perjantai 7. syyskuuta 2012

ELÄVÄINEN VIIKKO




 RROSESSIN MUTKIKAS KULKU
Varsin eläväinen viikko, läkähdyttäväkin. Työprosessit hangoittelivat monella lailla ja koettelivat kärsivällisyyttä. Onneksi porukka piti  huumoria ja helpotti oloaan. Ei saa jäädä tuleen… ei saa jäädä itkemään ja valittamaan olosuhteita, vaan on mietittävä, toimittava ja  kehitettävä entisestään parempia toimintatapoja!

Kaikesta työn rasituksesta huolimatta viikonlopun ruokaostoksilla miehen kanssa alkoi tuntua jo viikonlopulta, hyvältä. Jaksoinpa vielä  iltapäivänokosten jälkeen käydä kävelyllä, tunnin verran metsässä. Mustikoita näkyi vielä ihmeen paljon. Eikös vain ollut ahkera pikkusiskoni metsässä mustikassa! Huomenna tai sunnuntaina voisi ehkä itsekin käväistä.


Illalliseksi loimulohta vohvelin ja kermaviiliruohosipulikastikkeen kera, hyvää.

Vielä mennä viikosta. Keskiviikkoon asti ahersin työpäivät venyen. Torstaina tosi kiva koulutus, lähes viihteen puolelle menevä. Perjantaina sitten tunsikin olleensa  päivän poissa.

Syksyn saatossa, sen mielettömästä menosta suivaantuneena, päätin pelastaa itseni ja pitää loppuvuoden vanhoista lomista osan, keskiviikot vapaiksi, jihuu!

Näyttää niin helpolta, vaan kaikkea muuta...

Mennä viikosta vielä… se ystäväni kanssa aloitettu aikuisbaletti (ei kuitenkaan  kuin tuolla videolla)  on aivan ihanaa! Haastavaa tulee olemaan tällaiselle tönkölle, mutta aion yrittää. Tällä on varmasti jokin tarkoitus, että tällaiseen ryhdyin. Äsken tuolta metsälenkiltä palatessa kertasin ekatunnin oppeja …1, 2, hyppy, 1, 2, hyppy.  Sitä muutaman kerran kun  kertasin, niin johan hikeä pukkasi.

                                          Ihanaa olisi olla mukana ...


KIITOS Sinulle (?) tästä ilahduttavasta yllätyksestä, postin tuomasta piristävästä lehdestä!

12 kommenttia:

  1. Vohveli sopii aina, miehesi saa lainata minun kumisaappaat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vohveli käy leivän sijasta, juu.
      Kumisaappaitasi, metsäreissulle? ;)
      Tykkään mennä metsään yksinäni.

      Poista
  2. Uusi harrastuksesi kuulostaa jännittävältä... Varmasti hyppy aivan uuteen :)

    Mukavaa viikonloppua toivotellen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, varsinainen hyppy ;)

      Kiitos, sitä samaa sinulle myös!

      Poista
  3. Kumisaappaat hakeen posti, ettei tartte autoo....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meni perille, totta! Mutta kun postilaatikolle matkaa >400m ja kaatosade ;)

      Poista
    2. ei me makeet göteborilaiset sula noin helposti :)

      Poista
    3. Suomalaista syntyperää, se suojaa sateellakin ;)
      Tänä aamuna hain kävellen postin, kun on niin kauniin aurinkoinen aamu.

      Poista
  4. Olipas herkullista vohvelia lohella, sitä pitää täälläkin kokeilla.
    Balettitanssi kuulostaa mukavalta.
    Meidän pikkuprinsessa aloitti balettitanssi parinkymmen muun pikkuprinsessan kanssa. Nyt jo odotan milloin saan mennä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisen Vohvelikahvilamme vastaava on tosi herkullista. Sitä täytyy ainakin kerran kesässä saada.
      Jo balettimusiikki on itsessään ihanaa! Odotuksesi palkitaan, uskon!

      Poista
  5. Syksyn saapuessa tulee taas aloitettua liikuntaharrastus, onneksi niin. Mulla se on taas tuo lähikoululla pidettävä Zumba. Virkistävää kun hiki taas lentää;)
    Baletti kuulostaa mukavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin, totta!
      Sopivan pituinen matka sinulla. Minun täytyy kaupunkiin saakka.
      Yllättävä tehokasta baletti on, lihakset kipeytyivät kovasti. Ja se balettimusiikki on niin kaunista.

      Poista