lauantai 20. marraskuuta 2010

HUONOA JA HYVÄÄ


Huonoa ja hyvää totta vie tällä viikolla! Töissä täytyi lyhyessä ajassa monenlaista keritä. Perjantaina vielä pitkään viimeistellä tulevaa viikkoa, jotta ansaitulle lomalle voisi jäädä. Vieläkin jäi jotain, joille ei voinut… Mieltä varjostaa kiireestä aiheutuneet omat huolimattomuudet ja epäselvyydet. Mutta tunnen itseni – juuri tällaisten takkuamisten ja ahdistuskokemusten kautta yleensä terästäydyn ja ”laadin itselleni selkeät ohjeistukset ja käsikirjat”, joilla sitten entistä paremmin mennään.
Myös huoli äidin jaksamisesta… Onneksi perjantaina astui kotihoito kehiin, ihanaa! Käyvät aamuin illoin luonaan. Ja hienoa, että äiti vanhoilla päivillä vielä oppi kännykkää käyttämään. Huvittaa kuinka oma kännykkälaskuni heti puolella nousi, kun on puhuttavaa;)

Ensiviikolla siis viikon loma, jippii! Eiköhän sitä vaan nautita tästä kotonaolosta. Muistikirjani mukaan olen suunnitellut maalaavani keittiön yläkaapit. Muistikirjan mukaan suurennettavaksi viety vanha (30v) pitkä emännänessuni on haettava ompelijalta, jännää. Laitan siitä vielä oman postauksen kuvineen, on vähän niin kuin jouluaiheista.
Eilen lopultakin ehdin ja jaksoin työn jälkeen hakea suutarilta nämä ihanat mokkasaappaat. Löytyivät täältä.
 

Just, joo, tyypillistä minulle, nähdä pöytärivin roinan alta kengistä vain pienen osan suklaaruskeaa paksua mokkanahkaa ja heti hälytti, jes. Näyttivät täysin uusilta?! Ainakin käyttämättömiltä. Solahtivat jalkaani helposti. Numeroa isommat. Mutta kun olivat niin minua, päätin ottaa, maksoi mitä maksoi. Ja €uron maksoi! Huomasin kyllä, että kävellessä eivät olleet niin ihanat. Kanta oli epäsuhteisen korkea ja teki kävelemisen epämiellyttäväksi. Liukkailtakin vaikuttivat. En kuitenkaan luovuttanut, kun niin kauniit sentään. Vein suutarille ja ehdotin kannan madaltamista ja liukkauden poistamista. Olin niin otettu, kun hän pyöritteli ihastellen saappaita käsissään, kysyen mistä niin hyvät saappaat olen saanut.
Hyvät teki suutari saappaistani, kiitos!

Ilta hämärtyy. Pakkanen kiristyy.
Kuu mollottaa jo täysillä.
Pari soihtua
laitettuna lähimetsään.
Näyttävät kivalta
pimeästä tuikkivat lämpimät valot.
Hyvä hetki.

11 kommenttia:

  1. ON hyvännäköiset saappaat, kuin tehdyt säärillesi! Pidän tuosta hameestakin, mutta olen itse juuri sen verran pulleamahainen, etten voi käyttää hameita.

    Tyylikäs nainen;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat saappaat! Todella kauniit! Ja muutenkin asusi on tosi kaunis! Tyylikäs olet! Tykkään kovasti!

    Mukavaa lomaa sinulle! Minullekkin alkoi kahden viikon loma:)

    VastaaPoista
  3. Agatha on munkin lempparipaikkoja, mutta yleensä en kyllä löydä sieltä kenkiä, vaan jotain sisustusrekvisiittaa;)
    Täytyypä kurkistella paremmin myös alahyllyille:)

    Hyvännäköiset nuo sun.

    Ja hyvää lomaa sullekin, mullakin on!

    VastaaPoista
  4. Rita, noin toimii tosinainen! Ja saappaat ovat kauniit. Kelpais mullekin.

    VastaaPoista
  5. Hyvän näköiset saappaat..mulla on niin iso jalka ja vammanenkin vielä niin en löydä ikinä kirpparilta kenkiä...harmi....

    Nautinnollista lomailua....
    Krisse

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka ihanan ilahduttavia kommentteja, kiitos!

    Katriina; Ihan pikkutytöstä saakka olen hurmaantunut kengistä, kuten meistä naisista varmaan suurin osa. Edelleen sama jatkuu. Puolihame sopii minulle hyvin, koska olen varreltani aika lyhyt (160cm). Liian harvoin tulee hameita pidettyä. Kuvassa näkyvä on mukava pidettävä. Yleensä hankin vaatteita alennuksella. Tämäkin Helsingin SOK:lta. Takki on lahja mieheltäni, joka ei koskaan osta mitään alennuksesta (?). Onnistunut kokonaisuus minustakin. ;)
    ps. löytyy varmasti sopivia hameita eri vartaloille, uskon.

    Susanne; totta, ihanat saappaat. Oi, että loma sinullakin, sen olemme todella ansainneet, nautitaan!

    Pioni; Agatha paras! Kassalla myyjä kertoi löytyneen joskus Palmrothejakin. Kurkistappa niin;) Ihanaa, me lomalaiset!

    Leena; me ollaan juuri niitä tosinaisia!

    VastaaPoista
  8. Krisse; käytettyjä kenkiä en harrasta ja siksipä nämä kengät olivatkin harvinaisen onnistunut löytö.
    Kiitos, lomailustani tulen nauttimaan...:)

    VastaaPoista
  9. Minulla kengät ovat aina haasteelliset vasta pidettyinä jonkin aikaa ne istuvat hyvin.
    Nyt on kynttilöiden aika, pimeässä ne hohtavat lämpöä.

    Mukavaa ja rentouttavaa lomaa.

    VastaaPoista
  10. Arleena; totta, kenkiinkin pätee se "sisään ajo aika". On joskus tullut tehtyä se virhe ja lähdettyä vastahankituilla lomamatkalle.

    Otolliset olosuhteet poltella ulkona kynttilöitä, kun on pakkasta ja tyyntä. Kiitos!

    Maarit; Juu tyytyväinen näistä pitkään. Kiitos!

    VastaaPoista