lauantai 19. joulukuuta 2009

VIIKKO JOULUUN

Onpa ollut mukavaa luettavaa monen blogissa. Täällä ja täällä. Valitettavasti ei ole ennättänyt kommentoimaan.

Lopultakin työasioista hellitti ja saa keskittyä kotiin ja joulun valmisteluun (sekä syventyä blogiystävien blogeihin). On oppinut varmaan jo tähän ikään tullessa terveeseen itsekkyyteen - saa raivatuksi omaa aikaa ja tilaa? Ei vilkuile hädissään ympärille hätäillen saamaan aikaiseksi edes jotain vastaavaa kuin monet pystyvämmät. Tekee vain tätä omannäköistä Jouluaan omalla laillaan; pakolliset puunaukset (totta kai) ja kiireettömän hartaat koristelut…

Viikko jouluun

Viikko vielä jouluun,
koti tuoksuu puhtaalta, siivotulta.
Kuusi vielä puuttuu.
Matot ja verhot vaihtamatta.
Ruuat varaamatta, kakut leipomatta.
Lahjatkin hankkimatta.
Jouluvalot laittamatta.
Vielä ehtii, ehtii.

Alkaa hämärtää,
niin kuin joulukuussa.
Nyt hetken istun, nautin tästä
kynttilän valosta - Chopinista.

Valmiina onhan jo jouluilo - riemu
!

8 kommenttia:

  1. Juuri noin Rita! Tuo Nocturno kosketti sydänjuuria myöten Pianisti-elokuvassa, näen aina Adrien Brodyn herkän naaman mielessäni, kun kuuntelen sitä.

    RAuhallista laittelua ja mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Katriina; tuotapa en itse muistanutkaan ja piti oikein netistä vielä katsoa Pianisti-elokuvasta. On tullut se katsottua ja syvästi se kosketti ja liikutti.

    VastaaPoista
  3. Rita, nyt on vahvuuden vuodet, jolloin tehdään omannäköisiä jouluja ja omannäköisiä juttuja. En olisi viisi vuotta sitten kirjoittanut stooria Hyvästi täydelliset joulut!, mutta nyt olin siihen täysin valmis.

    Relaxoivaa lomaa sinulle, Rita ja nautitaan kaikesta pienestä, kivasta, kauniista, herkästä, kuurasta, lumisuukoista, kynttilöistä, joulun odotuksesta...ja ihan kohta: Oi jouluyö!

    VastaaPoista
  4. Juuri näin Leena, vahvuuden vuosista on kyse! Jos elämä menee jotakuinkin nappiin; sopivasti onnistumisia ja vastoinkäymisiä, jopa epäonnistumisia, siitä vain mahdollisuus kehittyä/kasvattaa luonnetta ja itsetuntemusta. VAPAUTTAVAA.

    VastaaPoista
  5. Yhdyn edellisiin kommentteihin täysin. Omanoloinen joulu on tärkeintä, juuri sen hetkisiin tunnelmiin sopiva!Miten sitä kummitteleekin tuo joulu vähän elämää suurempana asiana aina mielessä, jotenkin tuntuu että nuoremmat osaa ottaa sen jo lunkimmin!
    Nauti Rita jouluvalmisteluista, tee se mikä hyvältä tuntuu ja jätä loput tekemättä...

    VastaaPoista
  6. Maaretta; Toteamuksesi "joulu elämää suurenpana asiana", totta. ;) Vaikka monet aikaisemmat huolet ja vaivannäöt joulua ajatellen on jäänyt, niin sama hurmio ja eforia on onneksi säilynyt.

    VastaaPoista
  7. Joulu ei ole vain YKSI päivä, vaan kuukauden nautinto ;)

    VastaaPoista
  8. Totta haastat Hannele, näin on ja näin koen JOULUAJAN itsekin. Ja se pysyykin juuri sellaisena (aisoissa) ihanana aikana, kun elää ja nauttii siitä omaan tahtiinsa. Ei väsytä itseään ylisuurilla odotuksilla, eikä pode huonoa omaatuntoa vaikkei riennäkkää joka tilaisuuteen.

    VastaaPoista