Podin jonkin aikaa ahdistusta, kunnes aikuinen minussa
rauhoitti kaiken taas järjestyvän. Äidin kivut ja hänen omasta puheestaan
kuuluva väsymys ja alavireisyys saivat tuon ahdistuksen aikaiseksi. Äiti on
varmaan äiti loppuun saakka lapsilleen, ei halua vaivata tai huolestuttaa heitä omalla sairaudellaan ja vanhenemisen
tuomilla vaivoillaan. Niin kuin aina ennenkin vastaavanlaisten
ahdistusaiheuttajien edessä, pohdin aikani asioita ja aloitan
niihin sitten suunnittella
ratkaisuja. Tehtiin äidin kanssa ensiviikolle diili, kun itselläni on
vapaapäivä. Voipi olla, että tehdään siitä jatkuva sellainen. Asioilla on
tapana järjestyä, niin nytkin.
Viimekesän kuva ”lyseon tytöistä”, äiti keskellä. Aivan
lapsesta saakka olen nämä äidin ystävät tuntenut.
Iän myötä ystävyyden merkitys tuntuu syvenneen ja
tulleen yhä arvokkaammaksi.
Mies lähetti tämän facebookissa olleen hupaisan kuvan. Kuvan alla luki: SUORITAMME, Einon tekemien tuhojen raivauksia 166 vuoden kokemuksella. Oodi myös heille, kokeneille suorittajille!
Pirteiltä näyttävät kuvassa 'lyseon tytöt'. Toivottavasti kaikki on hyvin. Meillä on nyt se suvanto, kun äidin vakava sairaus on voitettu ja äiti tuntuu jaksavan mitä vain. Tässä hetkessä on nyt oltava läsnä, tajuttava se.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle!
♥
Teräviä tyttöjä edelleen. Tää on elämää, välillä vaikeudet voitetaan ja taas mennään, näin meilläkin. Olkaamme kiitollisia nyt tästä! Läsnäolemista lisättävä entisestään, kyllä. Tuli jo niin huojentunut ja parempi olla, kun sovimme äidin kanssa torstaille yhdessäolemista.
VastaaPoistaKiitos, sinulle samaa Leena!
Kovasti tutulta tuntuu tuo huojennuksen tunteesi kun olet saanut sovittua tapaamisen äitisi kanssa. Minäkin olen aina huojentunut sen jälkeen kun olen tavannut äidin ja isän ja nähnyt omin silmin heidän vointinsa. Suurin piirtein viikottain minäkin heidät tapaan joko täällä meillä tai sitten ajelen heidänluokseen. Onneksi täällä on myös nuorin siskoni, joka on eläkkeellä. Hän tapaa usein,melkein päivittäin, vanhempiani ja on heidän mukanaan vaikkapa lääkärikäynneillä. Siskolla kun ei ole omaa perhettä niin vanhemmat ovat hänelle edelleenkin oma perhe.
VastaaPoistaPirtsakan oloinen on muuten äitisi tuossa kuvassa vaikka ikää jo onkin.Ja upeaa kun on vielä rinnalla vanha ystävä. Se on arvokasta luksusta elämässä.
Uskon, siihen käsitykseen olen blogisi postauksista tullut.
PoistaAika huolettomana olen voinut olla sitkeän äitini ansiosta. Isä on vanhanajan mies, joka odottaa vaimon järjestävän pötyä pöitään, joka päivä , useaan otteeseen. Laitosruoka/ateriapalvelu ei menettele. Meilläkin keskimmäinen siskoksista käy päivittäin ruokatunnillaan ja tarvittaessa vanhemmillani. Asuvat onneksi aivan ydin keskustassa.
Äidillä leikkaa edelleen hyvin ja kutomaan on myös entisen innokas. Hän joutuu käyttämään kortison-lääkettä, joka turvottaa etenkin kasvoja. Se häntä harmittaa kovasti. Näitä lyseon tyttöjä on niin hauska kuunnella, kun keskenään pääsevät menneitä muistelemaan. Posket punaisina äiti aina kehuu nuortuneensa 10 vuotta, kun sai nauraa yhdessä. Se on ihanaa!
Kuinka hyvin vielä omalta kohdaltani muistankaan tuon kuvaamasi tunnetilan, hädän ja huolen omasta isästäni hänen viimeisinä vuosinaan ja hänen asuessaan vielä omassa kodissaan yksin. Itse kaukana asuen oli vaikea arvioida missä milloinkin mentiin ja puhelimen ollessa se ainoa väline, jolla sain kommunikoitua ja pidettyä yhteyttä.
VastaaPoistaToivottavasti äitisi kohdalla kaikki menee hyvin ja asiat järjestyvät parhain päin. Ja onhan Hänellä sinussa suuri turva ja tuki.
Kyllä, hyvin ymmärrän silloisen huolesi. Onneksi isäsikin asui keskellä kylää, kuten omat vanhempani.
PoistaAina ne asiat järjestyvät ja jos lisäksi vielä järjestetään, niin kaikki menee hyvin ja voidaan olla tyytyväisiä, uskon.
juu, minun 81-vuotias äitini vieläkin kyselee jos tarpeeks rahaa mulla ja tommost :)
VastaaPoistaNiinpä, ne ja me äidit :)
PoistaItse vähän samanlainen.
PoistaOn ne tuon iköluokan naiset ja miehet vaan rautaa!
VastaaPoistaKyllä, iloisia ja elämänmyönteisiä!
PoistaOlet onnellisessa asemassa, kun äitisi vielä noin hyvässä kunnossa.
VastaaPoistaMun äitini on jo ollut mullan alla kauan aikaa.
Ikävä on häntä vieläkin kovasti.
Ihanaa, että saat vielä nauttia vanhempiesi läsnäolosta.
Isäni kuoli jo 57vuotiaana syöpää n.
Eli mulla ei ole enää äitiä, ei isää.
Mutta onneksi on vielä anoppi, joka täyttää ensivuoden alkupuolella 101 v..
Hyvää marraskuun loppua sulle oikein paljon!
Mutta hyvää marraskuun loppua sulle ja äidillesikin!
Kyllä, kiitollinen olen , kun vanhempani vielä kotikuntoisina pärjäävät.
VastaaPoistaSurullista menettää niin nuorena jo rakkaansa. Onneksi sinulla on vielä huikeassa iässä oleva anoppi!
Omalla kohdalla on tuntenut, että lapsuus ja nuoruus sen kun jatkuu, kun vanhempanikin niin vahvasti elämässä mukana.
Kiitos Harakka, samoin sinulle!