perjantai 11. kesäkuuta 2010

ELÄMÄNTÄYTEINEN HYVÄ VIIKKO TAKANA

Elämäntäyteinen hyvä viikko takana (ikuinen optimistiko) ja nyt grillisiikaillallisen jälkeen tässä koneen äärellä. Kevyttä jälkiruokaa kirsikoista. Tänään jo toinen (aah) kesäilta jolloin tilaisuus nauttia talon edustalla iltaa.

Työviikon päätteeksi palkitsin itseäni mukavilla hankinnoilla Kokkolan Kodin Terrasta. Muutama puulaatta penkin alle (aikanaan tähänkin seinustalle jatketaan kivetyksellä). Ja noihin vihreisiin lasipulloihin ihastuin kertaheitolla. Isännän mielestä toimisivat mainiosti karahvintehtävässä. Ja sitten nuo kääpiövuorimännyt, sopivat niin pihapiirimme hirsisaunan taa. Katajat ja männyt kuuluvat mielisuosikkeihini.

Totta, sopisivat mainiosti yhteen näiden lasien kanssa…

Taannoin, Tampereen reissun siskojentapaamisen sattumuksena hankittu sakkolappu saapui sitten viimeinkin. Ei paha, 70€, totesi siskokin, joka autoani ajoi (ylinopeutta 80- alueella 91). Mutta koska sakko tuli nimelleni vaikka en itse ylinopeuteen syyllistynyt, oli minun se kiistettävä ja siskon ”tunnustettava”. Ja sehän kävi keskenämme jouhevasti ja allekirjoitetut paperit poliisille. Ihailen pikkusiskon asennetta ja vastuullisuutta, kun mukisematta sakon hyväksyi.

10 kommenttia:

  1. Kirsikat maistuisivat nyt täälläkin, mutta ei niitä ole.
    Kivat "karahvit", vaikka minä laitan karahveihinkin kukkakimppuja silloin tällöin kaikki on sallittua.
    Nuo kamerat teiden varsilla ovat yleistyneet tosi paljon ja nopeutta saa vaihdella tuhka tiheään.
    Viime kesänä meillekin tuli sakkolappu yllätyksenä saaristomatkamme satona, emmekä huomanneet missä ylitimme rajat

    VastaaPoista
  2. Kauniit karahvit oletkin ostanut ja lasit sopivat niihin hienosti.
    Vihreät kääpiövuorimännyt ovat myös mieleeni.

    VastaaPoista
  3. Voi tuoreita kirsikoita, niitä pitäiskin käydä hakemassa Kokkolan torilta.
    Joskus varmaan vuosi sitten ilmoitit että sinulta löytyy vanhoja ikkunoita, vieläkö niitä on ylimääräisiä. Sain eilen maalattua leikkimökin sisäpuolelta ja suostuttelin miestäni sen lasikuistin tekoon:)

    VastaaPoista
  4. Hei ja kivaa lukea kommenttejanne! Vastaan kiireesti ensin Pionille.
    Pioni; kyllä vaan. Jos joku on valmis sellaisen tekemään, niin täältä vaan laseja valitsemaan, hienoa! Rantijärventie 60 on osoite.

    VastaaPoista
  5. Rakastan kirsikoita. Meinasin jopa hakea tälle talollemem nimeksi Kirsikkala. Teen vieläkin omista kirsikoista erilaisia juttuja...

    Tuo yksi lasihan on Verna-sarjaa. Minä olen kerännyt niitä alakertaan turkooseian ja ylös koboltinsinisinä.

    Mukavaa viikonloppua, Rita, sinä Positiivari!

    VastaaPoista
  6. Arleena; kesäaikaan ja etenkin viikonloppuisin tavaratalon edustalla myyvät tuoreita kirsikoita ja mansikoita yms. Nämä maistuivat tosi hyviltä.
    Ihastuin noihin lasipulloihin heti vaikken tiennyt mihin niitä käyttäisi. Kukkia voisi niihin laittaa, juuri niin. Pienet tuikkukynttilätkin mukavasti sopisivat.
    Kyllä nyt muistaa olla varuillaan peltipoliisin kohdalla (ainakin). Mutta oudoimmilla teillä ei niin osaa varoakaan ja voi saada yllättävän maksun.

    Harakka; eikös vain! Kai se on joku ”sisään kirjoitettu” värikoodi, jolla valitsee aina samansävyistä vihreää lasia.:) Jos nuo sopeutuvat hyvin saunan taakse, niin hankin niitä vielä lisää.

    Leena; tosi rakkautta!;) Hieno homma, omat kirsikat. Omista kirsikoista minäkin haaveilen. Kolme kirsikkapuutani tänä kesänä vasta ensikerran kukkivat. Jospa joskus marjojakin…
    Verna-sarjaa, kyllä. Vaan enpä ole onnistunut löytämään enää lisää vihreävärisenä? Laseja on vain kolme, yhden säryttyä. Tuo toinen lasi on viinipullosta tehty. Hankin niitä muutaman Senaatintorin Kiseleffin Talosta. Mukavaa viikonloppua Sinullekin!

    VastaaPoista
  7. ♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    Ihania kirsikoita ja vihreätä lasia.
    Miulla on samansävyiset juhlalasit... =)


    Sakot ovat inhoja. =(
    Itsekin pariin kertaan väärinpysököineenä ja kerran lievää ylinopeutta sakkoja saaneena tiedän...

    VastaaPoista
  8. Una; nuo kirsikat olivat kyllä makoisia. Ajattelin hankkia juhannukseksi kirsikoita ja tehdä Schwarzwaldin kakun.

    Pysäköintisakkoja tuli vuosia sitten kerättyä yhtenä päivänä peräti kolme kappaletta, juu. Kokkolassa oli aloitettu juuri uusi pysäköintikäytäntö ja lappu-Liisat niin työnsä innoittamina pahaa arvaamattoman kimpussa. Viime vuosina on jäänyt saamatta. Paitsi nyt tämä Tampereenreissulla kolahtanut.

    VastaaPoista
  9. Ihania hankintoja olet tehnyt. Vihreä lasi on tosi kaunista ja nuo kirsikat, nam!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Susanne; on se kivaa, kun voi itseään pienillä hankinnoilla, kauniilla esineillä ilahduttaa;)

    Mukavaa alkuviikkoa sinullekin!

    VastaaPoista