tiistai 19. heinäkuuta 2011

TERVEISII TYÖLEIRILTÄ!

Aivan kivalta sellaiselta kuitenkin. Työssäkäynti on nyt muuttunut maanantaista lomasta lähtien kotona tuuskaamiseksi, ihanaa. Vaikka voisi tätä kutsua tuuskaamisesta hiukan jalostuneemmaksi tekemiseksi, on sen verran vaativaa, aikaa ja voimille käypää hommaa. Mies tarttui maanantaina innolla tiilenpäihin ja raijasi ison kasan kärryillä kuistinnurkalle, jossa valmiiksi tekemänsä hiekkapohja jo odotti. Laatoitus on sujunut ihailtavan pontevasti ja miehen aikaansaannos näyttää tosi hyvältä. Kyllä meidän kelpaa kohta siinä tepastella…
Omat toimeni eivät aivan niin onnistuneesti loman ekapäivästä lähteneet. Viriästi siltikin, kun ensin piti aamusta toimitella asioita; apteekissa kolmesti, kirjastossa ja kaupassa kahdesti sekä kerran äidillä käydä. Puhumattakaan nyt tavanomaiset (vapaapäiväiset) pyykki- ja astiapesukoneelliset.
Ja sitten oltiinkin jo lounasajassa – nälän jamassa. Äkkiäkös edellispäivältä jääneistä loihdin kelpo lounaan, (ei nyt toki (hyi) pyttipannua) ja kauden vihanneksista salaatin..
Mies auringossa - minä varjossa.
Ja johan viimein pääsin itsekin kivitöihin käsiksi. Kivasti kiviä tulikin siirretyksi, hoh, hoijaa! Kävi kyllä mielessä, että mitähän sitä taas tulikaan aikoneeksi ja aloittaneeksi. Mutta vahva usko,
( näin se on yleensä muunkin tekemisen kanssa) että suunta on oikea ja lopputulos onnistunut. Onhan urakka melkoinen. Huomenna tarkoitus traktorin avulla siirtää suurimmat kivenjärkäleet aitaan. Hieman epäilyttää, koska kivet eivät ehkä ole samaa paria vanhan kiviaidan kanssa.Kottikärryn mentävä aukko tehtynä...
tätäkin kiviaitaa pitäisi laittaa järjestykseen.Siellä yksi syyllisistä, joka kiviaidan kiviä liikuttelee.

Loman ei ole tarkoitus olla pelkkää työleiriä. Torstaille sovimme äidin kanssa kivan Kokkolareissun ja perjantaina miehen kanssa oopperaan, jipii! Kirjojakin kirjastosta haettuna.

6 kommenttia:

  1. Hitsi, kuinka sisukas nainen sinä oletkaan;-) Talvella sitä yhtä ja nyt tätä. Well...onhan miehellä asiassa pieni osuutensa - joskus.

    Pysy varjossa vaan: Aurinko on ihon vihollinen. Onnistuin polttamaan itseni eilen, sillä lapset ja Tampereen helle sekoittivat pääni, mutta täällä kotona en koskaan ole niin sekaisin;-)

    Kivihommissa on jotain himoittavaa...Alfauroskin tykkää.

    Mukavaa suvijatkoa kera kivien ja oopperan!

    VastaaPoista
  2. Ihana Leena, kiitos! ;) Hennosta varresta ja leikatusta palletyrästä huolimatta minussa saattaisi olla ainesta painonnostajaksi tai punnertajaksi - ikänaissarjaan.
    Siis, aina löydän itseni jostain saamarin puun tai kiven ääreltä punnertamasta! Huolestuttaa, ei naiselle sellaisena työ- vetojuhtana työskentely oikein passaa - ennenaikaista vanhenemista jouduttaa, pelkään. Selkä ei kyllä koskaan ole kipeä, kiitos niin!
    Olisin kyllä valmis vaihtamaan osan kivihimostani johonkin vielä alkukantaisempaan himoon... ;)

    Kiitos, hyvää suven jatkoa Sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kiviaidat ovat ihania, mullakin sellainen pieni pihanreunassa.
    Lomatöissä on se mukava puoli, että saa itse päättää tahdin. Silti usein tulee touhuttua tuntikausia putkeen;)

    VastaaPoista
  4. Pioni; just, miehen kanssa eilenillalla ihmettelimme intoamme, tätä "harrastukseen" uppoamista ja monituntista onnellista puurtamista. Rentouttavaa laillansa ;).
    Laitin uuden postauksen, kun niin innoissani onnistumisestamme.

    Kiviaitamme on vaivannut minua jo vuosia.
    Se on kohennuksen tarpeessa ja yritän plokata sieltä pois kaikken "epäaidon", /betoninpalaset ja korvata ne oikeilla kivillä. Eilen meni ylimääräistä aikaa tuuskatessa, kun kaivaessa löytyi pari mahtavan isoa ja paksua laattakiveä lisää. Sain niistä sitten vahvan alustan tuolle porttiaukolle.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kiviaitaa. Lapsuuden pihapiirissä oli myös komeat kiviaidat.

    VastaaPoista
  6. Arleena; olen itsekin ollut aina lääpälläni näihin vanhoihin kiviaitoihin. Pitäisi perustaa oikein joku "kohentakaa kauniit kiviaidat" liike ;) Aikoinaan nuo kiviaidat koostuivat lähialueen pelloilta kerätyistä (haittana siellä)kivistä. Kiviaita kertoo sen aikaisten ihmisten kovasta työstä, ahkeruudesta ja aikaansaannista. Siksikin ne olisi viisasta ja hienoa "päivittää". Meidän kiviaita on vanhojen rakennusten kivijalkojen jäämistöstä vain, mutta rakas ja historiaa henkivä sekin.

    VastaaPoista