perjantai 4. toukokuuta 2012

EI TULLUTKAAN TAKKIA, LIIVIÄ, TULUSKUKKAROA

Otsikko vappusuunnitelmiani ajatellen. Vapunaikainen sää olikin odotettua kylmempää ja tuulisempaa, joten alkusuunnitelmien mukaiset vappuhäbbeningit; grillaukset ja siltavalmistelut eivät onnistuneet ollenkaan. Syötiin sitten sisällä hampurilaisia ja karppaajan lettuja. Vähän vaisulta tuntui, kun ei voinut ulkosalla Vappua viettää. Mutta kaiken kaikkiaan oli taas mukavaa porukalla kokoontua ja yhdessä herkutella. Iltasella tuulikin tyyntyi ja auringonpaisteessa pääsimme hieman siltaprojektiamme alulle saattamaan. Kaikenlainen vappu-aiheinen kuvaaminen  jäi sekin, vaikka ilmapallot ja serpenttiinit oli viritettynä.

    Kohta jo vihertää ja  tältä näyttää.....

Mukavan vaihteleva viikko, johon on sisältynyt pari mielenkiintoista kokoustakin. Eilen oli pitkä työ/kokouspäivä. Heti töiden jälkeen työopiskeluun liittyvä istunto, jossa oli esiteltävä ensimmäisen jakson aikaansaannoksiani. Pääsin läpi. Vähäksi aikaa varmaan helpotta, kunnes on aloitettava toinen, vuoden kestävä jakso. Toki kesällä ei tarvitse  tehdä sen eteen mitään.  Hieman epäillen ja motivaatiotani kuulostellen olen opiskelussa edennyt ja siksi tuntuu uskomattomalta olla nyt tässä vaiheessa. Nyt etenkin tuntuu tosi hyvältä ja kiitolliselta, kun töistä palatessa oli vielä valmiiksi siivottu koti, miehen toimesta.

6 kommenttia:

  1. Niin meni monen muunkin vappusuunnitelmat ilmojen voksi muutoiksi muualle, tai kuitenkin erilaiseksi.
    Meidänkin piti miehen kanssa viettää grilliiltaa, mutta jätettiin koko homma, kun oli niiiiiin tosi kylmä tuuli!

    Onnea sun onnistuneelle opiskelullesi ja läpimenneelle saavutuksellesi.
    Nyt vaan eteenpäin rohkeasti!
    Onneksi tulee kesä, että saa hetken huoahtaa!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  2. Vappupäivän sää oli kyllä todella hyytävän kylmä. Olimme ystävien luona kaupungissa ja heidän kotiinsa kävellessä, rantaa kohti, tuntui että pää jäätyy.
    Kevättakki oli kyllä vähän liian vähän, toppatakki olisi ollut sopivampi asu:)
    Pikkuhiljaa silti kohti kesää...

    VastaaPoista
  3. Harakka; On vain mukauduttava luonnon olosuhteisiin ja nautittava aina tilaisuuden tullen suotuisista säistä. Omasta asenteesta riippuu miten mönkään menneisiin suunnitelmiin suhtautuu. Edessä päin on vielä monta lämmintä grillauspäivää ja iltaa.

    Kiitos! Kyllä tässä taas rohkaistui ja motivaatiokin vahvistui.
    Hyvää viikonloppu sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Pioni; Monesti lapsena juuri Vappuna saatiin laittaa polvisukat ja käydä ensi uinnit, huh huh. Tuntukohan lapsena toukokuukin lämpimältä? ;) Me uskaltauduimme ulos vasta kuuden jälkeen illalla, kun tuuli vähän laantui ja aurinko mukavasti lämmitti.

    Varma tunne kesää kohtimenosta, kyllä!

    VastaaPoista
  5. Uusiksi menneet suunnitelmat osoittautuvat joskus alkuperäisiä paremmiksi, näin opin taas kerran lauantaina, jolloin mikään suunnittelemani ei voinut toteutua mutta pari parempaa asiaa toteutui.

    Karppausletut jäivät kiinnostamaan, kerro joskus resepti!

    VastaaPoista
  6. Pirkko; Totta, uusiksi menneet suunnitelmat voivat osoittautuakin alkusuunnitelmia paremmiksi! Joskus, kun suunnitelmat takkuavat tai tulee joku vastoinkäyminen, ajattelen sillä olevan jonkun tarkoituksen.

    Palaan karppauslettuihin vielä ja hyvien kuvien kera!

    VastaaPoista