lauantai 19. maaliskuuta 2011

MUSIIKIN KUUNTELU AUTTAA


Musiikin kuuntelu auttaa toipumaan aivoinfarktista
18.3.2011

Musiikin kuuntelu päivittäin auttaa osaltaan potilaita toipumaan aivoinfarktista. Musiikki myös kohentaa mielialaa ja vähentää sekavuutta.
Musiikki on läheisesti yhteydessä muistiin, tarkkaavaisuuteen ja mielialaan. Väitöstutkimuksessa seurattiin 60 aivoinfarktin saaneen potilaan toipumista kuuden kuukauden ajan. Potilaat saivat valita itse musiikin, ja se oli yleensä kevyttä.
"Aivoinfarktipotilas viettää tyypillisesti ensimmäiset viikkonsa pitkälti sängyssä maaten. Potilaiden alkuvaiheen hoitoa ja toipumisympäristöä olisikin tärkeää kehittää nykyistä virikkeellisemmäksi ja aivoja stimuloivammaksi. Musiikki voi olla tässä hyödyllinen väline, ja sen vaikuttavuutta tulisi tutkia laajemmin", Teppo Särkämö sanoo.
Särkämön psykologian väitöskirja tarkastettiin Helsingin yliopistossa perjantaina.


Tuossapa mielenkiintoinen väitösaihe. Ei vain aivoinfarktia koskien vaan yleensäkin musiikin merkityksestä mielialaan ja mahdolliseen muistin kohentumiseen. Voiko musiikki vaikuttaa mieleemme samalla lailla kuin ruoka terveyteemme. Hyvä ja terveellinen ruoka edesauttaa terveyttämme – hyvä musiikki tervehdyttää, innoittaa ja tasapainottaa mieltämme. Itselläni on nykyään omassa työhuoneessani loistava mahdollisuus pitää radio auki ja kuunnella työn ohessa musiikkia. Yleensä se on Ylen-ykköseltä kuuluvaa klassista musiikkia. Työnteko musiikkia kuunnellen tuntuu hyvältä. Tiedä häntä lisääkö se tehokkuuttani tai työni laatua, stressiä se ainakin poistaa ja nostaa mielialaa.

Yritin etsiä vanhoista tiedostoista erästä Herman Hessen Lasihelmipeli-teoksesta tallettamaani tekstipätkää. Kyseisessä pääteoksessaan hän pohtii musiikin laadun ja kulloistenkin hallitsijoiden välistä yhteyttä ja vaikutuksia ihmiseen - koko kansaan. Maailman ollessa rauhaisa, kaikki asiat levossa ja muutokset tapahtuvat korkeiden esikuvien mukaan, voi musiikkikin ilmentää tätä samaa. Sellainen musiikki syntyy harmoniasta. Diktaattorien hallitsemassa maassa iskevä marssimusiikki ja paatoksellinen vire ovat tunnusomaista musiikkia.

Mitäs meillä Suomessa suosittu musiikki meistä ilmentää?

Kun kuulen tämän, saa työ hetkeksi jäädä.

10 kommenttia:

  1. Kummasti tuo ykkönen on jäänyt multa aina huomaamatta. Rondoa kuuntelen joskus keittiössä, mutta en pidä siitä. Nyt yritän hieroa muistinystyröitäni huomenna ruokaa laittaessa ja kokeilla ykköstä.

    VastaaPoista
  2. Miehelläni oli noin kohta neljä vuotta sitten aivoinfrakti, mutta ei hän tykkää kuunnella musiikkia, ei ennen sitä kohtaustakaan, eikä nytkään.
    Mutta varmaan monelle siittä olisi apua, ehkä mun tapauksessani siittä olisi mulle apua, jos sellasen kohtauksen saisin, kun kerran tykkään musiikista muutenkin ja kuuntelenkin aika paljon.
    Kun jos kuuntelee jotain mieluista, niin ei ainaskaan pahitteeksi kellekkään ole!

    VastaaPoista
  3. Katriina; yle-ykkönen on sellainen peruskanava aikuiselle, tykkään. Klassisenmusiikin lisäksi siltä tulee paljon hyviä kulttuuri- ja keskusteluohjelmia. Olisipa TV:ssäkin vastaavanlainen kanava. Radio-Vega kuuntelen myös autoa ajaessa ruotsinkielen taitoani elvyttääkseni. Sieltä tulee yleensä myös hyvää kevyttämusiikkia.

    Rondo, joku aluekanava?

    VastaaPoista
  4. Harakka; Oi, mitä olette käyneet läpi!
    On aika oleellista tykkääkö musiikista.
    Ei se silloin paranemista edistä,jos siitä ei pidä, totta.
    Meille musiikista nauttiville se toimisi, uskon.
    Eipä, niin pahitteeksi, hyväksi kuunnellaa vaikka lintujen laulua, puiden huminaa ja puron lorinaa, kevättä ;)

    VastaaPoista
  5. Kuulin tuon saman uutisen. Uskon musiikin levolliseen ja aivoja aktivoivaan voimaan.
    Pitäisi aloittaa hieman säännöllisempi musiikin kuuntelu muistin ylläpitämiseksi ja mielen puhdistamiseksi. Valitettavasti iltaisin tulee luettua tai töllättyä teeveetä.
    Tosin hyvät kirjat ovat aina paikallaan.

    VastaaPoista
  6. Arleena; on se vain aika hämmästyttävää huomata kuinka "vyötetty" sitä voikaan olla erilaisilla tehtävillä ja asioilla, että ei ole riittävästi aikaa vaikkapa musiikin kuunteluun. Meikä ehtii kuunnella töihin ajellessa puolisen tuntia mukavaa aamuherätysmusiikkia. Ennen nukkumaan alkamista on nautinto lukea jotain rentouttavaa ja kiinnostava.

    VastaaPoista
  7. Rita, aivotutkijat ovat myös todenneet, että meren ulapan katselu pitää aivot kunnossa!

    Linkkisi oli täynnä huumaavaa taidetta. Minulla on nyt se vaihe päällä...

    Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Leena; Aivojeni pelastus! On nääs tullut vuosien varrella meren ulappaa tuijotettua ;)

    Juu, tuli oikein isänmaallinen tunne, kun tuota taidekokoelmaa katseli kansallissäveltäjämme ihanaa musiikkia kuunnellen. Siihen aikaan suomalainen taide teki varsinaisen nousun. Juurevia ja kansainvälisiä taiteilijoita meillä, hienoa.

    Kiitos, sitä samaa Sinulle Leena!

    VastaaPoista
  9. kun tein vanhojen kanssa töitä 1970-luvulla, he eivät puhuneet, mutta kun tuli musiikkia, he tanssivat ja pääsivät vauhtiin.

    VastaaPoista
  10. Hannele; juuri näin! Äidin puoleinen setäni yllätti vanhoillapäivillään laulamalla aamuhartausten virret ulkomuistista. jJ etenkin kun ei ollut mitenkään uskovaista sorttia. Mutta hän oli jo lapsesta asti ollut hyvä oppimaan ja silloin varmaan virretkin oppinut.

    VastaaPoista