HÄMÄRÄN PEITOSSA

Äitienpäivän ja oman äidin kunniaksi postaan tämä vanhan kolumnini.
Tämän myötä hyvää äitienpäivää kaikille!

Yrittäjäperheen kasvattina puhelimen merkitystä oppi pitämään tärkeänä ja etenkin sen ahkeraa soimista. Seitsenhenkisen perheen toimeentulon ja hyvinvoinnin taso oli suorassa suhteessa tulleisiin puheluihin - tilattuihin taxikyyteihin. Kotona piti aina olla joku, joka vastasi puhelimeen. Ja siihen oli vastattava heti. Pitkiä puheluja, turhaa lörpöttelyä oli vältettävä. Oli kuunneltava ja pantava tarkoin ylös kuka , mistä, mihin ja milloin tarvitsisi kyydin. Lyhyesti, tärkeässä asiassa oli oltava hereillä ja valppaana. Opista on ollut myöhemmissäkin vaiheissa hyötyä.

Monen kohdalla on merkille pantavaa elää ja toimia kuin ympärillä oleva maailma olisi hämärän peitossa. Jopa monet älykkäät ja vireältä vaikuttavat ihmisetkin näyttävät elävän kuin eivät olisi oppineet käyttämään aistejaan eivätkä olemaan tietoisia omasta tilastaan. Toisilla se on pysyvää. Toisilla satunnaista tai ilmenee vain joissakin erikoistilanteissa. Kuten sillä eräällä, juuri isäksi tulleella, joka torjuen kätilön suomenkieliset onnittelut pahoitteli, ettei osannut ruotsia.
Tai sitten pään sisälle on vain kertynyt liikaa muistettavaa, (tuttua) toisin sanoen kiintolevy täyttynyt. Voi se olla myöskin totutusta elämäntavasta johtuvaa henkistä velttoutta, laiskuutta opetella joitakin perusasioita kunnolla. Niin kuin itselläni kadun nimiä ja osoitteita (…ja paljon muutakin).


Täällä maalla on helppoa ja yksinkertaista löytää esimerkiksi missä Leevi asuu. Noh… sehän asuu siinä mäellä, jossa on se iso lautasantenni koilliseen (?) ja vastapäisen tien vieressä pellolla auton renkailla ja pressulla peitetty AIV-kasa, täältä mennessä vasemmalle… siis se talo…heti Tuomaalasta seuraava.

Kokkolassa taas, pienessä kaupungissa, suunnistaa mukavasti tuttujen kauppaliikkeiden houkuttelevien näyteikkunoiden mukaan, nauttien samalla kaikenlaisesta mielenkiintoisesta (erilaisesta) näkemästään.

Mutta aina kun äitini, eläkkeellä oleva taxirouva istuu kyydissä, huomaa taas oman köykäisyytensä katuosoitteiden suhteen. Prismasta kaupunkiin mäkeä alas, matkalla Katariinaan langan ostoon, pysähdyttäessä punaisiin, luo taxirouva lämpimän katseen vasemmalle vanhaan koulurakennukseen. Toteaa, äänessään peittelemätöntä ylpeyttä: - Tuossapa lyseossa sitä on tullut aikoinaan koulunsa käytyä. Viittaa samalla valitsemaan sisäkaistan ja kehottaa ajamaan helpointa reittiä, Kustaa Aadolfin katua ja siitä Torikadulle ja lopuksi Isollekadulle.

Hetkinen, että siis heti mäen alta vasemmalle ohi linja-autoaseman ja liikennevaloista suoraan, sitten oikealle ja sitten vasemmalle, Isollekadulle? Sinne. Käännän ja kiitollisena mielessäni hymyilen. Eipä ole tällä rouvalla ympäristö hämärän peitossa, kun joka reissullamme lyseonsa toteaa ja aina yhtä erehtymättömästi katuosoitteiden mukaan suunnistaa.