perjantai 26. huhtikuuta 2013

HYVÄN REISSUN JÄLKEEN



Hyvän reissun jälkeen on kiva olla taas kotona!

Saatiin huone heti ja käytiin taloksi. Aivan sopiva asukokonaisuus keväiseen Helsinkiin. Takki auki ilman kaulaliinaa pystyi aurinkoisia katuja kulkea, mutta illalla oli tarpeen varustautua kaulahuivilla ja villakäsineillä.

Meillä mies on se pedantimpi osapuoli matkalla ollessa, tässäkin heti laukkuaan purkamassa ja paitaa paikoilleen panemassa.

Minä taas jätän laukkuni  heti ovenpieleen ja riennän ikkunaan tai parvekkeelle näkymiä tarkistamaan, sitten kylpyhuonetta ja vuodetta…

Taloksi tosiaan käytiin, tapanani on ensiksi kiertää sokoksen vaatekerros. Yleensä minulla ei ole mitään varsinaisia tavoitteita vaateostoksilleni, vaan etsin ja teen löytöjä. Joskus löytyy tai jää löytymättä, joka tapauksessa aina nautinnollista puuhaa. Vuosian varrella olemme oppineet miehen kanssa hellittämään, niin että shoppailuhetket eivät aiheuta toisillemme kinaa tai piinaa, vaan nautintoa ja iloa.

Ihania värejä ja leikkauksia, mutta liian tekokuituisia, monetkin. Olen aina inhonnut tekokuituisia vaatteita ja vuosi vuodelta  tullut yhä kriittisemmäksi sen suhteen.


Sokokselta riensin kaupungille. Heti jo hotelliimme saavuttaessa panin ilolla merkille tuon narsissiloisteen. Huomatkaa kuinka mukavasti raitsikan ja kukkien värit mallaavat toisiinsa!   
Ja sitä jatkui katukuvassa myös muuallakin, ai että sai kevättä ihanasti rintaa!

 Kiertelin myös stockan vaatepuolella. Olen jo pitempää yrittänyt löytää ruskean väristä klassista laadukasta villatakkia. Minulla on kyllä sellainen, mutta musta, joka ei tunnu aivan omalta väriltäni. Ja sieltäpä se sitten löytyikin, ihan yksittäinen kappale vielä jäljellä!

 Tästä, 50% ale löydöstä, olen tosi onnellinen!

Mies oli ostosreissujeni aikana kierrellyt muualla ja päätynyt Akateemiseen Kirjakaupaan. Treffasimme siellä. Aah, monta mielenkiintoista kirjaa, jotka haluaisi lukea! Yleensä akateemisessa käydessä saan paljon herätteitä, mutta hankin kirjat huokeammalla nettikaupan kautta.

Café Esplanadissa kahvihetki. Otin kokeen vuoksi espresson ja maistui tosi ihanalta! Mies pitäytyi perinteisessä. Nautimme puoliksi jättikokoisen kaurapisketin, ihanaa sekin. Oli kyllä niin mukava tunnelma!
  

 Kerkesimme ottaa kunnon nokoset ennen kun köröttelimme bussilla Espoon puolelle illan jazztapahtumaan.

Steve Turre & Espoo Big Band 
Loistavaa! 


Hiromi: The Trio Project  
Olipa suurenmoista ja liikuttavaa saada kuulla ja nähdä livenä tällaista!

15 kommenttia:

  1. Ihanan värinen tuo sun alelöytösi!

    Meidän R. on myös hyvin tarkka puvuistaan etc.

    Käys katsomassa mun 'muotijuttua'.

    Kävelin eilen tyttären kanssa Aurinkolahden rantoja...

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kerkesit Leena mua ennen! Luin junassa läppäristä postauksesi ja innostuin niin tuosta villatakistasi ja uudesta hankinnastasi ja ajattelin heti kotiin tullessa kommentoida, vaan uni voitti matkasta väsyneen ;) Käyn kohta aikomukseni toteuttamassa ja kommentoimassa.

    Helsingin kevät oli eilen aivan mahtavan lämmintä ja riemullista, varmasti onnellista siellä kävellä, tiedän!

    Kiitos, sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Enpä viitsinyt varsinaisessa postauksessani ruotia muuten April Jazz –tilaisuutta. Tämä oli ensi kerta, kun jazztelttatilaisuuteen osallistuimme. Ensivaikutelman atmosfääri tuotti pettymyksen; ahdas telttatila, kuvottava grillikioskihaju, kovat puupenkit ja ihmisten äänekäs käytös. Hyvissä ajoin varasimme hyvät istumapaikat nähdä ja kuulla katsomorivin vasemmalta laidalta. Teltan oikealle reunalle oli asetettu VIP puoli, illallisineen yms. niille jotka olivat niistä halunneet pulittaa. Onneksi emme erehtyneet sinne puolelle, sillä siinä metelissä emme olisi voineet nauttia lainkaan konsertti-illan mahtavasta annista. Aina kun, musiikkiesitys päättyi kuului valtava ihmissorina ja äänekkäät naurut sekä astioiden kilinät, uskomattoman moukkamaista! Ilta venyi pitkälle puolen yön, alkaen klo 19 Steve Turren & Espoo Big Bandin osuudella lähes puoli yhdeksään. Sitten 45 minuutin tauko seuraavan esityksen roudaamisjärjestelyiden ajan. Esityksestähän sekin kävi…
    Ja lopultakin upea voimallinen (vaikka hento olemus) Hiromi trioineen. Hänen esitystään kuunnellessa kaikki illan edellä mainitut epäkohdat olivat vaakakupissa muuttuneet kohtuullisen siedettäviksi. Hävetti vain suomalaisena ne puitteet. Monesti ulkomaiset artistit toteavat tv-haastattelussa hieman hämmentyneenä ja huvittuneena suomalaisten alkoholin runsaasta käytöstä, niin varmaan tämänkin tilaisuuden tiimoilta voisivat. Yleisön joukossa näkyi muutamia innostuneita, mutta maltillisesti käyttäytyviä japanilaisia. Olivat varmaan maansa edustajasta tosi ylpeitä ja onnellisia.

    VastaaPoista
  4. Ihana irtiotto arjesta tuollainen reissu. Helsinki on melkein kuin ulkomailla kävisi, kun vain pari kertaa vuodessa tulee sinne lähdettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Ja kansainvälisyyttä löytyy - taaskin tuli eteen, että pitäisi kunnolla englannintaitoaan opetella

      Poista
  5. Wau ! Olipas sinulla taatusti hieno kokemus tuo Hiromi ! Uskon hänen olevan semmoinen taiteilija, joka nimenomaan tulee nähdä ja kuulla yhtä aikaa, on silloin yleisölle parhaimmillaan. Harvinaista herkkua, Helsingissäkin. Kivat sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Vierastan aivan mammuttitilaisuuksia, tämä pysyi vielä pienenä. Epäilempä vaan, että tulevaisuudessa tämän ilmiömäisen virtuoosin konsertit tulevat tapahtumaan suuremmilla areenoilla ja lipunhinnatkin kohoamaan.
      Hieman nautintoa haittasi ikävän telttamaiset puitteet ja sopimaton/käsittämätön ihmismeteli.

      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  6. Loistava reissu kulttuuritarjontoineen ja shoppailulöytöineen :)
    Hauskoja huhtikuun rääppiäispäiviä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, juuri näin!
      Kiitoa, kuin myös sinulle!

      Poista
  7. jazztapahtumat kivoja, minä en pakkaa laukkua paljon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, kyllä.
      Samma här! Aika yksinkertaisin varustuksin kyllä pärjää.

      Poista
  8. Hieno irtiotto ja konserttimatka!
    Valitettavasti usein isoissa tapahtumissa on myös yritysvieraita joita esiintyjän sijaan kiinnostaa lähinnä ne tarjoilut, erityisen harmittavaa itse lippunsa maksaneille artistin takia paikalle tulleille (ja niille jotka loppuunmyytyyn tilaisuuteen eivät lippuaan ehtineet hankkia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillinen tilanne moinen metelöinti. Hesarissa Jukka Hauru kritisoi kansan festarimölinästä. Onneksi onnistuimme hyvissä ajoin valitsemaan mahdollisemman hyvän paikan seurata ja kuulla.

      Poista
  9. Tulipa oikein ikävä Helsinkiin.
    Kiva tunnelma siellä tuntui olevan ja kevät pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, nyt jo sinne ikävä :)
      Aurinko paistoi ja tuntui kevät jo niin edenneen, kyllä!

      Poista