perjantai 9. joulukuuta 2011

VATSATAUDIN KOURISSA

Sattuneesta syystä, vatsataudin kourissa maatessa, oli mahdollisuus kuunnella Yle 1:n aina mielenkiintoisesta kirjakerhosta Ksenofon ja Talouden taito eli miten antiikin viisaat neuvovat Kreikkaa taloudenhoidossa.
Siinä hän järkeili miten omaisuutta hoidetaan järkevästi, miten sitä kasvatetaan, mikä on hyvää johtajuutta ja tarvitaanko rehellisyyttä talouden hoidossa.

Ksenofonin kirjasta keskustelevat kirjailija Taina Haahti ja antiikin kirjallisuuden suomentaja Arto Kivimäki. Ohjelman toimitti Seppo Puttonen. Todella mielenkiintoista keskustelua, josta sain vahvistusta omille samankaltaisille ajatuksilleni.
Mainio puheenvuoro kirjailijalta 2008 Aamuteeveen Aamu kirjassa. Ja tuo hänen viisas loppu toteamansa!

Kuva täältä. Muutenkin melko syvällisissä, mutta levollisissa tunnelmissa tässä. Äiti on juuri sairaalassa lonkkaleikkauksessa. Äsken soitin ja kuulin hänen olevan vielä heräämössä. Pidän muut sisareni ajan tasalla. Näissä ”kriisitapauksissa” meidän siskojen yhtenäisyys ja yksituumaisuus tulee aina hienosti esiin. Se on oman äitimme hyvän/rakkaudellisen kasvatuksen aikaan saamaa, uskon. Näinhän se menee parhaimmillaan yleensä sisarusten kesken.

Hetkeen sopivaa

2 kommenttia:

  1. voimat menee tollasest taudist, sisarukset rikkaus

    VastaaPoista
  2. Hannele, kyllä vaan, vatsavaivat väsyttävät ja vaikuttavat mielialaan kaikista eniten.

    Sisarukset vaikuttavat, totta ja sisarellisuus siten, että tykkää osallistua aina naisten keskeisiin tapahtumiin.

    VastaaPoista