lauantai 18. helmikuuta 2012

TYÖLLENSÄ OMISTAUTUNUT

Työllensä omistautunut? Niin minulle aina käy tai on aina ollutkin. Vaikka roolini työelämässä ei olekaan suuri, vetää se imuunsa. Miksi sitä ei vain voisi ”käydä töissä”? Huomaa vaan kuinka työ vie ihmistä, minua. Ja kuinka vähän minusta jääkään moneen muuhun; kotiin, omiin rakkaisiini ja ystäviin. Olen jo pitkään potenut ristiriitaisia tunteita tällaisesta. En minä tyytymätön ole, mutta en aivan tyytyväinenkään vallitsevaan epäbalanssiin elämään. Onko tämä jotain minussa ihmisenä olevaa keskenkasvuisuutta ja narsistista puolta, saada mielihyvää ja onnistumisen tunnetta työstä, enkö pelkkänä ihmisenä tunne olevani riittävän arvokas?
Kävin tänään kampaajallani leikkauttamassa hiukseni. Kampaajalla käynteihini sisältyy paljon muutakin kuin kaunistuneet hiukset. Palaan sieltä aina intoa ja myönteisyyttä puhkuen, niin tänäänkin. Pohdimme ja keskustelimme hänen kanssaan juuri tästä työelämän ja vapaan epäsuhteesta. Yleensä keskustelumme etenee lähes tietyn kaavan mukaan, alkaen jonkun ongelman tai ristiriidan pohtimisesta. Koskaan se ei jumitu pelkäksi valitteluksi tai marmatukseksi, vaan etenee innostavien ratkaisujen ja uusien mahdollisuuksien löytymiseen. Olemme toinen toistemme mahtavia coachseja! Keskustelumme sai minut näkemään laajempia näköaloja, noin aikaperspektiivillä. Sehän se hyvän keskustelun eräs hieno pointti, avartaa omaa näkemystään!

Herkuttelimme lounaalla pökkyräpaistilla. Kermalla höystetty ja voisilmä keskellä. Herkkua siitä saatiin sitä syystä että se oli äitini, mainion kotikokin leipomasta verileivästä.
Tanssia

18 kommenttia:

  1. Höö, ei se mitään narsismia voi olla, että nauttii työstään. Siihenhän me kaikki ihmiset pyrimme, että saisimme iloita kättemme tuotoksista ja voisimme olla hyödyksi yhteisöllemme. Työn imu on minusta positiivinenkin asia, mutta sitten ihan eri asia on, että muuhun ei sen jälkeen jää sitten yhtään paukkuja. Ehkä tämä ihmissuhdetyö kuluttaa kuitenkin enemmän kuin pelkkä paperin tai ruudun tai jonkun esineen äärellä vietetty? Eipä ole kovin paljon kokemusta.

    Toivottavasti viikonloppu kuitenkin palauttaa voimia ja säilyttää ilontunteet!

    VastaaPoista
  2. Katriina; Ihmissuhdetyö on mielenkiintoista ja palkitsevaa ja siitä työn imun uskon syntyvänkin ja tekevän työstä samalla myös kuluttavan.

    Viikonloput ovat ihanaa itsellistä aikaa, josta saa voimaa ja ilon säilymään!

    VastaaPoista
  3. Etkä mulle kertonut, että olis pökkyräpaistia =(

    VastaaPoista
  4. Työn kanssa saa olla välillä tarkkana, mukavankin työn. Sen olen itsekin kantapään kautta oppinut. Vaan on iso ilo saada tehdä työtä joka edelleenkin innostaa! Enpä ole ikinä kuullut pökkyräpaistista???

    VastaaPoista
  5. Laiza; iik, sorry, kun ei edes mieleen juolahtanut! Riihelän mummulle kyllä kerroin kuinka aikanaan ketkään muut luokaltasi eivät tykänneet pökkyräpaistista kuin sinä...

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Maaretta; kommenttisi ilahduttaa ja tukee omaa käsitystäni onnistuneesta "uravalinnasta". ;)

    Pökkyräpaisti on perinneruokaa parhaimmillaan. Se on veripaltun tapaisesta verileivästä keitettyä. Edesmennyt (94v) isän äitini tapasi syödä sitä päivittäin.

    VastaaPoista
  8. Sulla on hieno työ ja olet onnellisessa asemassa, jos tykkäät työstäsi paljon!
    Ja tollasesta pökkyräpaistista en ole koskaan kuullutkaan, mutta varmaan on hyvää!

    VastaaPoista
  9. Harakka; Kyllä vaan! Pidän ihmisistä ja olen heistä kiinnostunut. Työssäni nämä seikat ovat hyödyksi ja saavat tekemisen tuntumaan mielekkäältä.

    Pökkyröpaisti on perinneruokaa parhaimmillaan. En minä siitä kyllä lapsena ja nuorempana tykännyt, vaan nyt kun aidosta omatekemästä verileivästä tehdään, niin käy herkusta.Kaupan verileivästä ei saa hyvää.

    VastaaPoista
  10. Pökkyräpaistista en ole kuullut, vaikka kakenlaista olen syönyt.

    (kolmas kerta ton sanavahvistuksen kans....

    VastaaPoista
  11. Hannele; ;) Lapsena pökkyräpaisti ei kuulunut herkkuruokiin, nyt kyllä.

    Ikk, onko minulla sananvahvistussysteemi!

    VastaaPoista
  12. mitä tuo Pökkyräpaisti oikein on...? Mistä lapsena tykkäsin, tykkään vieläkin... aina tykännyt kaikesta.

    (JOOO, vaikee tänne laittaa kommentit, moneen saa toistaa ;(

    VastaaPoista
  13. Hannele; pökkyröpaisti on veripaltun tapaista verileipää, josta sitten keitetään veteen ja kermalla höistäen keittoa.

    Kiitos tiedosta! Vielä kun neuvot miten saisin tuon sananvarmistuksen poistetuksi.

    VastaaPoista
  14. Veripalttua olen syönyt, löytänyt näkkileipääkin... Vai sekoitanko tuon näkkileivän nokkosleipään...?

    VastaaPoista
  15. åj, tuohan meni nopeesti läpi ilman sananvahvistuksia :)

    VastaaPoista
  16. Hannele; jipii, kiitos kun autoit!

    Kyllä verileipää on olemassa, mustaa.

    VastaaPoista
  17. Työssä onnistuminen on ehkä niitä kaikkein suurimpia ilon aiheita elämässä,varsinkin silloin, kun tekijä sitä rakastaa. Sellainen työ on ilman muuta siunaus. Ja jos mukava työ vetää imuunsa, niin mielestäni siitä ja sen tuloksista saa täysin rinnoin nauttia, ilman huonoa omaatuntoa.

    Pökkyröpaisti on minullekin ihan uusi ruokalaji :) Mielenkiintoiselta herkulta kuulostaa ja näyttää :)

    VastaaPoista
  18. Kati; Just tänään oli keskustelua esimieheni kanssa siitä kuinka työssä täytyy joka päivä uusien ongelmien edessä vain keksiä luovia ratkaisuja. Ratkaisujen onnistumiset tuovat tyydytystä. Kuitenkin jatkuva ongelmien ratkaisu ja liiallinen tilanteissa sukkulointi syö ihmistä. Balanssiin täytyy pyrkiä.

    Pökkyräpaisti on aika veristä perinneruokaa, voidaan todeta.

    VastaaPoista