torstai 23. joulukuuta 2010

ARKTINEN HYSTERIA TAI EUFORIA VAI JOULUN TAIKAA

Matkanteko tyssäsi aamulla heti alkuunsa kotipihalle. Onneksi, toista olisi ollut tienpäälle hyytyä. Aamuvarhainen mittarilukema näytti -28. Mies oli ystävällisesti käynnistänyt autoni ja hetken päästä meni vielä tarkastamaan kaiken olevan ok. Sisälle palatessaan totesi autoni olevan sitten sökönä. Selitti auton ilmeisesti vetäneen öljyt väärään kurkkuun, hoh hoijaa. Panin viestiä työpaikalle, että töihin tulo ottaa nyt enempi aikaa. Ihanaa ymmärrystä sieltä taholta.
Noh` eipä auttanut masennukseen vaipua. Otin yhteyden omaan autonhuoltajaani ja hän lupasi ottaa autoni vielä tänään syyniin, mutta korjaamisen arveli menevän (ymmärrettävästi) tuonnemmaksi. Mies puolestaan tilasi kuljetusauton viemään autoni korjaamolle. Kaikki oli toimitettu tunnissa, hienoa. Helpotti hieman. Liikut tuntuivat kuitenkin olevan vähissä. Olisi ollut muutama käynti ja asiantoimitus… Miehen autoon oli turvauduttava. Ehtipä aamutuimaan tehdä muutamia jouluvalmisteluja töihin lähdön viivästyessä. Mies lähti kanssani kaupunkiin, ( kiva) kun kävin pikaisesti töissä toimittamassa muutaman asian. Tarkoitus oli toimittaa myös kauppa-asiat samalla. Mielessäni lohdutin ja rohkaisin itseäni vaipumasta murheeseen.

Töissä panin muutaman paperin pinoon ja muuta sellaista. Olin suunnitellut hauskaa yllätystä henkilökunnan puurojuhlan kohokohdaksi. Olin varannut joulupukinasun aikomuksenani yllättää heidät iloisesti. Tohkeissani joulupukkiudestani mätkäytin työhuoneeni oven kiinni kiiruhtaessani debyyttiini. Ja hoksasin siinä samassa jättäneeni avaimeni, laukkuni omaisuuksineen päivineen sisälle huoneeseen, hyvä minä! Ei paniikkia, hieman konseptit sekosivat, mutta vain hetken. Tapahtumat etenivät edelleen yhtä menestykkäästi. Tömistellen ja pukin äänellä huhuillen kilttejä lapsia…. Ei vastausta. Jostakin perähuoneesta muutaman kysyvä vastaus. Epäilys heräsi keittiön tiskipöydän täyttyneistä puurolautasista… Tilaisuus oli siis ohi. Muutama vain enää paikalla. Mutta heidän aito suuaukihämmästyksensä ja makea naurunsa palkitsivat kaikki edellä koetut vastoinkäymiset ja harmit.

Sitten oli palattava todellisuuteen, keksittävä miten saada työhuoneeni ovi auki. Työkännykässäni minulla oli numero mihin soittaa tällaisessa tapauksessa ( maksu 80€), mutta kännykkä oli siellä lukitussa huoneessa. Hei, autossanihan minulla oli vara-avain, jippii! Mutta autoni oli kotona kolmenkymmenenkilometrin päässä? Ei vaan sehän olikin täällä kaupungissa autohuoltamolla, muistin. Sinne siis. Punainen pukinnuttu ja valkoinen tekoparta hulmuten juoksin neljä kerrosta portaita alas miehen autoon. Selitin tämän uuden ongelman ja pyysin(kö) hänen ajamaan pikaisesti autohuoltoon autoni luokse. Miehen kehoituksesta riisuin ainakin pukinparran. Ilkikurisesti kehtasi vielä kysyä, hakisinko avaimen itse. Mies saisi hakea hyvin saadun ohjeistuksen avulla. Autohuollosa autoni näkyi olevan sisällä lämpimässä sulamassa, nyyh. Mies näkyi etsivän avainta eikä tuntunut löytävän. Hermostus ja harmistus alkoi nousta. Vihaisena pukkina ryntäsin paikalle, (panin merkille muutaman asiakkaan, vanhemman herran ihastuneen katseen, luulivat minua oikeaksi pukiksi) ja nappasin avaimen selkeältä paikalta missä sen tiesin olevan.

Onneksi tästä kaikesta harmituksesta ei kuitenkaan syntynyt mitään draamaa tai riitaa keskenämme miehen kanssa, huh. Loppujen lopuksi luotettavan ihana vakio autonhuoltajani innostui (kunnianhimoinen työssään!) laittamaan autoni kuntoon. Saimme hakea autoni iltapäivällä kotiin. Nyt tätä kirjoitusta lopetellessani, olemme saaneet ja ehtineet päivän mittaan vielä monenlaista jouluvalmistelua aikaiseksi; joulusiivous tehty, kuusi koristeltu, kinkku uuniin laitettu, lahjat paketoitu, parille ystävälle joulutervehdykset viety ja joulusaunastakin jouduttu. Kaikkea tätä tuntee kokeneensa aamusta asti; arktista hysteriaa, euforiaa ja joulun taikaa.

10 kommenttia:

  1. Joskus kommellukset vain kertautuvat. Huumorilla niistä selviää parhaiten.

    Hyvää joulua sinulle Rita.

    VastaaPoista
  2. Arleena; juu, tämänpäiväinen oli kuin komediaelokuva. Totta, hyvä huumorintaju auttaa selviytymään. Juuri siksi jäi itsellekin hyvä mieli tästä päivästä.

    VastaaPoista
  3. Voi mikä päivä!!! Vastoinkäymisiä, nämä pakkaset, meidänkin autoriepu ei halua lähteä käyntiin, mutta sitten tuo hilpeys minkä tähän tekstiin kirjoitit, kaikki yhteensattumat. Voi että, arki osaa yllättää :) Jotenkin niin koomistakin, että näinä päivinä on melkein ihan normaalia nähdä punapukuisia pukkeja siellä ja täällä, tänään illalla niitä jopa ajelee autolla aivan vimmatusti, suihkivat sinne tänne. Olimme kerran miehen kanssa ratketa nauruun aattoiltana kun oltiin kävelyllä, kun pukkeja tuli vastaan autoilla yhtenä letkana.
    On hyvä, että jouluissa on hilpeitäkin asioita.



    Hyvää joulua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Himalainen; juu, kyllä tästä vielä monet naurut revitään. ;)) Kiitos samoin, hyvää joulua sinulle myös!

    VastaaPoista
  5. Rita...hyvää joulua...kaikesta huolimatta loppu hyvin kaikki hyvin...<3

    VastaaPoista
  6. joo, auto on hyvä, meillä vain yksi nyt ratikkakolarin jälkeen, bussissa kuljen enempi. Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  7. Krisse; Loppu hyvin kaikki hyvin, kyllä! ;) Hyvää Joulua Krisse sinullekin!

    VastaaPoista
  8. Hannele; täällä maalla pitää jokaisella melkein olla henkilöhohtainen auto, kun joukkoliikenne on niin huono ja etäisyydet pitkiä. Työni luonteen vuoksi oma auto on välttämätön. Tässä nykyisessä työssäni voisin käyttää paikallisbussia. Olisikin aika mielenkiintoista tehdä työmatka sillätapaa.

    VastaaPoista
  9. Hulvaton päivä! Ja silti ehditte saada aikaiseksi melkein enemmän kuin me koko viikolla. Ja varmasti riitti vielä sitä joulun taikaakin:)

    VastaaPoista
  10. Katriina; joskus tällainen alun katastrofiksi koettu saa ilmeisesti drenaliinihanat äärimmilleen ja siitä sitten virtaa piisaa.. : )
    Kyllä piisas taikaakin.

    VastaaPoista