sunnuntai 31. lokakuuta 2010

SURFFAILUA

Tänään sateinen sunnuntai piti sisällä ja koneen äärellä surffailemassa. Lauantaikin oli sateista ja silloinkin istuskelin haaveilemassa kaikenlaisesta kivasta. Sain sentään alulle astiakaapin sisämaalausta. Pensseli oli vain turhan pieni ja sillä maalaaminen suhteettoman hidasta. Mutta vähän kuin kokeilumielellä polkaisin projektin alkuun. Kyllä vain heti näytti fiinimmältä ja sai minut innostumaan kauan aikomastani kaapiston kohentamisesta. Pikimmiten on hankittava sopivampi pensseli niin saan työn tehdyksi.
Tällaista monenlaista löytyi täältä. Mielenkiintoinen ja monipuolinen tasokas blogi. Täältä kulkeutuu edelleen moneen muuhun mielenkiintoiseen ja ihastuttavaan…

Lumipuutarhani lisäksi huomaan olevani aika innostunut tällaisesta. Ja tuossa videossa on mukavia maisemia.

Ollapa tuollainen avara köökki, aah.

Tässä komeita nuoriamiehiä ja ihanaa shoppailua videolla.


Pääsiäiskattaus. Kun maltat odottaa hetken, niin kuva vaihtuu tai voit klikata itse ..2..3.




Lauran ALE.
Tuossa olisi ihanat keittiöverhot. Mutta kalliiksi tulisi, kun erkkeriin menisi jo kolme paria ja yksittäiselle ikkunalle vielä yksi verhopari, huokaus.
Ja muuta mukavaa
Ihana kuvasarja puutarhasta ja paljon muutakin.


aivan ihania vaatteita …
Tässä lisää eleganssia, tyylikästä ja laadukasta. Ja tietenkin tuhottoman kallista
täällä
Tuo ruskea jakkupuku on juuri sellainen ”minunlainen”, jollaisen voisi hankkia. Mutta ei tuon hintaista, ei.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mukava katsella ihania sisustuskuvia ja haaveilla ja joskus aina jotain toteuttaakin.
    Oli todella runsas ja herkullinen pääsiäiskattaus.

    VastaaPoista
  3. Arleena; kyllä vaan, aina jotain vinkkejä löytyy ja kehittämistä keksii tällaisten selailujen ja haaveiden kautta.

    Kohta joulu ja pian pääsiäinenkin. Olisi voinut olla jotain ajankohtaisempaa ja jouluisempaa valintani;)

    VastaaPoista
  4. Hannele; tosi näyttäviä ja kauniita, kyllä.

    VastaaPoista