JUNAMATKALLA

Junalla matkustelun muutokset; nopeus, hinnat, palvelut ja puitteet, ovat vuosikymmenten aikana kehittyneet ilahduttavan parempaan suuntaan. Enää junassa ei myöskään tarvitse kärsiä huonosti käyttäytyvistä humalaisista saatikka penkin alle nuukahtaneista päihtyneistä. Muutenkin tämän ajan matkaa tekevät tuntuvat entistä paremmin huomioivat muut kanssamatkustajansa. Aikaisemmin tehtiin pääkaupunkireissut  isännän kanssa autolla, yli seitsemän tuntia, nykyään mieluummin junalla, jolla se kestää vain alle neljä tuntia.

Hieman varauksella on aina suhtauduttu junassa matkustaviin lapsiperheisiin, myönnän. Joitain hermoja raastavia kokemuksia kun on ollut vallattomien kersojen ja lepsujen vanhempien suhteen. Siispä sillä kokemuspohjalla mulauttelin isännälle merkitsevästi silmiäni, kun Kokkolasta pääkaupunkiin lähtiessämme junaan asettautui myös äiti kahden pienen tyttärensä kanssa. Nyrpeät ennakkoasenteeni saivat matkan edetessä mukavasti huutia. Äiti vaikutti topakalta, mutta levolliselta sekä läsnä olevalta ja lapset hyväkäytöksisiltä ja fiksuilta. Heidän matkantekoaan, jutteluaan, äidin vastauksia tyttärien kysymyksiin oli kiva seurata. Kuinka ollakaan iPadia ja facebookia selaillessa osui juuri tämä kolumni kohdalle. Ja pitihän näin hyvästä kokemuksesta päästä siihen tuoreeltaan  kommentoimaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Paluumatkalla tapahtui vähän samanlainen toisinto, äiti kahden lapsen kanssa. Lapset nyt vanhempia, tyttö ja poika, matkalla Ouluun saakka. Matkanteko sujui heiltäkin mukavasti, väliin eväitä nauttien, laiva on lastattu leikillä ja muilla peleillä. Alkumatkasta saimme vielä viereemme kaksi pikkutyttöä äitinsä kanssa. Sofia ja Viola, aivan ihastuttavia pikkuneitejä, joiden kanssa oli tosi hauskaa ja luontevaa jutella. Jäivät sitten meitä aikaisemmin junasta. Kiitimme heitä lämpimästi tosi kivasta seurasta ja toivotimme oikein hyvää kesää. Herttaisista hymyistään ja kiitoksistaan päätellen uskon vilpittömyytemme välittyneen.