän pitkälle.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja ihana kuva sinusta!:)
    Kiva oli lukea tämä muistelusi!:)
    Sinulle on uusi haaste blogissani:)

    VastaaPoista
  6. Susanne; kiitos! Tämän koki jotenkin terapeuttisena asiana, positiivisessa mielessä. Sitä rohkaistuu muiden mukana, teki hyvää mielelle. Minäpä käyn katsomassa haasteen, kiitos!

    VastaaPoista
  7. Voi, että kun olet ollut kaunis lapsi!
    Ja hieno juttu, että sait lopulta kuitenkin hoiva ammatin!
    Mä olisin halunnut lukea itseni sairaanhjoitajaksi, mutta sitten tulikin mutkia matkaan, eli ei onnistunut mun haaveeni siinä, mutta sitten sain kuitenkin sitä hoiva ammattia tehä nää monet työvuoteni,eli hoidin pikkasia lapsia, alussa olikin puolivuotias nuorin mulla hoidossa ja niitäkin oli yhtäaikaa kaksikin. ja ne vasta ihania olivatkin!
    Ja oikeestaan kaiken ikäset, omalla persoonallaan ovat olleet yhtä kivoja ja ihania kaikki hoitaa!

    VastaaPoista
  8. Harakka; kaunis lapsi :), kiitti . Ajattele kuinka kohtalosi koituikin onneksi heille, noille puolivuotiaille ja muille hoidettavillesi!

    VastaaPoista
  9. Minäkin ihailin lapsena karjakkoa, joka saapui kotiimme ja yöpyi yhden yön joskus pidempäänkin. Muistan, että ystävystyi äitini kanssa ja vieraili meillä vapaa-aikoinaankin.
    Sitä myllyn pyöritystä ja rasvaprosenttien mittausta minäkin muistan.

    VastaaPoista