torstai 17. tammikuuta 2013

VAPAAPÄIVÄ


Jihuu, eilen sain viettää vapaapäivää! Kyllä on mahtavaa, kun vuoden alusta saatiin työjärjestelyt siihen malliin ja lisätyövoimalla  helpotusta työtaakkaani. Eilen vapaapäivällä oli sitten aikaa syventyä tähän Jokivarren Maarettan haasteeseenkin. 



1.  Mikä on tällä hetkellä elämäsi tärkein asia?
Koko tämä pieni elämäni ja siihen liittyvät rakkaat läheiseni, ystävät ja työ.

2.  Mitkä ovat olleet elämäsi käännekohtia?
Ne eivät ole olleet näyttävyydeltään mitään suuria tai suurieleisiä tapahtumia, vaan hiljaa mielessä syntyneitä oivalluksia/heräämisiä, osittain intuitioon perustuvia,  joiden pohjalta on tehnyt sitten joitain ratkaisevia valintoja, tiedostamatta kuitenkaan samalla niiden kauaskantoisia merkityksiä. Jäljestä päin on voinut ollut  tyytyväinen noihin valintoihinsa.

  1. Ketkä ihmiset ovat elämääsi vaikuttaneet eniten?
Äiti ensimmäisenä, tietenkin. Oma mies ja lapset. On heitä muitakin elämän varrella ollut myös hyvin paljon mm  työn ja ystävyyden merkeissä.

4.  Mitä uutta olet oppinut viime aikoina?
Työhön liittyviä uusia tietokoneohjelmia täytyy jatkuvasti opetella.
Fyysisellä puolella Pilatesta ja tätibalettia ;)

     5.  Mitä haluaisit oppia?
     Kunnolla englannin ja ruotsinkieltä, saksaakin olisi kiva.
     Tanssia.

6.  Koska olet viimeksi kokenut intohimoa arjessasi?
En muista tarkalleen, mutta kyllä sitä ilmenee. Yleensä, kun kuulee mieleistä musiikkia, näkee kaunista tanssia tai lukee koskettavan runon, niin kyllä siinä sieraimet väräjää. Herkullinen hyvä ruoka tai juoma voi herättää intohimon. Viimeksi juuri äitini valmistama kanelilla maustettu omenahillo, volaa! Ja siskon lahjoittama joululimppu, aah!

7.  Koska olet viimeksi nauranut hersyvästi?
     Viime lauantaina, kun katsoimme jotain saksalaista kanavaa, jossa tuli leikkimielistä hiihtoviestiä.

8.  Entä hassutellut?
    Oikein kunnolla 2010, kun olin yllätysjoulupukkina.

9.  Mikä lukemasi kirja on viimeksi antanut sinulle ajattelemisen aihetta?
Sattumoisin  juuri eilen, Martti Lindqvistin, Ole hyvä. Jäi hänen viimeiseksi kirjakseen.

10. Jos olisit nyt tekemässä mielikuvaharjoitusta paikasta, jossa voisit rentoutua täydellisesti,

      niin  millainen paikka se olisi?

Aika ajoin pitää päästä aina Helsinkiin, metsästä maailmalle ja hotelliin. Siitä nautin ja iloitsen aina yhtä kovasti. Yleensä osaan varmaan rentoutua ja olla levollisesti täällä kotona. Siksi haluaa välillä vastapainoksi jotain aivan erilaista josta saa toisenlaista mielihyvää, iloa ja virkistystä.

11
. Jaa tässä  elämänviisaus , jonka allekirjoitat kaikesta sydämestäsi oman elämänkokemuksesi perusteella?  Ihmisen velvollisuus on seurata omaa ajatusrakennelmaansa, koska se pohjautuu niihin havaintoihin ja tuntoihin, joilla maailma välittyy hänelle, ja on lopulta ainoa luotettava opas erehdyksiä tehdenkin. Vieras ajatusrakennelma vie meiltä maaperän ja voi ratkaisevina hetkinä olla riittämätön ja aikaansaada jyrkkiä käänteitä ja sovittamattomia ristiriitoja.
Maria Jotuni: Intohimo ihmiseen  Aforismeja Vuosilta 1929-1943    

 Maarettan laatimat  kysymykset ovat sen verran hyviä, että panen ne teille kiertämään.  Olkaa hyvät ja ottakaa tästä haaste vastaan!           

10 kommenttia:

  1. Sanon samaa kuin sinäkin aiemmin kommentoidessasi minun vastauksia: On tosiaan mukava lukea näitä vastauksia!Vastauksissasi on tuttuja asiota, joista olet täälläkin kirjoitellut niinkuin intohimo hyvään ruokaan(se jos mikä on arjen intohimoa). Vattajan valinnan rentoutumispaikkasi maisemaksi olisin myös voinut arvata, sen verran ihania ovat kuvasi sieltä olleet. Uuden oppiminen minullakin liittyy varmaan eniten näihin teknisiin valmiuksiin niin tietokoneen, puhelimen kuin kamerankin kanssa. On ilo kun oppii uusia asioita! Hassuttelua ei tule aikuisena kovinkaan paljon harrastettua ennen kun saa lapsenlapsia.Kuusenkerkän kanssa hassuttelen kyllä aina tavatessamme:-)
    Ja tuo Jotunilta lainaamasi aforismi on niin tärkeä. Kaikki lähtee itsestä ja sen oman ajatusrakennelmansa tuntemisesta! Hienot vastaukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee myös hyvää pohtia tällaisia asioita/kysymyksiä.

      Tuo uuden oppiminen on aina yhtä palkitsevan tuntoista. Lähes tulkoon samanlaista riemua kokee, kun lapsena pyörälläajo onnistumisesta ;)

      Ja hassutella pitäisi paljon enempi,uskaltaa panna itseään naurunalaiseksi/likoon! Se olisi niin monenkertaisen palkitsevaa, tuottaa iloa kanssaihmisilleen,uskon.

      Tuo aforismi antoi minulle aikoinaan ratkaisevasti voimia pitäytyä eräässä tärkeässä päätöksessä, ja hyvä niin.

      Kiitos hyvien kysymystesi!

      Poista
  2. Kuuntelin valitsemaasi musiikkia vastauksiasi lukiessani... kiitos hienosta, rauhoittavasta blogihetkestä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumoisin löysin tuon ajankohtaisen videon ja musiikin.

      Kiitos itsellesi!

      Poista
  3. Hyvät kysymykset laittoivat ajattelemaan myös lukijan.
    Voisin sanoa klassiseen tapaan, että vastaukset olivat oikeita. Oikean sanan kaikessa merkityksessä.
    Rentouttavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, hyvien kysymysten ansiosta haasti miettimään ja vastaukset sen myötä ;).

      Kiitos, sitä samaa sinulle myös!

      Poista
  4. Olipa kiva lukea sinun vastauksiasi näihin kysymyksiin! Musiikki sopii tosiaan hyvin tunnelmaan.

    Hauduttelen itsekin vastauksia Maaretan haasteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla tuo, kiitos!
      Sattumalta löysin miellyttävän videon ja musiikin, josta nauttia.

      Odottelen mielenkiinnolla haastevastausiasi.

      Poista
  5. Tätibaletti kuulostaa kivalta :)
    Itse ihastunut TRX-treenaukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tärkeää, että löytää juuri sen oman jutun, josta innostuu, saa iloa ja hyötyä!

      Poista