lauantai 9. marraskuuta 2013

PAIKALLISTA HISTORIAA





Parinkymmenen vuoden takainen mielenkiintoinen videotallenne Vattajan auringonlaskun illasta.

HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!

8 kommenttia:

  1. Kiva video. Vattajan veroista paikkaa ei ole toista. Kaikki lapsuuden ja nuoruuden ihanat muistot ovat vielä hyvin tuoreessa muistissa ja kesä ei ole efelleenkään kesä jollei ainakin kerran pääse käymään siellä. Sukumme mökin menetyksen koin tosi raskaasti etenkin, kun isäni sen rakentamisen aikoinaan saattoi alulle ja myös suurelta osin rakensi aina sodasta lomalla ollessaan. Itku tuli silmään viime kesänä, kun mökin raunioita katselin ja niin monet monet muistot nousivat pintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin sanovat ja kokevat monet, jotka ovat siellä lapsena saaneet kesiään vieättää. Ihana yhteisö oli teidän mökillä!

      Itse vasta miehen kautta seurustelun aloitettua Vattaja tuli tutuksi. Aluksi hieman vierastin sen toisenlaisuutta Ohtakariin verraten. Sitten kun omia lapsia sai ja heidän elämään Vattaja tuli, niin rakkaus Vattajaan myös syntyi.

      Poista
  2. Meri on hieno elementti tällä pallollamme ! Mukava oli lukea myös kirjoituksesi sieltä muistelupuolelta kylältäsi, samoja tuttuja asioita siellä oli kuin omilla kulmakunnillani vuosien takaa. Hyvää talven alkua sinulle, vaikka olen kirjoitustauolla blogistani itse, käyn näillä tutuksi tulleilla sivuilla katselemassa, mitä kuuluu. Pianhan sinulla alkaa muutoksen aika, eikö ? H-H

    VastaaPoista
  3. Meri ja vesi on sellainen elementti, jonka vieressä viihtyy. Vaikkei aina aivan meren ääreen ole mahdollisuus, täytyy vettä jossain nähdä.

    Kiitos, sitä samaa myös sinulle!
    Muutoksen aika alkaa ja todella innostunein mielin!

    VastaaPoista
  4. Oi, mikä tunnelma! Pianomusiikkia ja kaunista kuorolaulua meren äärellä auringon laskiessa... Aivan ihana video <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli upea kesäilta! Vattaja-illasta muodostui parin vuosikymmenen perinne. Piano traijattiin silloin rannalle ja poikamme aina iltaa viedeoimassa. Olin jo tämän unohtanut, kun hän tämän lähetti. Näitä on jäljestä päin hienoa katsoa, liikutuin itsekin koskettavaa laulua kuunnellessa.

      Poista