tiistai 3. marraskuuta 2009

VITAALINEN VAIHE

Vapaa viikko. Maanantai kului puoleenpäivään jalkahoitotyössä. Nautin tekemisestä.Tänään olen visusti pysytellyt kotona. Ilmeisesti minulla on nyt meneillään kuukauden hormonitoiminnan vitaalisin vaihe. Sekavat kaapit ja pursuavat komerot ( liioiteltua) vetävät nyt uskomattoman vastustamattomasti puoleensa. Ja aivan kuin taianomaisella kosketuksella (ei lainkaan liioiteltua) onnistun loihtimaan kaikkeen sekavuuteen järjestystä ja harmoniaa. Kaiken aikaansaannin lisäksi vielä nautin tuosta tekemisestä.

Huomenna on mentävä päiväksi työhön, mutta saanpa vastaavasti sitten maanantain vapaaksi. Tarkoitukseni on urakoida työssä uuden atk-ohjelman parissa ja syöttää sinne roppakaupalla alustavia tietoja. Soisinpa siis vitaalivaiheeni vielä jatkuvan. Torstaina suunnittelin meneväni kaupunkiin tyttären kanssa. Auto on katsastettava. Tähän ”dikitaalikeskushuoneeseen”, jossa nytkin istun, on hankittava tyylikkäämpi matto – sitä onkin ilo käydä samalla reissulla etsimässä.

Innostuin Susannen ideasta korjailemaan vanhasta maustehyllystä tähän sopivan hyllyn. Nyt voin pitää kaikki tärkeimmät kaunistusvälineeni aivan käden ulottuvilla. Näin saa nyt kelvata, mutta tuosta vielä kokonaisuutta parannellaan.

5 kommenttia:

  1. Hyvä että joskus tulee tuo vaihe;)
    Minäkin innostuin tänään sulattamaan pakastimen, joo oikeesti, se kun oli kovasti sen tarpeessa, kuntosalilla käynnin jälkeen;)
    Toivottavasti intoa riittää vielä moniksi "siivouspäiviksi".

    VastaaPoista
  2. Ihana hylly ja kaunistautumisnurkkaus!
    Sinä olet saanut siellä paljon aikaiseksi.
    Me kävimme äsken miehen kanssa kävelylenkillä. Oli niin upea kuutamo että näytti niinkuin katuvalot olisi sytytetty tänne maaseudun pimeyteen:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä mun täytyy saada vähän kunniaa tuosta hyllystä myös!

    VastaaPoista
  4. Pioni; Tänään oikea siivouspäivä, ja takana, jo tehtynä. Nyt kelpaa vähän ”rustella” blogissa.
    Joskus noiden ideoiden ja korjausten toimeksi saattaminen voi kestää, mutta aikansa hauduttuaan toteutuvat.

    Hannele; Kyllä, kiva idea ja lisäksi vielä erittäin käytännöllinen. Jokainen pikkutavara sai oman paikkansa, joten vielä ylellistäkin.

    Susanne; Joo tosiaan tuo hyllyidean korjaus sai sysäyksen sinun pikkuhyllystä, kiitos. Ja kaunistautumisnurkkauksesta on todellakin kysymys, oiva paikka jossa kaikki kädenulottuvilla.
    Ihanaa tämä kuutamokausi! Pitäisi käydäkin kuutamokävelyllä nauttimassa luonnon katuvalaistuksesta. Meilläkään ei lähettyvillä katuvaloja ole.

    Laiza rakkaani; No, kyllä! Monessa olet mukana ja mulle avuksi.

    VastaaPoista