perjantai 9. joulukuuta 2011

GOD HUMOR

Eilen illalla, samaan aikaan kun jaoimme puhelimessa nuoremman siskoni kanssa iloa äidin hyvin sujuneesta lonkkaleikkauksesta, kuului ulkoa maanjäristystä (luulisin) muistuttava jyrinä.
Mies oli jo ulkona ja siirtämässä autoani, kun riensin perästä paikalle. Hämärässä pihavalossa erottui suuren koivun latvaoksisto, juuri siinä kohtaa missä autoni yleensä seisoo. Valmistauduin pahimpaan, näkemään pahoin ruhjoutuneen auto-parkani.
Ääni falsetilla huusin mieheltä kysyen tuhon vakavuudesta.
- Ei mitään, leppoisalta kuulostava vastaus.
Tutkimme pimeässä, sen mitä voimme, kaatuneen puun tilannetta. Se oli juuri se puu johon olin jo pari viikkoa aikaisemmin kiinnittänyt huolestuneen katseeni ja siitä myös miehelle maininnut.
- Tuoko, eihän se tänne päin edes kaadu, oli vastannut ja alkanut sitten selitellä kaikenlaisia tuuliteorioita ja niiden vaikutuksia puun kaatumissuuntaan…
- No, niin, määääähän sanoin sulle tuosta puusta! jäkätin.
- Eipäs, ei se ollut se puu, mies vielä vitsaillen koetteli kärsivällisyyttäni.

Noh` päästiin pelkällä säikähdyksellä ja minä sain mielihyvän olla niin oikeassa, niin oikeassa, että ei tapauksen tiimoilta sitten ruvettu riitaa repimään sen enemmälti. Ja jälkikäteen hoksasin tapahtuneessa toteutuneen oikeastaan hyvin paljon hyviä asioita. Puun kaatumissektorille oli osunut juuri sopivasti eräs rumilusperäkärry ja maisemanpilaaja, joka oli jo vuosia (kymmeniä) tuottanut kärsimystä minunlaiselleni esteettisyyteen ja kauneuteen viehtyneelle.
Niin, hymyssä suin ajattelen tässä olevan kyllä aikamoista Jumalan huumoria. Olin jo monet rukoukset Hänen taholleen aikaisemmin osoittanut, että miehen moottorisahan saisi soimaan, puut pois ja maisemat muuttumaan. Ja koska Hän on aina rukouksiini vastannut, monesti monin kerroin viisaammin, kuin itse osaisin pyytääkään, niin luotin nytkin tapahtuvaksi.
Mutta tämänkaltaista toteuttamista, rukoukseeni vastaamista, pidän Hänen taholtaan jo aikamoisena huumorin osoituksena. Thank God!




6 kommenttia:

  1. onneksi ei pahempaa, täällä myskyä, sillat kiinni saarellamme ja nyt kaupunki meren alla osittain, autot ei pääse joka kadulle..

    VastaaPoista
  2. Aikamoista huumoria kyllä;)
    Pääasia että puu on "kaadettu" ja peräkärrykin joutaa nyt roskalavelle:)

    VastaaPoista
  3. Hanne; niinpä! Jos puu olosi kallistunut enempi vasemmalle se olisi kaatanut toisen puun, joka olisi voinut sitten osua molempiin autoihimme tai taloon. Eiköhän tästä puunkaatoon saada vauhtia ;)
    Liukasta täälläkin. Tuuli on tällä hetkellä rauhoittunut.

    VastaaPoista
  4. Pioni, Laitin blogissani hieman paremmaksi myrskytuhoista kertomisessa ;). Kaikkia sitä kilpailu järjestää. Totta puhuen, tästä on leikki kaukana ja nyt vain huojentunut ja onnekas olo, kun säikähyksellä selvittiin.
    Peräkärry poltetaan pääsiäiskokossa.
    Iloitsimme tyttären kanssa siitä jo etukäteen.

    VastaaPoista
  5. Huh, ja meni poikki vielä keskeltä! Oliko miehesi siis huomannut tapahtuman ja ehtinyt siirtää autosi pois kaatuvan puun alta? Hyvää tuuria rutkasti joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  6. Katriina; Ei kerinnyt. Tuuria oli rutkasti, että auto oli riittävän etäällä.

    VastaaPoista