lauantai 24. maaliskuuta 2012

MIELLYTTÄVIÄ JUTTUJA

Työntäyteisen viikon vastapainoksi on mukavaa tehdä vähemmän tärkeitä ja vain itseä miellyttäviä juttuja, niin kuin tätä blogia. Sitten lukea ja kommentoida muiden blogeja.Vielä vähän työkuvioista ja lähiajan suunnitelmistani. Tein suunnitelman käyttää vanhoja lomiani tulevina viikkoina siten, että alan pääsiäisen jälkeen pitämään keskiviikot vapaina. Olemme neuvotelleet jo töissä järjestelyt jotta työt poissa ollessani pelaavat. Miehen kanssa suunnitteilla myös jotain pientä irtiottoa, vaikka lähteä konserttiin.

Torstai-iltana irrottelimme teatterissa ystävien kesken hauskan näytelmän parissa. Kävimme vielä Rossossa salaatti-illallisella. Enempi ja useammin sellaista pitäisi!
Ihana löytö
Kuvat täältä

10 kommenttia:

  1. Kiva idea pitää keskiviikot vapaana, on viikkokin siten lyhyempi ja ehtii kotonakin paljon enemmän.
    Ja kiva mennä aina välillä jonnekkin, se piristää ihmeesti.
    Kuvat ovat upeita!

    VastaaPoista
  2. Viime vuonna tein nelipäiväistä työviikkoa ja pidin keskiviikot vapaana. Tänä vuonna olen pitänyt vanhoja lomapäiviä keskiviikkovapaina ja olen tykännyt molemmista järjestelyistä tosi paljon. Työviikko tuntuu paljon lyhyemmälle kun on tuo vapaapäivä.
    Ihanat kuvat postauksessasi!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Harakka; Eikös vaan. Pitää vaan järjestää olosuhteita niin kaikki on mahdollista.
    Välillä pitää nähdä muutakin kuin koti ja työ, kyllä. Kauniilla ja puhuttelevilla kuvilla on uskomattoman suuri merkitys, onneksi.

    VastaaPoista
  4. Susanne; Olen kiinnostuneena seurannutkin järjestelyitäsi ja innostunut itsekin nyt samanlaisiin suunnitelmiin, ihanaa. Tuntuu mahtavalta ajatella edessä olevaa työviikkoa; ma ja ti töitä, ke vapaa, to ja pe töitä, helppoa. Olen muutenkin tuuminut tämän vuoden jälkeen jotain mahdollista kevennystä työaikaan, katsotaan.
    Totta.
    Kiitos sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset tuosta linkistä upeisiin ja inspiroiviin puutarhakuviin!

    Miellyttävää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Ilo tällaista jakaa, ole hyvä!
    Sitä samaa Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Se on kyllä paljo itestä kiinni miten elämänsä ja menonsa järjestää, sun blogia on ihana lukea =)!

    VastaaPoista
  8. Lumihiutale; Niin on! Ja siihen pitää luottaa, että omilla päätöksillä/valinnoilla ja asenteella etenkin, voi paljonkin oman elämäänsä vaikuttaa/tyytyväisyyttä lisätä.

    Kiitos ;) Oman näköisesi;rehellisen avoin ja konstailematon sekä ihastuttavan energinen, on oma blogisi, tykkään. ;)

    VastaaPoista
  9. Teatteri-ilta kuulostaa mukavalta. Minunkin pitäisi toteuttaa jossain vaiheessa sama.

    VastaaPoista
  10. Arleena; Meillä Kokkolassa on tosi hyvät näyttelijät ja mukavia näytöksiä.

    VastaaPoista