HYVÄT HAUTAJAISET

Niinpä taittui tiiviissä tahdissa tämäkin viikko - työtä tehdessä. Noh´ jopas lähti juttu lähes riimitellen ja mukavin poljennoin… Onhan tästä tullut aikaisemminkin huokailtua, kiireen tai paremminkin arkipäiväin erilaisten töiden ja velvoitteiden täyttämästä elämästä. Ja siitä, kuinka aika ei aina riitä kaikkeen muuhun mielenkiintoiseen ja kivaan. Eikä monesti voimatkaan. Silti kiitollisuus kaiken yllä ja nautinto sen takana; tästä arjen tohinasta.

Eilen olimme vähällä antaa laiskuudelle/väsymykselle periksi jäämällä kotiin ja jättämällä väliin mielenkiintoisen houkuttelevalta vaikuttavan tapahtuman .
Saimme kuitenkin itsemme liikkeelle.
Ei ihan odotuksiin saakka yltänyt, mutta ei huonokaan. Ensimmäinen sessio oli aivan kelpo, mutta toinen hajosikin sitten hermostuttavasti. Ruokahalumme ei siitä kuitenkaan turmeltunut ja tuntui sopivalta suunnata paikalliseen Rossoon. Tilasin (uhka)rohkeasti kanaa kutunjuuston ja marsalakastikkeen kera. Ajatus tietoiselta tuntuvasta riskinotosta johtui parin vuoden takaisesta ikävästä kokemuksesta samaisesta annoksesta samaisessa paikassa. Olimme vastaavanlaisen kulttuuritilaisuuden jälkeen siellä illastamassa. Olin koko päivän rääkännyt itseäni olemalla syömättä ja herkutellut jo mielessäni edessä odottavan illallisen ihanuudella. Mutta voi mikä pettymys. Lautanen oli kuormattu kukkuralleen vetisellä paprikamössöllä. Veitsi vinkui lihaa leikatessa… ja marsalakastike osoittautui arvoitukselliseksi ruskeaksi liemeksi. Ilta niin pilalla… Totta kai tuollaisesta suivaantuneena päätti, että tänne en kyllä enää ikinä… Vaan nyt kyllä (parin vuoden jälkeen) eilen iltainen osoittautui täysin erilaiseksi ja aivan ihanan onnistuneeksi entisen menyyn suhteen. Kannatti ottaa riski ja unohtaa menneet kaunat. ;)

Tänään osallistuimme mieheni vanhan sukulaisnaisen hautajaisiin. Ihana ihminen jota hyvällä muistaa. Osasin odottaa hyviä hautajaisia. Olen aina pitänyt mieheni sukulaisista ja saanut heidän taholta myös ihanaa kohtelua. Tämän sukuhaaraan vesat ovat aivan mahtavan taiteellisia musikaalisesti ja käsillä värkkäämisessä. Oli nautinto kuulla sellaisen joukon virrenveisuuta.
Ja vielä erikseen vainajan pojan kitaran säestyksellä lastenlasten hienoa ja koskettavaa laulua.
Nykyajan hautajaiset toimivat tosi hienosti, aidon lohduttavasti ja eheyttävästi. Yhteinen hyvästijättö – kollektiivinen kokemus helpottaa oman väistämättömän kohtalon pelkoa, kuoleman pelkoa.