Perjantaina työstä kotiin palatessa ei olisi jaksanut mitään. Mutta tytär sai liikkeelle ja poimimaan talon takaa mustikoita. Ihmeiden aika ei ole ohi – tytär mustikassa, ihanaa! Meidän perheessä eivät muut koskaan käy marjastamassa. Monesti olen mielessäni harmitellut ja ääneenkin joskus, että eivät tiedä kuinka ihanaa hommaa se on. Kuinka nautinnollisen rauhoittavaa marjojen poimiminen onkaan. Saa uppoutua tuohon yksinkertaiseen puuhaan ja etenkin samalla omiin ajatuksiinsa. Ja metsässä marjoja poimiessa kummasti aina hyvät ajatukset nousevat pintaan, minulle ainakin. Nyt siis tytärkin… Ja niinpä se toimi hänenkin kohdallaan – nostatti myönteisiä ajatuksia pintaan ja sai meidät iloisesti keskustelemaan marjanpoimintamme lomassa. Ja niitä mustikoitakin saimme pienessä ajassa muutaman ropposellisen.
Illallisvieraita tulossa...
Ohiratsastus... Tuosta talon takaa näitä ratsastajia harva se päivä ratsastaa. Nyt vasta kerkesin kuvankin saamaan.
Ihanat tädit, Naani ja Kaija taidenäyttelyssä.
Kesäteatterissa... Ja siellä Kaisa-ystävänikin. Kyllä on ollut mahtava kesä, kun häntäkin sain tavata.
Punapaitainen aurinkolasien takaa kurkkiva pikkusiskoni miehensä ja äitini kanssa joukossa mukana. Punapaitainen Johannekseni huomaamattomana kameramiehenä.
Ja taas niin onnistuneen hauska näytelmä tältä porukalta!
Minna-ystävän tekemä matto. Tarvikkeista lähtien, kaikki taiteilijan itsensä loihtimaa kaunista ja laadukasta. Olen ylpeä hänestä! Kurkkaa!
Ja tietenkin, äidin laittamaa pökkyräpaistia. Kaisu-tätini taitaa pökkyrän leipomisen, josta sitten keitetään herkullinen pökkyräpaisti. Kermaa ja voita höysteeksi. Terveellistä, uskon. Mummuni söi sitä vuosia päivittäin ja eli 94 vuotiaaksi. Pitkästä aikaa tätä söin. En muistanutkaan kuinka taivaallisen hyvältä maistuvaa!
Sitten vielä itse mustikat. Aivan tuosta talon nurkalta lähimetsästä löytyi mahtava mustikkapaikka. Aikaisimpina vuosina en ole koskaan tällä alueella nähnyt mustikoita, saatikka sitten tällaista määrää.
Kesäteatteri on kivaa ja mustikoitten poimiminen rantouttavaa.
VastaaPoistaKesä onkin otollista aikaa tavata ystäviä ja kuunnella ja ihastella luontoa. Kohta on jo syyskesä ja pimenevät illat.
VastaaPoistaOliko tuo keitto kampsupaistia, meillä kotona ennen muinoin keitettiin sitä kampsusta (veripalttu), mutta siihen ei laitettu kermaa. Ruskistettiin siankylkeä kuutioina mukaan. Oli se hyvää kuin varmaan tuo sinunkin keitto.
Minä en tunne täällä päin metsiä, joten haen mustikat torilta. Muuten piipahdan silloin tällöin huvikseni metsässä.
Hannele; juuri näin! Ja molemmista on saanut tänäkin kesänä nauttia.
VastaaPoistaArleena; Syyskuun lämpimistä illoista tykkään. Saa istua ulkotulien äärellä.
Kampsupaisti kuulostaa samanlaiselta. En minäkään muista, että kermaa olisi käytetty. Mutta vanholla päivillään mummokin alkoi "hauskemmaksi" ja hennoi arkiruokaan kermaa lorauttaa. Ja niin teki äitinikin ja kyllä maistoi kerman kera ihanalta.
Me asumme metsässä. Ja kaikki marjat aivan lähellä. Poimin sen verran mitä tarvin ja viitsin. Joskus olen ostanut, kun ei ole joutanut itse poimia.
Mä tykkään printeisistä rruuista, mutta pökkyrapaisti tuntematon.. (kyllä siihen radiohaastatteluun pitäisi päästä, siellä puu-kuvien jälkeen on linkki: Hannelen puutarhablogit, siitä painat).
VastaaPoistaHannele; kiitos vinkistä, käyn uudestaan yrittämässä.
VastaaPoistaPaljon olet ehtinyt tehdä kaikkea mukavaa!
VastaaPoistaMinä tässä mietin että miten tämä kesä on taas mennyt niin nopeasti. Kaikenlaista piti tehdä mutta läheskään kaikkea ei ole ehtinyt. Onneksi on vielä näitä ihania lämpimiä kesäiltoja. Voi vaikka istua ulkona kynttilän valossa ja nauttia kesäillan äänistä ja tunnelmasta.
Susanne; omien alkukesän suunnitelmien puolitiehen jäämisestä tulee se vanha (Koskenniemen) runonsäe mieleen: "sai aikaiseksi vain harakanpesän".
VastaaPoistaMielessään sitä suunnittelee tekevänsä sitä ja sitä, mutta omalla kohdallani jäi kyllä monet aikomukset toteutumatta. Mutta ei niistä tarvitse tressiä tai syyllisyyttä tuntea, onneksi.
Juu, loppukesä on ihanan seesteistä ja hedelmällistä aikaa. Sitten rauhoittuessaan malttaa täällä sisätiloissakin siivoilla ja touhailla.
Harakanpesä
VastaaPoista"Piti harakka puhetta vierailleen:
'Tilapäinen ihan on pesä,
- älä putoa, varis! - tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,
niin, vannon, kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!'
Mut ennenkuin harakka huomaskaan,
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.
Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon -
sai valmiiksi harakanpesän!"
- Lauri Pohjanpää
Toi edellinen runo on hieno!
VastaaPoistaOman paikkakunnan kesäteatteri on aina sitä parasta.
Ja ne mustikkaretket, mitä mäkin olen miehen siskon kanssa tehnyt, ne vasta ovatkin parhaimpiin muistoihin kuuluvia asioita.
Ne oli kivoja aikoja ja naurettiin ja juoruttiinkin ja vaikka mitä juteltiin..mentiin sateessa ja helteessä, mentiin aamulla toooosi aikaisin, ja aina oli ämpärit täynä kun pois tultiin.
Ja niin, vielä ja AINA piti olla kahvit ja eväät mukana, se vasta kiva tuokio olikin välillä mustikan keruun!
Kiva, kun tyttäresi on huomannut mustikkaretkien kivuuden!
Harakka, ai, kuinka mukavalta kuulosti mustikkareissusi! Se on kyllä jännä ilmiö kuinka siellä marjastaessa alkaa juttu luistaa, jos joku toinen on seurana. On varmaan niin endorfiinejä aikaan saava paikka, että iloisuus valtaa ihmisen.
VastaaPoista