tiistai 29. marraskuuta 2016

SIIHEN AIKAAN KUN SETÄ TELEVISION OSTI



 Siihen aikaan kun  Erkkiperän Juhani-setä television osti,  vuonna 1960…
Yleisradion säännöllinen ohjelmatoimintakin oli alkanut vain pari vuotta aikaisemmin,  1958 teekkarien toimesta.  Meikä oli tuolloin vasta 6 vuotias, alakoulun aloittanut pullukka. TV:ssä tuli tutuksi Lenita Airisto ja Teija Sopanen, vähän myöhemmin komea Heikki Kahila.  Aluksi ohjelma koostui  suurimmaksi osaksi 1950-luvun amerikkalaisista perhe- ja lännensarjoista. Kyllä siinä pikkutyttösenä sai avartavia maailmankuvavaikutteita mahtavan annoksen, tykkään!
Ohjasivatkohan Juhani-sedän mieltymykset myös meidän katselutottumuksia, kun sen aikainen nuorisomusiikki jäi jotenkin katveeseen? Vai eikö niitä edes Suomessa näytetty? Isonsiskon kanssa pidimme erityisesti amerikkalaisista musiikki ja tanssielokuvista ja yleensäkin musiikki ja tanssi viihteestä. Muutenkin kaikesta siihen liittyvästä glamourista. Mustavalkoiset jouluohjelmat ja elokuvat saivat meidät siskon kanssa haltioitumaan, mm  Shirley Temle oli eräs suosikkimme. Pieni pippurinen tyttö toimi meille varmaan oivana esimerkkinä kuinka selviytyä erilaisista vastoinkäymisistä ja kaltoin kohteluista. Muutenkin monet sen aikaiset elokuvat toimivat varmaan satujen tapaan kehittäen empatiakykyä, uskon.










9 kommenttia:

  1. Ihana muistelus!

    Mainio tämä joulukalenteri-idea, ja hyvä että vinkkaat siitä myös FB:n puolella! <3

    Toivotan hyvää sinulle hyvää joulunodotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saapahan virittäytäy joulumielelle kalenterin avulla :)

      Kiitos, kuin myös sinulle <3

      Poista
  2. Muistan kuinka Juhani setäsi taloon aina itsenäisyyspäivänä kokoontui lähes koko Erkkiperän väki katsomaan itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa presidentin linnasta. Kyläläisiä oli tupa täynnä ja tunnelma juhlava. Kävimme myös keskiviikko iltaisin veljieni kanssa katsomassa Rin-tin-tin- ja Viikingit-sarjoja sedälläsi. Välillä tosin lupa isältäni oli lujassa. Niinpä veljet laittoivatkin lähes aina minut asialle, arvelivat kai luvan näin paremmin irtoavan. Pian meillekin sitten ostettiin televisio ja veljieni kaverit alkoivat puolestaan kokoontua iltaisin meille televisiota katselemaan.
    Mukavaa joulun odotusta sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, alkuaikoina oli tupa iltaisin ihmisiä täynnä, muistan. Oli se sihen aikaan semmoinen yhteinen koko kylän kokemus! Rin-tin-tin ja mustaori ja paljon muitakin lapsille sopivia sarjoja. Koki ne hyvinä, kun aina niissä kuitenkin hyvä voitti ja "rosmot" saatiin kiinni".

      Kiitos, samoin teille!

      Poista
  3. Unohtui ihan sanoa, että Shirley Temple elokuvat olivat minunkin suuria suosikkejani.

    VastaaPoista
  4. Continued b4n89z3j38 luxury replica bags replica bags sydney replica bags thailand over at this website v8w76r8k20 replica bags louis vuitton replica bags aaa gucci fake o7s14o4y58 replica bags gucci

    VastaaPoista
  5. read more u5x29m0b33 replica louis vuitton replica evening bags replica bags louis vuitton replica hermes bag n5w08p6o73 replica bags in pakistan this hyperlink r0k64x6m57 louis vuitton replica handbags replica bags hong kong

    VastaaPoista