torstai 22. helmikuuta 2018

MINÄKÖ NARSISTI


                                                                      KUVA 

Asialehden kolumnisti kirjoittaa sosiaalisessa mediassa ilmenevästä narsismista ja viittaa arvostettuun ulkomaiseen akateemiseen aikakauslehteen. Äkkiseltään sisälläni viihtyvä pikkutyttö minussa säpsähtää, kyyristyy häpeissään ja epäilee tehneensä jotain väärää. Mutta niin myös minussa vallalla oleva valpas aikuinen on heti puolustamassa heikompaa ja saa lapsen minussa pian rauhoitetuksi.

Olen usein omalla kohdallani miettinyt mahdollisia vaikuttimiani olla mukana sosiaalisessa mediassa, paljastaa henkilökohtaisia asioita ja tekemisiä kuvien kera. Onko se on narsismia, positiivisen palautteen kerjäämistä? Jos niin, vahingoitanko sillä jotakin, itseäni?

Niin, tuo aikuinen minussa puolustaa tuota pikkuista minussa ja neuvoo sitä luottamaan itseensä ja kanssaihmisiin kuten tähänkin asti. Se kannustaa jakamaan edelleenkin itsestään iloa ja myönteisyyttä. Se kiittää myös myötäelämisestä, lohduttamisesta kuin myös yhteiseen iloon yhtymisestä täällä some-maailmassa kuten tavallisessakin.

2 kommenttia:

  1. Rita, tämä on kiinnostava ja monitahoinen juttu, jota aloin itse pohtia viime viikon annan kolumnin luettuani. Uskon, että palaan tähän jossain vaiheessa. Onhan siinä tutkijoilla jälkeemme puuhaa, kun miettivät, miksi kuvaamma ruoka-annoksemme ja jaamme ne maailmalle tai miksi jotkut käyttävät sovellusta, joka näyttää kartalta, missä he milloinkin ovat, Tuurissa vai Haikossa. Itse törmäsin jo muutama vuosi sitten yhdessä paljon perheen ulkomaanmatkoista kertovassa blogisssa yhteen kommenttiin, jossa nuori nainen totesi, että ei ole ikinä matkustanut ulkomaille eikä ehkä pääsekään. Se pysäytti! Tuli mieleen, että emme voi valita lukijoitamme, toisille annamme ehkä hyviäkin vinkkejä sisustukseen, lukemiseen, matkoihin etc, mutta mitä annamme osattomille. Tämä ei ole yhden virkkeen eikä yhden jutun asia, vaan pitkä, pitkä stoori, jossa on monenlaisia ulottuvuuksia sekä myös sekä tummia että kirkkaita värejä.

    Toisaalta esim. facebookissa on yksinäisiä vanhuksia, joiden ainoa päivän ilo voivat olla toisten komennentit ja illalla viimeksi virtuaaliset 'hyvät yöt'.

    <3

    VastaaPoista

  2. Aika ajoin itseäni ärsyttää kaikenlainen vouhkaaminen, hurskastelevat arvostelut ja suoranainen pelottelu sosiaalisen median vaikutuksista meihin ihmisiin. Ja siitä tämäkin ”kannanotto” sai alkunsa. Aluksi itseäni facebookin aloittaminen ujostutti ja hieman hävetti, mutta pian oppi olemaan tuttujen ihmisten kesken vain omana itsenään, niin kuin elämässä muutenkin.

    Uskon, että on muitakin yksinäisiä vanhusten lisäksi. Lähipiiristäkin tiedän monia, jotka ovat saaneet aivan uutta sosiaalista ulottuvuutta elämäänsä facen kautta. Facen kautta voivat saada positiivista, jopa kannustavaa palautetta tai myötätuntoa. Ja se on hienoa!
    Sinäkin Leena, olet tehnyt vuosia blogissa tosi hyvää, jakanut positiivista energiaa, ihania runoja ja kuvia ja tutustuttanut mielenkiintoisiin kirjauutuuksiin ja herätellyt vireää keskustelua niistä. <3 <3 <3


    VastaaPoista