lauantai 16. tammikuuta 2016

IDEOITA PUKKAA



Huh, loma vasta alkamassa ja ideoita pukkaa jo kuin parhaimpaan joulueuforian!
Heräsinkin samoihin aikoihin mitä muina aamuina, mutta maltoin jatkaa koisimista vielä vähän.
Yövaatteissa aamutoimissa aamukajastukseen asti…


Ruokailuryhmän vaihtoa vaaleampaan ollaan jo kauan tuumailtu. Maalaamista ja pöydänkannen vaihtoakin on harkittu. Vaan taitaa selvintä olla uuden kaluston hankinta. Uuvuttavaa tällainen pähkäily ja eri vaihtoehtojen  etsintä. Ja kun tuo vanha kalustokin on vaan niin rakas ja mieluinen…

Itselläni ei tahdo olla oikein pitkäjännitteisyyttä tällaiseen suunnitteluun ja siksipä sitten on vaarassa sortua valmiisiin  ”pakettiratkaisuihin". Näkemyseroja ja väittelyäkin saattaa syntyä suunnittelun tiimellyksessä. Aina kuitenkin päädytty yhteisymmärryksessä hyviin ratkaisuihin.

                       
                                                 Miestä(nikin) käy kyllä kiittämine, että ikäisekseen on aika moderni.

                                                 Kuvat




4 kommenttia:

  1. Teillä onkin edessä valinnan vaikeus. Niin paljon on nykyään erilaista tarjontaa. Valintaa varmaan kuitenkin helpottanee talonne muu sisustus ja sen yhteensopivuus uuden ruokailuryhmän kanssa.
    Mukavaa viikonjatkoa sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylensä valinnoissa vierähtää piiiitkä tovi tuumaten. Juu, tarjontaa on. Yhteensopivuushan se juuri, vanha talo ja puitteet... Ja toisaalta haluaisi myös vanhan hengen säilyvän. Voi olla, että jopa eri pöytä ja tuolit. Kiitos, samoin sinne!

      Poista
  2. Rita, minä ottaisin tuossa ruotslaisen tyylin ja maalaisin tuolit vaikka sillä pinkillä, jonka nimi on Pioni, niin minä tein ja osan vaikka jollain kauniilla murretulla vihreällä. Testasin asettamalla tuolit vasten vihreää keittiötämme ja näytti kivalta. Sitten vielä se pöydän kannen väripäätös...ei ehkä pinkki, mutta vihreä tai huomaatkin, että jo tuolien maalaus toi uutta ilmettä riittävästi.

    <3

    VastaaPoista