lauantai 28. toukokuuta 2011

VÄSYTTÄÄ, EIKÄ NYT JAKSA PITKÄSTI TÄTÄ

Väsyttää, eikä nyt jaksa pitkästi tätä…
Rakas Saima-kissamme ei sitten parantunutkaan. Leikkaus kyllä onnistui ja siitä toipuminen. Vaan ei vatsa peräruiskeista huolimatta alkanut toimia, eikä ruokakaan oikein maistua, saatikka että olisi juonut riittävästi. Mahanalus alkoi pullottaa ja heräsi epäily sisäisestä verenvuodosta, tuntui kuin nahan alla olisi ollut nestettä. Makoilua ja istuskelua vain…
Aamulla soitto eläinklinikalle ja saimme Saimalle ajan. Yksissä tuumin päädyttiin leikkauksella poistaa ulostemassa. Miehen kanssa menimme operaation ajaksi viereiseen huonekaluliikkeeseen. Kierroksemme keskeytti puhelinsoitto eläinhoitajalta. Kertoi ikävää, Saiman paksunsuolen seutu oli suuren ja pahanlaatuiselta näyttävän kasvaimen saartama eikä ennuste olisi hyvä. Se selitti neste-, asciteskertymän .
Oli päätettävä, herätetäänkö Saima leikkauksesta vai annetaanko viimeinen nukutus. Varmistin vielä tyttärenkin toiveen. Päädyttiin sitten viimeiseen nukuttamiseen. Itkettää niin nyt.
Se lohduttaa hieman, että teimme kaikkemme ja saimme apua, eikä Saiman tarvinnut kärsiä. Hautasimme hänet Turre-koiran viereen kiviaidan taakse nuoren männyn alle. Piha, koti tuntuu nyt niin tyhjältä…

Odottaessamme Saima-kissan nukkumista saapui klinikalle nelihenkinen perhe kahden tomeran koiran kera. Tunnistin naisen aikaisemmista työkuvioista miellyttäväksi tutuksi. Totta kai vaihdoimme kuulumiset ja juttelimme lemmikeistämme.
Oi, kuinka lohduttavan hyvältä kuulosti hänen kertomuksensa Niilo-koiran pelastumisesta!

19 kommenttia:

  1. Tällaisia uutisia ei osaa oikein mitenkään kommentoida, surusi on niin suuri. Kun ei enää mitään ollut tehtävissä kissan pelastamiseksi terveeseen elämään, teitte sen, mitä voitte.

    Kauniita alkukesän päiviä!

    VastaaPoista
  2. Voi miten ikäviä uutisia täällä. Lemmikin menettäminen koskee aina kipeästi.
    Lämmin voimahali sinulle.

    VastaaPoista
  3. Olipa ikava uutinen. Jaksamista!

    VastaaPoista
  4. Juu, miettii tapahtunutta, onko aivan perverssi, kun tätä blogissaan käsittelee.
    Mutta kun tähänkin asti Saimasta on kertonut ja muista asioistaan päiväkirjanomaisesti käsitellyt. Ihmettelen itseäni, kuinka syvästi kissan kuolemista nyt surenkaan. Mutta Saima-kissa oli kyllä ihana persoona – niin uskomattoman elävä – lähes kuolemattomalta tuntuva. Käsittämätöntä tursaamista ollut nyt.

    Kyllä tästä kesä vielä koittaa – rakas Saimamme nukkuu pysyvästi pihalla kiviaidan takana männyn alla.

    VastaaPoista
  5. Susanne; kiitos voimahalista. Joo, kyllä Saima-kissan menetystys tuntuu. Meidän nykyiset, kaksi muuta kissaa eivät ole koskaan tuntuneet yhtä läheiseltä ja rakaalta kuin Saima.

    VastaaPoista
  6. Tuula; Kiitos, ymmärrät, eläinten ystävänä sinäkin!

    VastaaPoista
  7. Voi.. Surunne on suuri. Paljon voimia! <3

    VastaaPoista
  8. Voimia ...
    Do not stand at my grave in your garden and weep.
    I am not there, I do not sleep.
    I am a thousand winds that blow,
    I am the diamond glints in snow,
    I am the sunlight and ripened grain.
    I am the gentle Autumn rain.
    When you awake in the morning hush,
    I am the swift upflinging rush
    Of quiet birds in circling flight.
    I am the soft stars that shine at night.
    Do not stand at my grave in your garden and cry,
    I am not there, I did not die.
    -Krisse-

    VastaaPoista
  9. Tälläisiä tekstejä on aina surullista lukea eikä kuivin silmin selvitä tälläkään kertaa, aihe koskettaa itseäkin vaikka oman lemmikin menetyksestä on vuosia. Osanotot myös täältä!

    VastaaPoista
  10. Kati; juu, ihmettelen itsessäni tätä voimakasta menettämisen ja surun tunnetta... Mutta kysymyksessä oli niin rakas ja ihana kissa.
    Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Krisse, lohhuttavia ajatuksia, kiitos.
    Aina säilyy sydämissä rakas lemmikkimme.

    VastaaPoista
  12. Maarit; Kiitos! On se vaan kuin perheenjäsenen olisi menettänyt ja onkin.

    VastaaPoista
  13. Voi kun kurjaa :/ Saima kissalla on nyt hyvä olo! Ja varmasti teillä on hyvät muistotkin:) Hyvää kesänalkua!

    VastaaPoista
  14. Lumihiutale; juu, kaikki tehtiin parhaiten. Vaan niin välistä tyhjältä tuolla pihahommissa tuntui, kun rakasta karvakinttua, harmaaturkkia ei ollutkaan mukana.
    Hyvät muistot lämmittää, siitä kiitollinen.

    VastaaPoista
  15. Jaan kanssasi tunteesi oikein hyvin, sillä viimeksi viime yönä heräsin miettimään oman koirani tilannetta. Se on nyt aivan täyssokea eikä oikein jaksa enää kulkea lenkillä. Juo myös paljon, ihan liian paljon...Ei taida koiravanhus enää selvitä kesästä,minun olisi tehtävä se lemmikkieläimen omistajan viimeinen palvelu koiralleen. Vaan on se niin vaikeata, kun muistaa kaikki ne yhdessä vietetyt vuodet jokapäiväisen kaverinsa kanssa, joka on rinnalla pysynyt! Lemmikkieläintään on oikeus surra!

    VastaaPoista
  16. Maaretta; Kiitos jakamisesta!
    On se uskomatonta kuinka voikaan rakkaan lemmikkieläimen menettäminen/kuolema koskettaa ja vaikuttaa. Kertomasi mukaan sinullakin on vielä paljon raskasta edessä. Pihalla työskentelykin iltasella tuntuu jotenkin vaisuilta, kun Saima ei ole mukana. En vielä millään osaa kuvitella häntä vain mielikuvituksessani mukaan.
    Tänä iltana saunan jälkeen istuimme ulkosalla Saiman tytär Sylvi seuranemme. Uskon, että olimmimme hyvin lohduttavia seuralaisia toisillemme. Lemmikkieläimen menetys surettaa ja siihen on oikeus, totta!

    31. toukokuuta 2011 12.35

    VastaaPoista
  17. lapsena haudattiin nätisti puutarhaan ja laulettiin vielä virsikin. Irlannissa näin lemmikkien hautausmaan.

    VastaaPoista
  18. Hannele; Sopiva paikka haudalle löytyi, Turre-koiran viereen. Onneksi tätä lääniä/tilaa tässä kodin pihapiirissä riittävästi, niin oma hautakumpukin vaivatta järjestyi.

    VastaaPoista