maanantai 27. huhtikuuta 2009

SUUNNITELMAT HIEMAN UUSIKSI


Alkanut viikko vapaata, jihuu! Monenlaista mukavaa tekemistä suunniteltuna, ihanaa. Hyvällä mallilla jo aamutoimet. Seitsemän jälkeen keitin aamupuuron. Sitten vielä hetkeksi peiton alle kellimään, aah. Ylös ja sänky petattuna kunnialliseen aikaan, kahdeksan jälkeen. Sää näytti epäilyttävältä, sadetta luvissa? Ryhdyin toteuttamaan eilisen suunnitelman mukaista pihan haravointia. Puhelu keskeytti hikisen haravointini, kysyivät huomiseksi töihin – lupasin, vain huomiseksi. Jospa taas sitten pyöräilisin töihin. Suunnitelmat hieman uusiksi...

Mitäs lepsuilua tämä on, minähän päätin siirtyä puolipäiväiseksi? Noh` se tuntuu aivan erilaiselta, kivalta mennä omasta työpisteestään muuhun työpisteeseen. Työhän sinänsä on samanlaista. Ja rahankin huomaan käyvän mielessä tuon tuosta. Puolipäivätyö/ palkkapuoli koettelevat varmaan totuttua turvallisuutta ja epävarmuuden sietämistä. Yrittää olla kuin aina askeleen edellä, varmistaa, että ”järjestelmä” toimii – se toimii. Olen kiitollinen tästä, niin kiitollinen.

Viikonloppu oli jo melko kesäisen lämmin ja aurinkoinen. Näytti vaikuttavan; ilostuttavan ja aktivoivan ihmisiä. Kissatkin meillä vallan villiintyivät ja illalla sitten uni maittoi. Hauskaa luettavaa oli monen blogilla kera hyvien kuvien. Kotikulmillapa vain puuhaillessa se meni. Mökillä, Vattajalla pikaisesti kävimme merta haistelemassa.

Jäitä, ettei taida vielä Vappuna uimaan tarjeta.

10 kommenttia:

  1. Mökki meren rannalla, ihana paikka! Tuollaisella rannalla sai lapsena kävellä Hailuodossa tai Nallikarissa, kuumalla hiekalla kovassa merituulessa. Tunnelma oli ihan erilainen kuin järvillä.

    Kauniita kuvia nämä kaksi alimmaista.

    Mukavia työ- ja vapaapäiviä! Vaihtelukin tekee hyvää, tietysti myös lisääntynyt vapaa-aika.

    VastaaPoista
  2. On sinulla huikeat mökkimaisemat!Ihania nuo keskellä viikkoa olevat vapaapäivät. Ne tuntuvat jotenkin erilaisilta kun muut lähtevät ympäriltä töihin. Pidän kovasti itsekin arkivapaapäivistä!

    Mukavaa loppuviikkoa! Äläkä suostu töihin!!!

    VastaaPoista
  3. Kaunista. Eihän vappuna vielä uimaan..

    VastaaPoista
  4. Kauniit Vattajan kuvat.

    Työ aina ilonamme, vai miten se meni. Kuulostaa ainakin, että pidät kovasti työstäsi. Niin se pitäisi olla kaikkien kohdalla, työstä pitää nostaa päällimmäuseksi ne iloiset, positiiviset asiat, niin ne ikävät jäävät taka-alalle.

    VastaaPoista
  5. Kaksi alimmaista kuvaa on ihania. Tuntuu niinkuin seisoisin tuossa meren rannassa, aurinko lämmittäisi kasvoja ja meren tuoksu ja äänet ympärillä:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ystävät ilahuttavista kommenteistanne!

    Katriina, taitavat rannat tosiaan muistuttaa toisiaan. Vattajan rantaa riittää kilometreittän. Hiekkarantaa väitettään pohjoismaiden pisimmäksi. Meri kyllä merkitsee itselleni paljon. On tottunut asumaan vähän kuin maailman laidalla tässä meren äärellä. Mökki on pahanen, ilman sähköä, mutta muut puitteet sitten ovatkin omaa luokkaa. Useinpa siellä on "helteisen loppukesän päivän lämpimässä illassa, tyytyväisenä kylmää valkoviiniä siemaillut".;)

    Maaretta, mökkimaisema on lähes eksoottinen. Siellä on tullutkin kesät vietettyä, löhöiltyä, rannalla käveltyä ja meressä uitua. Kesäkuumalla kokemus on kuin paremmilla etelänlomilla.

    Arkivapaa, kuten tänään oli aivan ihana. Enkä suostukaan joka lähtöön!

    Hannelen, Vappuna jo uitiin monesti lapsena. Tässä(mummu)iässä vasta heinäkuun helteillä.

    Arleena, kyllä kyllä, työstäni pidän, oikea huomio. Tässä ammatissa, vuodesta 1976 ja iloa riittää. Mutta pitäisi huomata elämässään paljon muutakin. Olen monesti funtsinut tuota myönteistä työintoani. Osaltaan jaksamiseen ja innostuksen riittämiseen on vaikuttaneet lyhyet, toistuvat irtiotot vakituisesta työstä ja tutustuminen muunlaisiin työyhteisöihin. Riittämättömästä sitoutumisesta ei kuitenkaan ole kyse. Työn kautta on voinut tutustua suurenmoisiin ihmisiin. Ja sairaanhoitajan työ on ainakin itselleni ollut nautinnollista ja tyydytystä antavaa. Jos näin ei olisi, olisin alkanut katsella jotain muuta duunia, tuntien itseni. Mutta, kuten totesin, elämässä on oltava muutakin kuin työ. Ja niinpä, on alkanutkin viehättää vielä enempi kaikki muu vapaa-ajan puuhastelu, ihanaa.

    Susanne, totta haastat noista tuntemuksista;auringon lämmöstä kasvoilla, meren tuoksusta ja ympäristön äänistä. Tuollaiseen ympäristöön ja olosuhteisiin kun pääsee saa sellaisen aimoannoksen onnea ja hyvääoloa, että sillä mennään taas pitkästi.

    VastaaPoista
  7. Upeat on maisemat..minä tulin just pari tuntia sitten töistä ja jalka on niin hiton kipeä. joskus yksikin päivä on liikaa..töissä. Puolipäiväinen osa-aikainen työ on varmaan minulle sopivaa..
    Hyvää alkanutta viikkoa..

    VastaaPoista
  8. Joo, Krisse kyllä, yksikin työpäivä on liikaa... Suosittelen tätä puolipäivätyötä. Minun vain pitäis malttaa sitten työtarjouksista kieltäytyä ja pysyä ansaitulla vapaalla.

    Kipeälle jalalle kovilla käytävillä kävely ei tee hyvää. Ulkona pehmeämmässä maastossa, vaikka pihalla puuhastelu, ei aiheuta vastaavanlaisia vaivoja. Tänään aika koleaa, mutta jospa tästä lämpenee. Hyvää alkanutta viikkoa sulle kans!

    VastaaPoista
  9. Eikös vain Maarit! Ja kesää kohti maisemat ja olot rannalla vain paranee. Upeissa maisemissa näyt itsekin liikkuneen taas, kun bloissasi piipahdin.

    VastaaPoista