maanantai 5. heinäkuuta 2010

KESÄ KUITENKIN

Näiden harrastajien on kyllä kelvannut näissä oloissa ja tuulissa.
Loma loppui ja työt alkoivat, kesä kuitenkin. Vaikka vietin lomaa vain vaivaiset kaksi viikkoa, on se vaikuttanut. Kaksi viikkoa tuntui hämmästyttävän pitkältä lomalta. Ehkä siksi, että en tehnyt paljoakaan mitään ”hyödyllistä” koko loman aikana, vaan aivan mitä milloinkin mieli teki ja sitäkin vähän. Olkoon tämä nyt tällainen kesä. Syksyllä on tarkoitus pitää toiset kaksi viikkoa ja lähteä mahdollisesti Malagaan.

Mieli on virkeä ja oikein innolla tarttuu taas toimeen .Työhön palaaminen ei tuntunutkaan niin vastenmieliseltä. Aamusta ajoissa aloitin ja pitkälle iltapäivään venyi. Aivan mukavasti työ luisti ja asiat tulivat hoidetuksi. Ja aah tätä ihanaa hellettä. Vattajalla kävimme illalla pikaisesti meressä kahlaamassa. Niin lämmintä vesi, mutta enpä vieläkään uinut.

6 kommenttia:

  1. Meri luo ihanan vapauden tunteen. Riippuliitäjät nauttivat samasta tunteesta.

    VastaaPoista
  2. Rita, olemme uineet jo pari viikkoa, mutta vasta tänään tuntui todella lämpimältä. Oli ihanaa sukellella ja kellua, kun kylmä ei tullut ollenkaan.

    Minä jään 'lomalle', kun Alfauros jää ja hänen kellonsa käy muun Euroopan aikaa. Eli meitä odottavat lämpimät vedet, heinäkuun lämpimät, hämärtyvät illat ja lepakot.

    Syksy on upea aika pitää loput kaksi viikkoa!

    Rita, sinähän olit hirmu pirteä jo ennen lomaasi;-)

    VastaaPoista
  3. Kiva , kun työhönmeno ei tunnu puulta!
    Ja ihania on ollut nyt ilmat, kyllä meidän on kelvannut nauttia ja harrastellakkin vaikka mitä!

    VastaaPoista
  4. Arleena; meren äärellä on kuin maailmanlaidalla ja siitä näköalatunteesta varmaan tuo vapauden tunnekin.

    Leena; hienoa, saada kellua ja sukellella!
    Tasaisen pirteä taidan olla;)

    Harakka; onneksi ei ole vielä näinä vuosinakaan tuntunut lomalta paluu puulta. Joo, kyllä kelpaa tällaisessa kesässä!

    VastaaPoista
  5. Meressä en ole miekään vielä tänä vuonna uinut mutta järvessä kylläkin. =)

    Jo ajatus uimisesta vilvoittaa, varsinkin kun kotisuihkussa ei tule kylmää vettä vaan siihen sekoittuu liian paljon lämmintä koko ajan...

    Työ on ihan selkeästi siulle ilo. Mukavaa kuulla. =)

    -Tai siis lukea... =)

    VastaaPoista
  6. Uiminen on ihanaa! Tykkään uida pohjattomissa vesissä.
    Totta, työ on ollut minulle aina ilonaihe. ;)

    VastaaPoista