perjantai 3. toukokuuta 2013

ETENEMISIÄ



KUVA

Beauty of Spring  

Jacques Loussier


Piinaavan hitaasti tuntuu kevät etenevän. Etenee kuitenkin aivan luonnostaan, mutta itse odottaa kärsimättömänä jo lämpimämpää suovan. Kylmässä tuulessa pihatöitä yritellessään  kylmyys lannistaa ja vaisuksi saattaa eikä hommat ota edetäkseen. Kärsivällisyyttä vain.

Työviikko, koko  alkanut vuosi työssä tuntuu tosi hyvältä. On tapahtunut aikamoista edistymistä ja haasteisiin vastaamista. Porukka  on kehittynyt entisestään pystyvämmäksi. Kehittymisen myötä myös tyytyväisyys työyhteisössä on  lisääntynyt. Ja mikä parasta, se kaikki koituu hyväksi asiakaskunnallemme ja näkyy  tyytyväisyytenä ja iloisuutena jo heissäkin.

14 kommenttia:

  1. Mukava kuulla tuollaista työkuulumista. Sinullakin lienee osasi tuossa meiningin paranemisessa, niin olen lukemani perusteella arvaillut:)
    Hyvä työyhteisö on ihana asia ja siitä olen saanut iloita omalla työpaikalla.

    Mutta voi, miten sitä joskus nuorena reagoi tunteella asioihin, kiihtyi ja hiiltyi joistakin päätöksistä! Olin kamala alainen, kärkäs sanoman ja kriittinen. Onneksi olen oppinut jotakin ja rauhoittunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten kuntamuutosten tiimellyksessä tuli muutoksia myös työkuvioihin ja siinä vaiheessa tunsi menettäneensä jotain ja tunsi tyytymättömyyttä. Sittenpä sitä olikin valmis hakeutumaan toisiin tehtäviin. Helppolla ei ole päässyt, mutta kyllä kaikki on kuitenkin plussan puolella. Yleensä tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa ja koen työporukan hyvänä voimavarana.

      Joo, kyllä itsekin voin hymyillä anteeksiantavasti nuoruuden aikaiselle tosikkomaisuudelleni, jopa ajoittaiselle armottomuudelle. Mummullani oli tapana sanoa:- Maailmanranta särmät silottaa! Totta, hyvä niin ;)

      Poista
  2. Se on hienoa, että töissä menee hienosti.
    Työympäristö ja viihtyisyys siellä takaavat kyllä, että varmaan melkein kaikki onnistuu paremmin ja muutkin saavat siittä ilosta osansa.
    Kevät etenee pikkuhiljaa, mutta varmasti, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut onni saada olla hyvissä työpaikoissa, mukavien ihmisten kanssa. Oman jaksamisen kannalta se on kyllä erittäin tärkeää, koska työkin on niin ihmiskeskeistä. Huumori ja iloisuus on parasta elämänsuolaa.

      Kevään etenemisen huomasi tänäänkin ;) aurinko paistoi ja kaikenlaisia kevään ääniä kuului. Minäkin puuhasin innoissani ulkona - ja aika riensi kolmessa tunnissa uskomattamasti.

      Poista
  3. Vaikka itse olen jo työelämästä pois, toki muistan ne todella mahtavat työvuodet terveyskeskuksessani, jolloin joka aamu oli suuri ilo mennä töihin, jokaisena päivänä tunsi työn mukavana ja tärkeänä eikä parempaa tapaa olla sitä päivää kuin työkavereiden kanssa, itse asiassa, oli kivaa. Muistanko vuosikymmenten jälkeen ihan vain pilvien hopeareunukset ? Uskon, että nykyään on kovempaa ja haasteellisempaa, siksi on arvokasta, että noin hyvin koet viime aikojen arkesi. Onneksi olkoon, niin ja tulee se kesäkin ja lämpö, aina se tulee !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, työtahti ja sen monenmoiset vaatimukset ovat koventuneet. Mutta ihminen/ihmiset kuitenkin pysyneet samana ja heidän tarpeensa, uskon.

      kyllä vaan, kesää kohti kuljetaan ;)

      Poista
  4. Kun luin tuota sinun tyytyväisyyttä uhkuvaa työyhteisösi hyvinvointia ja kehitystä kuvaavaa tekstiäsi, ajattelin että mikä voimavara työyhteisöissä on meidän ikäisissämme ja oloisissamme naisissa. Nuoruuden maailmanvalloittaja ja -muuttajavuodet ovat takana ja niille voi jopa hymyillä.Omaan itseen voi olla tyytyväinen ja työyhteisökin on jotensakin muuttunut suvaitsevammaksi ja mukavammaksi yhtä matkaa oman itsen kanssa. Sattumaako lienee:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, juuri näin!
      Myöskin ennakkoluuloton suhtautuminen ihmisiin, asioihin ja ilmiöihin tekee matkasta kevyempää kulkea, uskon. Ei laita muita ihmisiä paikkailemaan omia puutteitaan tai odotuksiaa.

      Mahtavaa arkipäivän rikkautta saada olla töissäkin tekemisissä monen ikäisten ja monenlaisten ihmisten kanssa. Suurin osa typorukastamme on kyllä yli viiskymppisiä naisia. Ovat niistä maailmanvallottaja ajoistaan jo seestyneitä, ihanan huumorintajuisia ja lämpimiä. Pystyviä ja vahvoja naisia, jotka omalla tyytyväisyydellään ja suvaitsevaisuudellaan levittävät lämmintä levollisuutta ja kirkastavaa iloa.
      Sattumaa:)

      Poista
  5. Mukava lukea näitä tällaisiakin uutisia, että työyhteisö kehittyy ja työ tuottaa tekijälleen iloa!

    Kevät edistyy todella hitaasti. Toivottavasti tämä luvattu lämmin kausi antaa potkua vihertymiseen.. Tänään täällä Turussa tuntui jo paljon lämpimämmältä.

    Hyvää alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkujaan oli kyllä raskasta ja väsyttävää, hermostutavaa ja epävarmaa. Työ ja kehittäminen ovat tuottaneet tulosta ja kokonaisuus on alkanut rullaamaan.Siksipä siitä nyt niin iloitsee.

      Tänää kevät hieman harppasi. Tuntui aivan mahtavalta tuolla pihahommissa työskentely! Äsken vasta maltoin lopettaa hommat ja tulla sisälle.

      Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Mukavaa viikkoa myös sulle! :) ajattelin just ruveta siivoamaan vaatekaappia, kevät on nii pitkällä jo, että vanhat vaatteet myyntiin, rikkinäiset roskiin, uusia tilalle, vai mitä? ;) toivon sulle aurinkoisia kevätpäiviä, kyllä se kesäkin sieltä tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samaa sinulle!
      Mahtava kevätilta juuri! Jo tuntuu, että kevät alkaa edetä ;)
      Hyvä homma tehdä vaateremontti, kyllä!

      Poista
  7. juu, lämpöäkin alkaa jo olla, talvitakki jäänyt.

    VastaaPoista
  8. Viimeisetkin talvivaatteet tuli pestyä. Joskus kyllä juhannuksenakin on täytynyt toppatakkia kaivaa esille ;)
    Nyt täällä kevät oikein tohisee, hyvä!

    VastaaPoista