keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Lomalla

Loma on kulunut rauhallisesti. Ulkoilu on jäänyt vähiin pakkasen ja kylmän vireen vuoksi. Aamulla on tullut nukutuksi liki yhdeksään. Ei haittaa, kun se on tuntunut niin hyvältä. Sitten onkin jo innokkaana noussut kaurapuuron ja kahvin keittoon. Tänään oli sovittu tyttären kanssa kaupunki reissu. Minulla oli joululahjaksi saatu lahjakortti Pentikille, suunnistin sinne. Tytär kirjakauppaan. Alustavasti suunnitteilla oli hankkia sillä sokerikko ja kermakko kahvikuppeihin täydennykseksi. Pasmat menivät yllättävästi sekaisin myyjättären taholta aikaan saadun pienen episodin vuoksi. Valittuani ostokseni ja annettuani lahjakorttini, hän käänteli ja väänteli sitä kuin väärää rahaa. Siitä kuulemma puuttui leima, eikä kortti ollut heiltä lähtöisin, vaan mistä? Tarkistin siitä paikasta puhelimitse lahjakortin antajalta sen alkuperää ja leimattomuutta. Asia selvä – lahjakortti aito, sanottu käyvän kaikissa Pentikin liikkeissä. Myyjätär soitti vielä kyseiseen liikkeeseen ja varmisti kortin allekirjoittaneen nimen. Fiilikset laskivat entisestään, pitikö nyt näin hankalaa… En ole mitenkään silkkihanskoilla käsiteltävää lajia tai luksusta vaativaa, mutta nyt kyllä liikuttiin jo kipurajoilla. Pahoitellen selitteli kuinka on selvitettävä mistä kortti on ostettu, että maksut menevät oikein. Oi, miten tökeröä! Mitä se osa asiakkaalle kuuluu, se on heidän huolensa! Myyjättären selvitellessä puuttuvaa leimaa ja kortin alkuperää oli minulla aikaa seisoskella ja pyöritellä silmiäni.

Katse osui tuohon kauniiseen maljakkoon. Ja kun rahaa oli lahjakortissa vielä sisällä niin annoin palaa.

Kaiken kaikkiaan meillä oli oikein mukava reissu taas tyttären kanssa. Yritän huomenna saada postauksen, jossa esittelen erästä hauskaa löytöäni tämänpäiväiseltä retkeltämme.

4 kommenttia:

  1. Olipa Pentikillä tökeröä touhua. Luulisi tuollainen lahjakorttiasia olevan selvää siellä.
    Kauniin maljakon, sokerikon ja kermakon ostit ja niin kauniit tulppaanit.
    Ihanaa on kun saa aamulla nukkua pitkään ja heräillä ilman kiirettä. Se on sitä parasta lomaa:)
    Oikein mukavaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Susanne; Juu, ja jos epäselvää, niin hoitaa sen sitten muiden tahojen kesken, ei asiakkaan. Ammattitaitoista työntekijää varmaan harmittaa oma tökeryys, niin uskon. Tässäkin tapauksessa. Aina voi oppia virheistään,kuitenkin ihan fiksulta vaikuttava ihminen oli kyseessä.

    Kyllä, mukavaa nukkua aamulla pitkään! Ja hyvä, kun näillä vuosin osaa antaa itselleen siihen luvan. Ei ole mihinkään kiire suorittamaan. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Olipas byrokraattista. Luulisi, että selvittelyn olisi voinut tehdä toimistohommana asiakkaan mentyä eikä asiakkaan edessä.
    Ymmärrän, jos lahjakortti on esim Sokos-liikkeestä annettu ja jos asioit Pentikin omassa liikkeessä tai päinvastoin, mutta siitä huolimatta.
    Mukavia lomapäiviä.

    VastaaPoista
  4. Arleena; juuri niin. Oppi ja ikä kaikki... Hyvää ammattitaitoa asiakasta kohtaan on osata pitää mölyt sisällään ja suu supussa. Asiallisuutta ja ystävällisyyttä unohtamatta myös kollegojaan kohtaan.

    Kiitos!

    VastaaPoista