lauantai 30. tammikuuta 2010

KOTIUTUMISTA

Tuntuu kuin olisi joltain matkalta kotiutunut… Mutta ei miltään lomamatkalta. Pienen paikkakunnan – oman työyksikön ainoana työntekijänä joutuu aika ajoin vönyttämään työpäivää tai tekemään viikonloppunakin ylimääräistä. Toki ylityöt saadaan aikana tai rahana. Yleensä työni kyllä mahdollistaa omatoimiseen työajan harmoniseeraamiseen ja saan työtunnit pysymään reilassa. Nyt vaan sattui sellainen yhteensattumien suma, ettei tuuraajaa ollut mahdollista saada ja hommat oli hoidettava. Vielä tänä aamunakin oli työnmerkeissä lähdettävä ja kaikenlaisten asiain hoitamisten jälkeen vasta puolilta päivin pääsi palaamaan. Ja hyväpä olikin palatessa, kun mies oli tehnyt kodin viikkosiivouksen!Eilenillalla miehen paistamaa lohta ja siikaa...

”Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa”, fiilikset nyt päällä. Sillä kaiken ahkeroinnin jälkeen tuntuu suorastaan palkkiolta saada jäädä taas viikon lomalle. Lisäksi kaikkea kivaa on suunnitteilla lähitulevaisuudessa; torstaina kampaajalle, viikonloppuna hääjuhliin ja helmikuussa Helsinkiin.
Ja kivaa olla taas täällä blogimaailmassa kanssanne! Mukavaa viikonloppua!
Being There - Tord Gustavsen Trio

9 kommenttia:

  1. Oi!, lohta, siikaa ja valkkaria, mitä herkullisin ateria.

    Minulla tammikuu on semmoinen nollatoleranssikuukausi, jolloin teen yhteenvetoa menneestä vuodesta ja sitten vasta alan katsoa eteenpäin. Nyt tuntuu kivalta aloittaa helmikuuta ja minullakin on ensi viikolla kampaaja sekä kiinnostava lounaskutsu sekä myös paras ystävätär, joka asuu muualla, piipahtaa yhtenä päivänä. Silloin parannamme maailmaa suklaakahvin äärellä. Ensi viikolla alkaa myös kevät, sillä nostan aina 5.2., joka on isäni syntymäpäivä, pelakuut ulos kellarista.

    Kivaa, että sulla on lomaa, Rita!, ja mukavaa, rentoa viikonloppua 'Jamesin' passattavana.

    VastaaPoista
  2. Voi, kun tänne asti tuoksuu ihana kala!
    Namskis! Ihan kuola valuu suupielistä,kun klikkasin kuvan suuremmaksi!
    Pitää mennä jääkaapille kyllä hyvin pian!

    Eikä olekkin kiva ottaa viikonloppu vastaan, kun tietää, ettei maanantaina tarvi mennä töihin?
    Hyvää lomaaikaa sulle ja rentoudu!

    VastaaPoista
  3. Kaikkea kivaa sinulla, mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Onneksi on mies, sinulla vielä kokkaustaitoinenkin. Kyllä kelpaa tulla kotiin tuollaisen kattauksen äärelle, kala näyttää houkuttelevalta tänne asti.

    Olipa kiva pläjäys tuo musiikki ja hurmaavat naistutkielmat sen kuvituksena. Musiikki iski juuri tähän hetkeen, sellaista kaipasinkin, joten kiitos!

    VastaaPoista
  5. Siika on herkullinen kala ja sen jälkeen tulee lohi, mielestäni. Herkullista.
    Minun piti tänään ostaa kalaa, lohta ajattelin, mutta olin liian myöhään kaupassa. Iltapäivisin en osta enää kalaa. Se näyttikin niin värittömän nuutuneelta jo.

    Mukavaa viikonloppua sinnekin.

    VastaaPoista
  6. Huomasin vasta tuosta edempää Katariina kommentista tuon musiikki/taidelinkin ja kävi sen rauhassa kuuntelemassa. Hyvin sopii minun sunnuntaiaamun tunnelmiini, hieno yhdistelmä musiikkia ja naishamoja - seesteisiä molemmat!
    On varmaan ihanaa herätä sunnuntaina ja tajuta että edessä on viikko vapaata - onnellinen sinä!
    Minun ensi viikkoni on hyvin työnätyteinen mutta onneksi ensi viikonloppuna tapaan Oulussa rakkaat lady-ystäväni, se vähän helpottaa viikosta selvämistä!

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka ilahdutti kommenttinne, kiitos!

    Leena; herkullisesta kala-ateriasta ja valkkarista elementit onnistuneeseen illalliseen!
    Hyvä tuo valintasi, tammikuun teema. Mukavalta kuulostaa myös sinulla alkava viikko. Hienosti muistat tuollaisella kukkaisella perinteellä edesmennyttä isääsi.
    Ensi viikolla meillä vaihtuvat Jamesin kanssa osat ja minä palvelen ruuanlaittajana vuorostani häntä. Mutta rennosti on tarkoitus viikkoa viettää.


    Harakka; kalanpaisto on kyllä sellaista puuhaa, että voi haista vielä seuraavana aamuna. On kyllä sen väärti! Joka kolmas viikko tulee kalaa laitettua illalliseksi. Ja arkenakin sitä laitetaan monella lailla. Äitini hemmottelee miestäni usein paistetuilla muikuilla. Tottahan sitä merenranta-asukkaana kalaa on oppinut syömään.
    Mukavaa on tunne alkavan viikon vapaasta, kyllä. Kiitos, rentoudun!

    ♥ Hannele; kiitos!

    Katriina; kiitos anopin! Minä saan nyt nauttia hedelmistä. Anoppi oli työssäkäyvä nainen ikänsä ja poikien oli opittava aika varhain itsestään huolehtimaan.
    Kiva, että pidit musiikista ja kuvista. Just sellaista rentouttavaa ja hyvänolon tunnetta koin tätä kuunnellen ja katsellen. Sellaista haluaa jakaa ja hienoa huomata sen herättävän toisessakin samaa tunnetta.

    Arleena; tässä järjestyksessä meillä mieskin pitää. Minä taas enempi lohen ystävä. Totta haastat, kala pitää olla tuoretta! Ainakin täällä merenranta-asukkaana on tottunut lähes merestä suoraan saamaan ja tuoreuteen.
    Kiitos ja hyvää alkavalle viikolle!

    Maaretta;just, sopi niin hyvin tunnelmaan tuo musiikki ja naiskuvat. Ihanasti saattoi musiikkiin ja naiskuviin samaistua. Toistin sitä muutamaan kertaan ja virityin sillä rentouttavaan viikonlopun viettoon, vahvistuin ja virkistyin. Mukavia ovat tällaiset viikon lomat. Vaihtelua myös kiireiset työviikot haasteineen. Ja niistä haasteista selvittyään voi itseensä ja elämäänsä tyytyväisnä sitten taas huoahtaa ja nauttia vapaasta.

    VastaaPoista
  8. Oikein ihanaa ansaittua lomaviikkoa sinulle!
    Mukavia suunnitelmia sinulla!

    VastaaPoista
  9. Susanne; kiitos, ansaittuppa hyvinkin! On se ihanaa välillä saada tehdä mitä huvittaa! Kyllä sitä huomaa välillä olevansa niin vyötetty, niin vyötetty.
    Mukavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista