torstai 3. joulukuuta 2009

*********KIRJAHYLLY MIELESSÄ********


Minäkin haluaisin samanlaisen kirjahyllyjärjestyksen kuin Leena Lumella tai Hannelella Kirjahyllymme muutama hylly on saanut väistyä ison televisioruudun tieltä. Jo vuosia olen siirrellyt kirjojamme kahden kerroksen välillä, pahvilaatikkoihin pakaten tai komeroiden hyllyille tunkien. Muutama vuosi sitten anopin muuttaessa pienempään asuntoon ja jättäessä kirjansa hoiteisiimme, kasvoi ongelma entisestään. Harmikseni olen huomannut tässä siirtelypuuhassa sekoittaneeni muutamien kirjasarjojen kokonaisuuden ja löytäväni sarjaan kuuluvia yksittäiskappaleita milloinkin mistäkin. Onneksi tyttäremme vei kirjoista osan mielellään huonetta halkovaan kirjahyllyynsä. Kaikki mieheni sekä lastemme lastenkirjat ovat tyttären hyllyssä ja hyvä niin. Tulevaisuudessa keskitämme kirjat samaan hyllyyn. Tuo hyllytila olisi sopivaa laittaa yläkerran avotilaan, heti porraskulman seinustalle. Uskon vielä joskus istuvani siellä tyytyväisenä pientä kirjastoamme ihastellen.

7 kommenttia:

  1. Rita, en taidakaan sitten enää kaivata mitään muuta ja uutta kirjastoa. Tämä on ihan perustoimiva ratkaisu eli sellainen 'Niemisten Lundia', jonka mainoksen olet ehkä lehdessä joskus nähnyt. Kiitos, teit minut tytäviseksi elämääni! Ja tänään sitä jotenkin kaipasinkin;-)

    Sulla näkyy tuossa L.Onervaa. Minulta uupuu se Nalle ja Moppe. Leinon ja Onervan kiihkeä rakkaussuhde...ja siellä yksi Leinon parhaista runoista....

    VastaaPoista
  2. Kirjasto omassa kodissa olisi kyllä aikamoinen unelmien täyttymys!

    VastaaPoista
  3. Huomenta! Eilinen päivä meni niin putkeen iltaan saakka. Ensimmäisessä pikkujoulussa tuli oltua. Aivan siistit, kylän maaseutunaisten perinteinen jouluruokaillallinen naisten kesken. Sinne ei kuulu aperitiivit, ruokaviinit, kuohuviinit eikä kahvit ja konjakit, huokaus. Perinteinen jouluruoka oli hyvää ja tunnelma mukavaa.

    Leena; voi meitä! Kliseenomainen, ”vähään voi olla tyytyväinen elämässään”, pitää paikkansa. Hyvä vain, jos päivääsi piristin. On päiviä jolloin voi tuntea tyytymättömyyttä omasta (oletetusta) mitättömyydestään. Itselleni tuollaiset päivät ovat varmaan tarpeellisia ja kasvattavia. Tällä viikolla joutuessani parin minua ärsyttävän naisen vaikutuspiiriin, menetin lähes mielenrauhani (ulkoisesti pokan pitäen rimaa hipoen). Kyllä sellaisista tilanteista järkkyneenä tulee itsetutkisteltua, miksi jonkun käytös saa sellaista närkästystä ja ärsytystä aikaiseksi, hämmentää. Onneksi minulla on aivan ihanan mahtavia työkavereita, joille voi purkaa. Nyt myös tässä sinulle, kiitos.

    L.Onerva kiinnostaa. Leinon ja Onervan kiihkeästä rakkaussuhteesta olen jotain joskus lukenut. Saa nähdä mitä kaikkea anopin kirjoista vielä löydänkään.


    Harakka; Kirjahyllyllisestä oma kirjasto, siihen rajoittuu. Muistan jo lapsesta saakka haltioituneeni kirjastoista ja etenkin sellaisista hienoista ruskeaselkäisistä kirjariveistä siististi hyllyillään.

    Hannele; onnittelut! En tiedä teidän televisio-ohjelman tasosta, mutta meillä se on kyllä masentavan huonoa, jopa uutiset. Eikä tulekaan sitä kovin seurattua eikä siitä ole riippuvainen.

    VastaaPoista
  4. Hannele; linkitin blogistasi tähän postauseen. Vilkaise vielä ylös tekstin alkuun.

    VastaaPoista
  5. Hyvää viikonloppua, itsenäisyyspäivää ja joulukuun loppua sinulle ystäväni!

    VastaaPoista
  6. Susanne; sitä samaa sinulle ja lisäksi hyvää matkaa!

    VastaaPoista