PERINTEINEN JOULU JA MUUTA

Joulu onnistui! Vaikka en siihen mitenkään latauksin ryhdykään enkä suorituksena suhtaudu. Joulu vaan on sellainen vuodesta vuoteen toistuva ihana ilmiö joka saa mukaansa. Suuria eivät ole hankkeeni eivätkä valmisteluni, vaan juuri sellaisia joista oma joulu muodostuu; perheen kanssa vietetystä yhteisestä aattoateriasta ja yhdessäolosta. Joulu menee perinteisellä tavalla, asioilla ja tapahtumilla, jotka ovat muotoutuneet ja valikoituneet vuosien saatossa.
Jouluaatto kuluu joulupäivällistä valmistellessa. Nautin kiireettömästä joulupöydän kattauksesta tunnelmallisen joulumusiikin soidessa. Jossain vaiheessa tulevat miehen kaksi tätiä ja setä perinteiselle joulutervehdykselle - jouluhalaukselle. Siitä on muodostunut molemmille osapuolille kyllä hyvin merkittävä tapahtuma. Joulupäivällinen tavataan nauttia aina päivän hämärtyessä klo 16 tienoilla. Jouluaterian jälkeen on siirrytty pöydästä olohuoneen puolelle ihmettelemään jostakin yllättävästi ilmestyneitä joululahjoja. Pukkia ei kylläkään ole näkynyt enää moneen jouluun. Lahjojen antaminen ja saaminen on ollut mukavaa. Ja perheenjäsenet ovat osanneet aina ihanasti yllättää ja ilahduttaa osuvilla lahjoillaan. Tänä joulunakin, oli liikuttavaa nähdä poikani muikeanoloinen hymy hänen seuratessa vaimonsa iloisenonnellista ilmettä antamastaan lahjasta, mieleisestä kashmir huivista. Viime jouluna, kuten aikaisempinakin, kahvittelun jälkeen tummu vietiin takaisin palvelutalon asuntoonsa ja samalla käytiin joulutervehdyksellä vanhemmillani. Sieltä palatessa harrashetki hautausmaalla, kynttilöiden sytyttäminen raikkaiden haudoille.

Tänä jouluna kaiken jouluperinteen lisäksi koimme varmaan koko perhe entistä syvempää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. On kuin tummu poismenollaan olisi voimallisesti yhdistänyt ja vahvistanut perhesiteitämme? Koko edeltänyt joulunaika ja tästä jatkunut, on tuntunut pakahduttavan hyvältä, kauniilta ja herkältä. Sen vaikutustako, poikani hyväntahdonele, kutsua yksinäinen ja sureva ystävä, belgialaismies jouluvieraaksemme? Aluksi ajatus, "ettei meillä ole majatalossa sijaa vieraalle”, pukkasi päälle. Mutta sitten alettiin yhdessä miettiä, suunnitella ja toimia saada vieraalle vierasmaja. Ja saatiin.

Jouluaatonpäivällisestä kehkeytyi ihanan lämmin ja iloinen yhdessäolonhetki. Ruoka oli herkullista. Ja kuinka emäntä iloitsikaan kun ruoka näkyi väelle maistuvan ja päivällispöydässä viihdyttiin. Juuri sopivasti pöydästä poistuessamme kuului ikkunan takaa terävä koputus ja hetken kuluttua toisesta ikkunasta samanlainen, tonttuja? Koputtaja kiersi koko talon ja tuli lopulta sisään. Sutjakanoloinen parraton ja kirkasääninen. Joulumuori, oletan. Iloisen rempseältä ja reipasotteiselta vaikutti, kuten odottaa sopi. Ai, että olin suunnitellusta yllätyksestäni onnellinen, kun näin väen iloisen yllättyneet ilmeet. Vieraammekin sai lahjoja ja puhkesi liikutuksesta kyyneliin.

Tänäkin jouluna samaan aikaan illasta kävimme myös vanhemmilleni. Kahtena viimejouluna vain keskenään ovat. Huomattavasti hiljaisempaa jouluaattoa viettävät aikaisempiin verraten. Tyytyväisiä olivat jouluunsa, eivätkä kotoa mihinkään halunneet. Hienoinen haikeus ja suru äidin huonontuneesta liikkumisesta nousi pintaan, vaikka iloisena hymyillen vaihdoimme kuulumisiamme. Tapansa mukaan aina muille antaen iloaan.


Lopuksi, poikkesimme kotiin palatessamme hautausmaalle. Aina yhtä sykähdyttävää, joulun sadat kynttilät haudoilla. Sytytimme kynttilät tummun ja pappan haudalle sekä isovanhempieni haudalle. Asetimme kynttilän myös muualla asuvien omaisten haudalle, vieraamme vaimon muistolle. Kauniin koskettava hetki koko perheen kanssa yhdessä.

Lisää joulukuvia täältä..