sunnuntai 26. syyskuuta 2010

TORREMOLINOS LA CARIHUELA

Tänne siis päädyimme jälleen, jokasyksyiseen lomakohteeseemme…
Ehdotin miehelle lomailua vaihteeksi isommissa ympyröissä, itse Malagassa. Jospa vaikka kulttuurisempaa lomaa ja niin päin pois. Vaan niinpä kuitenkin, lomapaikkaa suunniteltaessa ja tutkittaessa kuin myös itse lomaillessa, osoittautui vanha tuttu kohde oivallisen onnistuneeksi. Sään ja auringon suhteen yhtä luotettava kuin jokaisena aikaisempanakin syksynä. Nyt vielä helteisempää ja ihanan lämpöisiä iltoja. Poikkeuksena onneksi torstai, jolloin pilvinen sää piti poissa rannalta ja antoi hyvän syyn päästä Malagaan.

Ihanan pieni, ja kodikas Apartamentos Plazamar sijaitsee aivan hiekkarannan tuntumassa meren äärellä. Tällaisille auringonrannalla löhöäjille ja uinnista nauttiville se oli ihanteellinen löytö. Rantabulevardin varrella on lukemattomia kahviloita ja rantaravintoloita, joidenka palvelut saavat tuntumaan rantaloman erityisen mukavaksi ja pieneksi luksukseksi. Hyväntuulisten lomalaisten ja espanjalaisten itsensä rennonasenteen omaavatyyli tekevät lomasta juuri sitä mitä loman parhaimmillaan tulisi (ainakin viikon) ollakin.


On mielenkiintoista seurata viikon ajan tätä rantalomailijoiden yhteisöä. Kuinka ihmiset hakeutuvat samalle rantakohteelle, varaavat jopa toistuvasti saman aurinkolaverin. Toiset varaavat aina eturivin paikat läheltä merta. Toiset kolmannelta riviltä laidasta tai tyytyvät sattumanvaraan mitä saavat. Joka päivä toistuvasti tullaan. Hillitysti saatetaan toisia tervehtiä, jopa sananen sanoakin. Mutta ei tunkeilla eikä tuppauduta. Vietetään päivää perheen, puolison tai ystävien kesken. Puhutaan yhdessä vakavia tai nauretaan joukolla. Pelleillään ja pilaillaan keskenään. Nuoremmat ja energiset potkivat välillä palloa ja juoksevat kilpaa uimaan, ei kuitenkaan ketään häiriten. Käydään välillä syömässä rantakahvilassa tai haetaan evästä ja syödään yhdessä rannalla. Saman maalaiset löytävät ja tutustuvat toisiinsa.
Ahkeria, pitkää työpäivää tekeviä nämä espanjalaiset rantatuolienvuokraajat. Aamu seitsemästä alkavat iltapimeään saakka.

Helsinki – Malaga lentomme oli melko myöhäiseen aikaan. Mutta koska onnistuimme pääsemään lentokentältä nopeasti, saimme jo ensimmäisestä illastamme mahdollisemmin paljon irti. Aamulla aloitimme lähiravintolan terassilla (kovilla rasvoilla) tuhdilla englantilaisella aamiaisella… Näin olimme jo kotona suunnitelleet tekevämme.
Mutta siihen kertaan se sitten jätettäisiin. Jatkossa aamiaiset olivatkin hillitympiä, maitokahvia, patonkia ja leikkeleitä.

Lounaallakin yritettiin hillitä ja pysyä salaattilinjalla.

Liikuntaa löhöilyn lomaan. Kävelyä aamulla pari tuntia ja iltasella saman verran lisää. Välillä pysähdyttiin tankkaamaan.
Leppoisasti istumassa oli kivaa seurata muita ohikulkevia lomalaisia.

Illalla sitten nautittiin hyvästä illallisesta, lähes aina kalasta.






Sitten saatettiin istahtaa illallisen jälkeen vielä lasilliselle… Tässä kulmauksessa on tullut muutama kerta istuttua. Tykkäsimme jäädä siihen hyvän musiikin vuoksi. Toissa syksynä pöytäämme istahti eräs ikäisemme hollantilaispariskunta. Meillä naisilla alkoi juttu luistaa. Ainakin ymmärsimme toisiamme hyvin, vaikka oma englanninkielitaitoni on aivan hävettävää. Alun pidättyväinen miehensä kävi tosi puheliaaksi, kun huomasi mieheni mainion jalkapallo- ja yleisurheilutietämyksen. Niinpä siinä sitten ilta vierähti toisillemme drinkkejä tarjoillessa. Ehdimme tavata vielä parina iltana samoissa merkeissä. Otimme valokuvia toisistamme ja vaihdoimme meiliosoitteita, johon sitten kuvia lähettelimme. Ja voi hämmästyksen ihmetystä, me tapasimme heidät jälleen!! Täsmälleen samassa kulmabaarissa samanlaiseen tapaan ja aikaan. Oli mielenkiintoista vaihtaa kuulumiset. Kertoivat jääneensä eläkkeelle, tulleensa autolla, kiertäen San Sebastianin, Biarritzin ja monet muut paikat, museot ja kirkot.
----
Iltahämärissä on mukava alkaa laittautumaan illallista varten – oikein pyntäytyä, tukka tällätä ja korkokengissä keikistellä, aah. Mutta ennen sitä, vielä lähtemistä mihinkään, on tunnelmista istahtaa yhdessä parvekkeelle aperitiiville, seuraamaan kadulle kulkevien rauhallista vaeltelua. Aah, niin suloista näkyä, hyvin pukeutuneita ihmisiä menossa illalliselle mikä mihinkin lukuisiin rantaravintoloihin.

4 kommenttia:

  1. Lomanne kuulostaa tosi onnistuneelta.

    Suorastaan ihmeellistä että tapasitte taas tuon hollantilaispariskunnan!

    VastaaPoista
  2. Olipa mukava lukea kuulumiset lomaltanne. Nyt iski matkakuume, emme ole vielä saaneet varatuksi lomaa. On ollut monenlaista estettä, mutta nyt. Mies haluaa tuttuun paikkaan ja Costa del Sol on niin tuttu, kun moneen kertaan on käyty. Ehkä menemme sinne, siellä on hyvät säät vielä. Teilläkin säät suosivat.
    Mikä sattuma, että tapasitte edelliskerran tutut. Tuntuu uskomattomalta, samat ajatukset molemmilla yhtä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Lomanne onnistui varmaankin täydellisesti!
    Ja vielä siittä täydellisen teki, kun tapasitte entiset ystävänne samassa paikassakin vielä!
    Olipa kiva ja varmaan teilläkin oli kivaa ja paljon juttelemista!
    Tällainen loma on hieno ja illalliselle pukeutumineniin on kivaa..vähän arjesta erilaista!

    VastaaPoista
  4. Pioni; kyllä vaan! Eräs loman onnistumista avittava tekijä on lomakohteen tuttuus. Aikaa ei tärvelly enää etsimisiin.
    Ilmeisesti meillä on aikalailla samanlainen vuosirytmitmi hollantilaisparin kanssa. Ja se, että hekin tapaavat käydä samoihin aikoihin siellä. Oli kyllä aivan mainiota kohdata;)

    Arleena; kiva, että herätti innostusta lukemasi, kiitos! Vielä kerkiätte. Meillä mies vain parisen viikkoa aikaisemmin varasi Finnairilta matkan ja sitten netistä valikoimme tuon hotellimme. Aktiivisesti seuraamalla tarjoushintoja voi saada aika edullisiakin lentoja ja näin jää hotellivalikoima itselle paljon monipuolisemmaksi kuin mitä matkatoimistojemme kautta.

    Edelliskerran tuttujen tapaaminen oli aivan mahtava kokemus! Kyllä siinä siunailimme ja nauroimme keskenämme yllättävää jälleennäkemistämme. Oli paljon juttelemista, vakavampaakin.

    Harakka; Täydellisesti onnistui kyllä! Mukavia yllätyksiä tuollaiset tapaamiset.
    Juu, pieni hienostelu ja arjesta irrottautuminen tekee oikein hyvää.
    Olen kaikesta lomakokemastani hyvin kiitollinen.

    VastaaPoista