lauantai 19. toukokuuta 2012

HAASTE

Sain oman kylän nuorelta naiselta,  LUMIHIUTALEELTA tämän haasteen. Tässä vastaukseni.

  1. Missä olet 5 vuoden kuluttua/mitä teet silloin?
  Työelämässä ainakin! En ole kuitenkaan  sata varma mistään tulevasta. Menneen kymmenen vuoden aikana elämässäni on tapahtunut paljon yllättäviä ja  suunnitelmattomiakin asioita. Tähän saakka hyviä. 
Siltä pohjalta suhtaudun luottavaisesti tulevaisuuteen,  uskoen ”elämän kantavan” edelleenkin.

 2. Mistä päivän rutiineista et luovu?  
 
                 Aamiaisesta; kaurapuurosta voisilmällä  ja sokerilla  (usein myös pakastemarjoilla).

3. Mikä oli lapsuuden toiveammattisi?

                                                 Karjakko
                                                    Opettaja

4. Mitä harrastat bloggailun lisäksi?
Lukemista.


5. Oletko saavuttanut elämässäsi jonkun/joitakin tavoitteita?

Kyllä, enempikin, hyvin monessa asiassa; rakkaudessa

  työssä
                                                            
     opiskelussa


6. Mistä asioista saat iloa elämääsi?


                                         Tanssista.  ( jää katselu asteelle )
                                      
    Kirjoista.
                                                   
                                                                     Auringosta.

                                                               
7. Paljasta itsestäsi 3 huonoa tapaa?
Vaikeaa, kun ei millään keksi mitään…;)
      Tästä olen jo kertonutkin ja tällaisiin tulee sorruttua.

Päin punaista tulee ajettua, kun muuta liikennettä ei näy ja tuntuu turhalta jäädä pysähdyksiin.


8. Lempi tv sarjasi? 

Valinnanvaralla ei juuri voi  hurrata. Midsommerin murhat tietenkin.
Tällä hetkellä tämä tuntuu aivan mainiolta. Katsoin jo edellisen kaudenkin sarjat.


9. Elokuva, joka saa sinut itkemään? 

 Aika herkkä olen liikutuksesta itkemään tai kyynelehtimään muutenkin. Viimeksi liikutuin kyyneliin tästä.  
Tätä elokuvaa käsittelin aikaisemminkin eräässä postauksessani

10.Pitkäaikaisimman ystäväsi etunimi? 
Minna, Kaisa, Sirkka , Hille, Sinikka, Larizza.

Olkaapa hyvät ja ottakaa tästä vuorostanne haaste vastaa!

    17 kommenttia:

    1. Vastaukset
      1. Totta, mutta kummasti aina mahdutaan.. ;)

        Onneksi mies kukkuu myöhempää ja katsoo TV kun minä menen jo vuoteeseen. Minulla on siten hyvää aikaa lukea ennen nukahtamista ja miehen tuloa.

        Poista
      2. Midsomer Murders ostin ruakakaupast, saan katella kun haluttaa :)

        Poista
      3. Se oli hyvä ostos! Ja yleensäkin on hyvä, kun voi katsella silloin kun itselle sopivinta.

        Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      VastaaPoista
    3. kiitos rita ihanista vastauksista! :) oli tosi kiva lukea,ja mielenkiintosta tietää, hienosti olit vastaillut oikein kuvien kera, täydet 10 pistettä tästä kirjoituksesta! ;)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Aika työläs tehtävä, mutta myös antoisa. Yleensä laiskasti tällaisiin osallistun. Loppujen lopuksi on oikein tyytyväinen kun sitten leikkiin ryhtyy, että kiitos sinulle!

        Poista
      2. mulla on vähän sama ongelma, laiskasti lähden mukaan haasteisiin/tuon tyylisiin juttuihin, mutta tuommonen olikin yllättävän hauska tehdä. :)

        Poista
      3. Totta. Sitten on aivan tyytyväinen, että saa tehdyksi.

        Poista
    4. Vastaukset
      1. Jassoo, tämähän on kuin joululahjoja! ;)
        Kiitos!

        Poista
    5. Vastaukset
      1. Kiitos! Viitseliäisyyttä vaatii tällainen, tiedät.

        Poista
    6. Olipas hauskasti toteutettu (vastattu) haaste!

      Toivottelen miellyttävää viikonjatkoa!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos! Työläs, mutta kiva myös tehdä ja hyvä jos hauskuttaa.

        Kiitos samoin! Ennusteen mukaan kesäiseen suuntaan ollaan menossa, nautitaan!

        Poista