maanantai 12. lokakuuta 2009

New Yorkin matkakertomus

Matka sai sysäyksen eräästä astiastosta, jonka olin suunnitellut tilaavani Yhdysvalloista. Kampaajani kysyi miksi en itse hakisi sitä sieltä. Siis, New Yorkista?! Niin…miksikäs ei. Kysymyksellään hän puhalsi ilmaa matkaunelman siipiin! Ja, koska miehelläkin oli sopivasti kesäkuussa 60-vuotispäivä, eikä juhlia halunnut, olisi matka mainio lahjaidea. Poikani löysi eräänä viikonloppuna netistä sopivantuntuiset matkat. Pyysin varaamaan neljä lippua ja lähtemään vaimonsa kanssa mukaan.

SUNNUNTAI 14.6
Aamu varhain lähtö Lohtajalta omalla autolla Helsinkiin. Mieli intoa ja jännittävää odotusta täynnä saavuimme hyvissä ajoin lentoterminaalin lähtöselvitykseen. Lentoaikataulu piti paikkansa ja lähtö tapahtui suunnitelman mukaisesti.




Edessä olevan istuinselkämyksen näyttöruudulta pystyi viihdeohjelmien lisäksi seuraamaan matkan etenemistä. Sopivasti, päivällisen nautittuamme, alkoi uni maittaa. Saimme miehen kanssa nukutuksi pari tuntia. Se virkisti ja kohotti entisestään lomatunnelmaa.
Maata näkyvissä ja kohta perillä… Hämmästyttävän nopeasti tuntui aika vierähtävän ja matka edistyvän. Tässä ollaan aloittelemassa laskeutumista ja saapumassa määränpäähän.
Suoralento Helsingistä Kennedyn kentälle kesti vajaa kahdeksan tuntia.
Kennedyn turvatarkastukset sujuivat joutuisasti. Ripeästi toimivat lentokenttävirkailijat ohjasivat matkustajat pöytiensä äärellä istuvien tarkastusvirkailijoiden luokse. Tarkastus vaikutti asiallisen ystävälliseltä. Passintarkastuksen yhteydessä otettiin sormenjäljet ja kuva. Kaikki kävi helpon vaivattomasti.

Varsinaisen virallisen toimituksen päätteeksi virkailijamies kysyi rennon avuliaasti miten olemme ajatelleet yli kolmenkymmenen kilometrin matkan hotelliimme matkustaa. Hän suositteli käyttämään julkisia kulkuneuvoja, totesi tulevan halvemmaksi. Sitten hän piirsi meille kartan ja ohjeet mitä kautta matkustaa ja varmisti vielä, että ymmärsimme hänen antamat ohjeet.
Ilmajunalla Jamaican asemalle, josta metrolle. 




Metrolla Port Authority pääasemalle. Tarkoituksemme oli jatkaa siitä bussilla (6km)hotelliimme, mutta uteliaisuus ja innokkuus saada jo nähdä itse New Yorkin pilvenpiirtäjät sai meidät kävelemään ulos kadunpinnalle.

Mikä tohina ja äänten paljous ja itse pilvenpirtäjät!!


Kauaa emme ehtineet ihastella eteen auennutta vaikuttavaa näkymää, kun jo palvelualtis taxikuski kävi tarjoamaan apuaan. Hinta sovittiin ja kaikkien neljän matkatavarat matkustajineen kyytiin ja menoksi. Tosin meno juuttui heti edellä kulkeneen ison kuljetustrailerin tukkiessa koko kadun. Ei haitannut, ehtipä näin näkemään kaupungin keskustaa. Ahkerasti äänimerkkiä käyttäen taxikuski onnistui hivuttautumaan ahtaikosta menoväylälle. Ja sehän olikin sitten menoa, jossa äiti pelkäsi. Kuvassa Lincoln tunneliin matkalla.

Mikä helpotus oli päästä lopulta omaan hotellihuoneeseen, panna pitkäkseen tähän ihanaan jenkkisänkyyn, aah ja todeta onnellisena tulleensa perille!


Hotellimme vastapuoleisen kadun bussipysäkiltä katsoen.
Hotellimme sijaitsi New Jerseyn puolella, Manhattanilta 6 kilometrin päässä.
Se oli varsin siisti paikka jossa oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Tarvittaessa hotellin oma pikkubussi kuljetti asiakkaitaan ilmaiseksi lähialueen markettiin ja muihin kauppoihin. Pariin otteeseen mekin käytimme palvelua hyväksemme.


Aivan hotellimme lähellä oli tämä grilliravintola, jossa useana iltana kävimme syömässä. Ruoka oli siellä erinomaisen herkullista ja palvelu hyvää.


MAANANTAI 15.6.
Matkasimme päivittäin tältä hotellimme päätepysäkiltä Manhattanin keskustaan, Port Authorityn pääasemalle ja takaisin. Aina oli bussissa istumapaikka, koska olimme ensimmäiset matkaan tulijat. Vaikka kyseessä oli vain kuuden kilometrin matka vei se ajallisesti silti kauemmin, koska liikenne oli hyvin vilkasta ja ajoittain kovin ruuhkaista. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, sillä oli aivan mielenkiintoista seurata ”tavallisten” ihmisten liikkumista. Matkan puolessa välissä North Bergen isolta paikoitusalueelta, bussiin nousi asiallisiin tummiin pukuihin/jakkupukuihin pukeutuneita työssäkävijöitä. Loppumatka Port Authorityn pääasemalle ja sieltä jatkoyhteydet työpaikalle järjestyvät näin vaivattomammin kuin omalla autolla, oletan. Melko myöhään, kun palasimme hotelliimme, näitä samoja työssäkävijöitä palasi North Bergen pysäkille. Pitkät työpäivät täällä päin todellakin.

Lincoln tunnelin jälkeen aukeavat upeat näkymät, hieno silhuetti New Yorkin pilvenpiirtäjistä. Kertaakaan en ollut kyllin valpas ja ottanut siitä näyttävyydestä kunnon kuvaa, harmittaa. Teidän on siis tyydyttävä tähän surkeaan otokseen.

Kuljimme kaikilla mahdollisilla kulkuvälineillä. Julkisiin kulkuvälineisiin, metroon ostimme automaatista lipun, jota välillä latasimme. Bussissa käytimme round ticketiä. Totesimme, että New Yorkissa ei voi joutua pulaan, niin palveluhenkisiä ja auttavaisia paikalliset virkailijat olivat. Jos joku pähkäili pitempään automaatilla, tuli ystävällinen virkailija tarjoamaan apuaan. Niin meillekin. Toisena päivänä osasikin jo hyvin matkareitin portteineen ja portaineen. Meidän päivittäinen reittimme kulki Lincoln Tunnelin läpi.
Vaikka tuo Port Authorityn, maailman suurin, pääasema onkin valtava, vaikutti se kuitenkin melko selkeältä. Vai tuntuiko kaikki vain niin helpolta, koska nuo kaksi, kuvassa olevaa, ”matkanjohtaja” ja ”matkaopas” tekivät kaiken niin helpoksi. Myöskään liikkuminen tuolla pääasemalla ei tuntunut kertaakaan turvattomalta tai pelottavalta. Asiallisen ja rauhallisen oloisia poliiseja ja vartijoita näkyi aina silmänkantaman päässä tarkkailemassa ihmisten liikkumista. Asemalla kulkevat ihmiset vaikuttivat tavallisilta työssäkäyviltä, osa laisiltamme turisteilta, osa työstä vapailta eläkeläisiltä. Humalaisia tai huumeenkäyttäjiä ei näkynyt. Kaikkialla oli siistiä ja ehjää. Käydessämme mennen tullen yleisessä käymälässä, ei sielläkään näkynyt koskaan mitään oleilijoita, vaan ihmiset tulivat ja menivät. Turvallisuuden ja järjestyksen tunnetta lisä myös tiloissa liikkuva naisvartija.
Tämä kuva on pääasemalta erään iltapäivän aikaan. Valtava ruuhka työstä palaavista ihmisistä? En muista kuulutettiinko jonkun linjan olevan epäkunnossa, vai oliko tämä melko normaalia työstä palaajien ruuhka-aikaa? Tuollaista, noin isoa ruuhkaa ja kymmenien metrien jonoa en muita nähnyt. Omat kulkuyhteytemme toimivat joka päivä hyvin eikä vastaavanlaisia jonoja ollut. Bussi täyttyi matkan edetessä.
Pääasemaa lähellä oleva ”paikallinen Helsingin Sanomat".
Ensimmäinen lomapäivä New Yorkin Manhattanilla alkamassa. Roudarit kasaamassa illan esitystä varten, oletan. Paljon olikin roudattavaa, pari isoa rekallista! Ja kaupungissa monenlaista kulttuuritarjontaa; teatteria, musikaaleja, elokuvia jne. jne.
Tässäkin tosi houkuttelevaa ohjelmaa.

Ja Chigacon esiintyminen olisi ollut torstaina täällä, mutta sille illalle oli jo varattu muuta menoa, harmi.
Mukavalta tuntui kävely New Yorkin kaduilla. Vaikka ihmisiä oli tungokseen asti, ottivat he hienosti toisensa huomioon välttäen epämiellyttävää tönimistä. ”Excuse me” tai ”sorry” kuului herkästi, jos tapahtui ohittamista saatikka vahingossa tönimistä.


Suuntasimme Times Squarelle. Olimmehan niin monesti katsoneet webkamerasta kaikkea tätä… .. ja halunneet sinne mukaan... Ja nyt me olisimme itsekin siellä…täällä!

Suomesta saapunut syntymäpäiväsankari median saartamana? Näyttäisi aivan siltä, mutta hänestä eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita.

Vaan heistä ja pyörittelivät ympärillään kameroita ja mikrofoneja. Korviin koskevaa kirkunaa ilmeiset -fanit pitivät. Keitä he ovat, tuo kaunis pari? Miehessä jotain tuttua?


Jatkoimme tuosta matkaa kirkunat kuuluen vielä perästä, vähitellen vaimeten.
Suunnistimme päämäärätietoisesti ensimmäiseen varsinaiseen nähtävyys etappiimme, tähän Times Squarella olevan webkameran alle,josta olemme usein haikeina paikallista kadunelämää seuranneet. Välillä oli mukavaa seisahtaa ja vain katsella ympäristöä ja ihmisiä…

Tuossa hurmaavassa hulinassa hetken pyörittyämme pakahduttava hyvän olon ja onnen tunne sai minut tekemään tämän spontaanin voitoneleen.
-Järjestimmepä poikani kanssa miehelle kelpo synttäriyllätyksen, matkan tänne New Yorkiin!

Päivittäinen lämpötila oli jotakuinkin +20 astetta. Oli sopivan lämmintä, mutta ei liian kuumaa tai paahteista. Sellaisessa säässä oli miellyttävää kävellen kuljeskella. Noilla samoilla sandaaleilla olen monet kaupunkilomamme aikaisemminkin kävellyt. Jalat ovat säästyneet rakoilta ja väsyneet vähemmän. Nyt kylläkin, kun yli kymmenen kilometriä kaupungilla kuljimme, jalat kipeytyivät.

Tällaista hauskanpitoa, johon katsomaan pysähtyneitä ohikulkijoita yritettiin houkutella mukaan. Pysyin visusti loitommalla, että en vain lankeaisi.
Jatkoimme eteenpäin tarkoituksenamme käydä Empire State Buildingissä.

Monenlaista mielenkiintoista nähtävää matkan varrella…
…ihmisvilinää ja rakennuksia…ja me siellä muiden mukana …

Tässä viihtyisässä Bryant Parkissa oli miellyttävää istahtaa hetkeksi lepuuttamaan jalkojaan.
Kadun varren pilvenpiirtäjistä kuultaa jo mitä tuleman pitää…Empire State Building?

Pilvenpiirtäjää lähestyessä alkoi katu ahtautua ihmisistä. Eräs virkapukuisista ovimiehistä tiedusteli olimmeko tulossa taloon ja oliko meillä jo liputkin. Kyllä, liput varattiin valmiiksi jo kotona netistä.

Ihmisvirran imussa soluimme yllättävän pienestä pyöröovesta sisälle vaikuttavalta näyttäviin sisätiloihin. Sisääntuloaula oli kuin katedraali, korkea ja kokonaan jotakin ruskeaa marmorikiveä.

Jonotusjärjestely muistutti lentoterminaalin käytäntöä. Netin kautta varaamamme Express Pass oikeutti nopeampaan kuljetukseen pilvenpiirtäjän huipulle. Näin vältyimme mahdolliselta tunteja kestävältä jonotukselta ja pääsimme alle tunnissa perille ylös. Samoin paluu alas nopeutui.

Tuntui uskomattomalta saada nähdä tällaista…

Taustalla Brooklynin silta, jossa kävimme seuraavana päivänä.
Ihmisiä tungeksi parvekkeella vaeltaen ja kierrellen katsomassa New Yorkin mahtavia näkymiä. Eräs ystävällinen naisihminen tarjoutui ottamaan meistä yhteiskuvaa ja sopivasti poikammekin siihen saapui.
Tietoa
Tietoa
Tietoa


TIISTAI 16.6.
VAPAUDENPATSAALLA


Tietoa
Myöskin Vapauden Patsaalle olimme varanneet liput jo kotoa netin kautta. Näin kävi varsinainen jonotusaika nytkin lyhyemmäksi ja joudutti saarelle pääsyä. Ennen lauttaan astumista käytiin jälleen eräs turvatarkastus lisää. Ja sehän kävikin jo tottuneesti jonojen päissä ohjaavien turvatarkastajien kehoitushuutojen kiiruhtamana. Valtavassa lautarakenteisessa lauttaterminaalissa, komennuskaikujen ja ihmismassan kohinassa, tuntui kuin olisi osallistunut johonkin elokuva emigranttievakuointi kohtauksessa, huh.

Lautalla ei enää kiirehditty eikä hätäilty vaan katseltiin hieman hämmästelle ja ihastellen vaikuttavaa New Yorkin maisemaa. ”Samassa veneessä” meitä muitakin turisteja ympäri maailmaa kokemassa erästä ainutlaatuista näkymää…

Sää oli saarella hieman sumuinen ja koko ajan epäily sateen alkamisesta. Ihmiset kiipeilivät tuon katukivetyksen päälle ja kuvauttivat itseään Vapauden Patsas taustanaan. Koko lauttamatkan ja saarella olon kanssaihmiset käyttäytyivät hillityn rauhallisesti vaikuttavan nähtävyyden edessä.

Ground Zero on yksi New Yorkin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Turistien lisäksi World Trade Centerissä käyvät paikalliset ihmiset suremassa ja muistamassa lähimmäisiään ja omaisiaan.


Seuraava kohteemme oli Brooklyn Bridge, mutta sitä ennen oli saatava jotain syödäkseen. Harmi, että valitsimme hieman tuulisen paikan, mutta kun muitakaan vapaita pöytiä ei ollut valittavana. Tilasin rohkeasti pastaa savukalakastikkeella. Se olikin ainut ruoka missä tein erehdyksen. Kala maistui vanhalta ja ummehtuneelta. Olut oli hyvää. Tovin aikaa istuen saivat jalatkin ansaitun levon ja niin oli matkanteko taas helpompaa.
Tietoa

Brooklyn Bridge, jykevää rauta- ja lankkutekoa oleva silta. Paljon turisteja sillalla mennen tullen. Pyöräilijöitäkin, lujaa kaahaavia sopi varoa. Alapuolella jatkuva autovirta. Kauniilta näytti joen vieressä oleva kaupunkiosa. Tyydyimme vain pistäytymään tälle sillalle emmekä kävelleet tuota vajaata paria kilometriä.

Kolme kaistaa yhteen suuntaan…
Katso

Päivämatka ja kokemukset kaikkineen alkoivat väsyttää niin, että palasimme hotelliimme lepäämään. Illallinen paikallisessa grilliravintolassa.



KESKIVIIKKO 17.6.
Miesväki oli varannut auton keskiviikosta perjantaihin. Suunnitelmissa oli käydä Niagaran putouksilla. Harkitsin jäädä miniäni kanssa hotelliin siksi aikaa, kun miehet noutaisivat auton ja syventyä lähikauppoihin ajan kanssa. Innostuin kuitenkin lähtemään mukaan, kun vilautettiin mahdollisuutta käydä Macys`n tavaratalossa etsimässä haaveiltuja kahvikuppejani.

Hienolta vaikutti tavaratalo, mutta paljon ihmisiä tungokseen asti liikkeellä jo alku päivästä. Viikonlopulla tuleva isänpäivä vilkastutti entisestään kauppaelämää. Kuppeja emme etsiskelyllä löytäneet, ei edes koko taloustavaraosastoa.
Meidät neuvottiin kulman takana olevaan toiseen kohteeseen, josta kyseinen osasto löytyisi. Sepäs olisi ollut aivan ihana paikka naisen puolelle viipyä pitempäänkin, jos olisi ollut siihen aikaa. Pettymyksekseni ei löytynyt sieltäkään kuppejani.
Katso



Oikein asiasta tehden oli käytävä eräässä kamera-eloktroniikka-musiikkitarvike-liikkeeseen, josta poikamme kävi ostamassa videokameran mikrofoni osaa. Mies ihasteli odotellessamme näitä hienoja soittimia. Tuolla taustalle näkyvällä tiskillä tehtiin ostokset/syötettiin tietokoneelle tuotteen tiedot, saatiin kuitti tavarasta, käytiin kassalla maksamassa ja siirryttiin odottamaan toimitusta hihnalta tulevaksi, siistiä.
Sitten pääbussiasemalta Newarkin lentokentälle autovuokraamoon…

17.6. SYNTYMÄPÄIVÄILTA

Varsinaiseksi syntymäpäiväillaksi sankarille ei oltu suunniteltu sen kummempaa yllätystä, vaan ilta sai kehittyä ja muodostua aivan sankarin itsensä kaltaiseksi. Yleensä sellainen filosofia on osoittautunut varsin onnistuneeksi käytännöksi ja tuottanut aikaisemminkin hyviä kokemuksia ja tapahtumia.

Kun palasimme alkuillasta takaisin Time Squarelle, oli jo alkanut miellyttävästi hämärtyä ja kaikenlaisten valojen määrä lämmitti ja kaunisti alkavaa iltaa. Aivan selvästi nyt myös aisti tuon kuuluisan ”New Yorkin sykkeen”. Vaikka emme olleetkaan viimeisen päälle juhlapukuihin sonnustautuneita, tuntui illassa olevan kuitenkin juhlallista värinää….
Sekaan vain… Illallakaan New Yorkin kuhina ja ihmispaljous ei näyttänyt vähenevän. Lämpimässä kesäillassa oli ihanaa kuljeskella.

Ottaisiko tuollaisen alleen…

…vai tämän…


Kävellen kuitenkin näki ja aisti kaikista parhaiten tämän kaupungin sielunelämää…



60-vuotiaat…

Pää välillä vieläkin pyörällä tästä kaikesta suuresta ja paljosta…

Tämä syntymäpäivä muistetaan…

Alkoi jo olla kovanlainen nälkä ja päätimme alkaa tosissamme katsomaan sillä silmällä sopivaa ruokaravintolaa.

Tuossa näkyi mukavalta näyttävä ravintola, jossa myös jazzmusiikkia. Sinne sitten ja pöytä neljälle löytyikin heti helposti. Illallinen oli onnistunut.


Tuntemattomaksi jäänyt trio soitti miellyttävästi tuttuja jazz kappaleita.

Ravintolasta poistuessamme vastaan tuli kaksi touhukasta amerikkalaisnaista (?) uteliaasti sisään kurkkien ja toinen tiedustellen iloisen tuttavallisesti millainen ravintola on ja kannattaako jäädä. Lämpimästi suosittelimme.

Ulkona tungeksi ihmisiä odottaen takaovella idoliaan konsertin jälkeen? Time Squarella kokemaamme ihmismassan luomaan tunnelmaan verraten tunnelma oli entisestään tiivistynyt. Emme jääneet tarkistamaan kenestä kuuluisuudesta oli kyse.

Hotelliimme palatessa näytti siellä ilta olevan vielä nuori. Alakerran ravintolassa oli harva se ilta sellaisia pippaloita , jotka eivät meitä varttuneita viehättäneet. Vai…?


TORSTAI 18.6.
Niagaralle



Varhainen aamu oli ikävän harmaa ja sateinen. Kirjautuessamme ulos hotellista varasimme samalla huoneet perjantain paluupäivälle. Torstai perjantain välisen yön yövyimme Kanadan puolella. Edessä oleva liki 700 kilometrin ajomatka vilkkaasti liikennöidyllä tiellä pelotti ja ahdisti, mutta luotin ”miehiini” ja uskoin meidän selviytyvän matkasta turvallisesti.
REITTISELOSTUS MYÖHEMMIN...


Amerikkalaisen mittapuun mukaan automme oli pienehkö ja vaatimaton. Meistä se oli varsin sopiva, matkustajille ja tavaroillemme tilava ja lisäksi kyyti miellyttävää.


Tässä saavumme…


Hieman jännitystä lisäsi loppumatkasta ajajan vaihtaminen ja miehen istuminen ohjaimiin. Mutta hyvin hänkin oudoissa olosuhteissa pärjäsi ja matka meni turvallisesti, jopa niin että saatoin takapenkillä hetkittäin torkahdella.


Saavuimme hotelliimme alkuillasta kuuden jälkeen.


Hotellimme lähiympäristö vaikutti teennäiseltä leikkikaupungilta, jonkinlaiselta huvikeskukselta. Kadunvarsilla vieri vieressä olevat erilaiset huvituspaikat houkuttelivat äänekkäin kutsuvilla mainoksillaan ihmisiä sisään. Keskenään kilpailevien mainosten sekameteli tuntui luotaantyöntävän väsyttävältä ja kiiruhdimmekin kohti varsinaista nähtävyyttä, Niagaran Putouksia.
NIAGARA

Puoli miljoonaa tonnia minuutissa vyöryvä vesimassa synnytti mahtavan tohinan ja nostatti syöksyessään sumumaisen kosteuden. Kivistä ja raudasta tehdyn, vuosia palvelleen, aidan takaa näkyvä vesiputous oli mykistävä nähtävyys. Ihmisvirta solui tätä aidoitettua jyrkännekatua kohti vastaan jylisevää vesiputousta. Tunnelma vaikutti hartaan kunnioittavalta, ihmiset madalsivat ja hiljensivät puhettaan.
Katso

Tuntui epätodelliselta seisoa ja seurata turvallisesti lähes vierestä tuota jättimäistä putousta. Tämä kohta putouksesta vaikutti olevan kuin pyhiinvaelluksen varsinainen päätepiste ja siinä käytyään ihmiset olivat valmiit kiitollisina, täyttymyksen koettuaan, kääntymään takaisin - niin mekin.

Katso

Katso



Toiset kävivät vielä kuvaamassa iltavalaistuksessa olevat putoukset ja olivat näkemästään erittäin vaikuttuneita. Itse olin niin matkajännityksestä uuvuksissa, että jätin sen käynnin tekemättä.

Katso
Katso


PERJANTAI 19.6. Niagaralta takaisin New Yorkiin.


Heti aamiaisen jälkeen aloitimme paluumatkan New Yorkiin. REITTI:::::xxx
Voi miten mielenkiintoiseksi ja kauniiksi tämä lähiseutu osoittautuikin! Jos vain olisi ollut enemmän aikaa, olisimme viihtyneet täällä kyllä pitempään. Asutuksen harventuessa ja muuttuessa maaseutumaisemmaksi alkoi tienvarsilla näkyä isoja ja komeita hyvin hoidettuja viinitiloja.

Alueen lämmin mikroilmasto tekee viininviljelyn mahdolliseksi. Niagaran tuntumassa menestyvät etenkin sellaiset lajikkeet kuin Riesling ja Gewurtztraminer. Icewinesta, jääviinistä, on tullut alueen uusi menestystuote. Tällainen tavallista kalliimpi ja makeampi viini valmistetaan jättämällä rypäleet riippumaan köynnöksiin pitempään kuin normaalisti, aina ensimmäisiin pakkasiin asti. Vasta kun rypäleet ovat jäätyneet, ne poimitaan. Pieni pullo jääviiniä maksaa noin 50-70 Kanadan dollaria. ( Nina Pinjola / Mediafocus)



Toistaan komeampia viinitiloja, joita yritin kiihkoisasti kuvata…
Harkitsimme vierailla jossakin niistä ja ostaa viiniä kotiin vietäväksi, mutta niinpä vain riensimme eteenpäin, koska matkaa oli vielä moneksi tunniksi

Peyton Place…? Niagara On Lake, pieni ihanan soma Village, jota oli pakko päästä lähemmin katsomaan.
Tutustu

Kautta linjan koko kylässä kaikki kodit ja pihat viimeisen päälle laitettuna, upeaa asutusaluetta.

Peri amerikkalaista? Kyllä ja parhaimmillaan. .

Pidimme tästä kaikesta näkemästämme.

Saimme automme asiallisesti pysäköidyksi erään liikkeen paikoitusalueelle ja pääsimme jaloittelemaan. Oli mielenkiintoista tutkia näitä viehättäviä katunäkymiä. Mutta taaskin tuo riittämättömästä ajasta tuntuva kiire sai meidät hoppuilemaan ja kyläkierros jäi hyvin pintapuoliseksi.

Tuonne viereisen kuvan somaan pikkubutiikkiin sentään uskaltauduimme.
Niin, uskaltauduimme… huomasin kuinka arkaillen ja epävarmana muutamiin paikkoihin meni. Ei niin, että niissä itsessään mitään pelottavanaiheista olisi ollut, vaan ennemminkin se oli omaa ujoutta ja pelokkuutta. Ja se taas johtuu harmittavan huonosta englanninkielen taidostani. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka tuosta puutteestaan huolimatta sai ystävällistä ja avuliasta kohtelua.

Cecile`s Home&Gift näytti sisältä tällaiselta. Aluksi siellä ei näkynyt ketään myyjää ja nappasin luvatta tämän kuvan. Sitten sivuovesta astui ystävälliseltä vaikuttava lady tervehtien meitä hymyillen. Kuin anteeksipyytäen, pahoittelin huonoa englanninkielitaitoani ja kerroin meidän olevan eurooppalaisia turisteja ja piipahtamassa New Yorkista Niagaralla. Siitäpä keskustelu sitten alkoikin luistaa ja niin tuo lady sai tietää meidän olevan Suomesta. Totesi hyvin tietävänsä Suomen, koska tyttärellään on eräs suomalainen naisystävä, viehättävä, painotti vielä sitä seikkaa. Minä puolestani pystyin aidolla innolla kehumaan heidän kaunista kaupunkiaan ja koko tähänastisia kokemuksiani ja käsityksiäni Kanadasta ja Ameriikasta. Kun sanoin pääni olevan hieman sekaisin kaikesta hienosta kokemastani, hän nyökkäsi ymmärtävänsä ja alkoi hyräillä erästä Linda&Paul McCartneyn laulua ja kysyi onko laulu tuttu. Yes, tiesin tuon mukavan kappaleen, ja totesin hänelle nyt ymmärtäväni laulun sanoman entistä paremmin. Tuo kokemus, onnistunut vuorovaikutus kielitaidottomana, tuntui erittäin hyvältä ja antoi ilahduttavaa rohkeutta ja itseluottamusta.

Taustalla viiniviljelystä…
Ihailin monessa paikassa tuollaista kuvassa näkyvää, rohkeaa tyylitajun osoitusta, jolla oli yhdistetty huippu huoliteltua uuttaa ja lähes ränsistynyttä vanhaa.

Kanadan tullin kautta Yhdysvaltain puolelle. Passimme tutkittiin tarkkaan ja kyseltiin matkan tarkoituksesta. Uskoivat kyllä, eikä takaluukkua avattu tai muuta, kun vastasimme, ettei tullattavaa. Hyvää matkaa toivottivat.

Kaunista maalaismaisemaa nautti autosta seurata. Tienvarret olivat hyvin hoidetut, eikä näkynyt villiintyneitä pöheikköjä eikä rempaallaan olevia rakennuksia.

Matkan tässä vaiheessa alkoivat auto ja matkustajat tarvitsemaan hieman täydennystä. Ithaca tuntui olevan juuri sopiva tarkoituksiimme.

Polttoaine oli halpaa… Itsepalvelu näytti olevan täälläkin käytäntö. Auton tankki piti olla täynnä, kun se palautettiin. Viimeisellä tankkauksella New Yorkissa eräällä bensa-asemalla meitä palveltiin, eikä tarvinnut nousta autosta edes ulos, riitti kun antoi luottokortin. Mielellään sellaisesta myös tippiä antoi.

Voi noita nykyajan vempeleitä, kuinka vaivattomaksi ne tekevät asiat matkalaisille! Samalla, kun pysähdyimme tankkaamaan, poika tarkisti navigaattorista lähimmän mahdollisen ruokapaikan. Ruokapaikka osoittautui olevan aivan nenämme edessä, bensa-asemaa vastapäätä oleva pizzeria. Suhtauduimme hieman epäillen tähän löytöön, nuhruiselta näyttävän tiilirakennuksen ahtaaseen tilaan. Nälkä ja vastapaistettujen pizzojen ihanat tuoksut saivat meidät kuitenkin pyörtämään epäilyt. Yksi pöytä neljälle oli vielä vapaa. Itselleni tilasin tämän juusto-tomaatti-oregano-pizzan. Aivan taivaallisen ihanaa pizzaa! Pizzapohja oli rapeaa ja siinäkin maistui jokin mauste. Koskaan en ole syönyt niin herkullista pizzaa.

Toisetkin ylistivät omia annoksiaan. Sitten poika osoitti seinällä komeilevia kunniakirjoja ja totesi ymmärtävän syyn näin maittaviin pizzoihin.

Tässä jutussa ei nyt varsinaisesti pizzoista puhuta…

Juuri tuossa samassa pöydässä mekin herkuttelimme!


Mies käväisi etsimässä tästä pienestä viinipuodista itselleen olutta. Yhdysvaltain puolella hotellimme lähellä olevasta marketista ei saanut olutta, eikä mistään muistakaan vastaavanlaisista elintarvikekaupoista, kuten olemme Suomessa tottuneet. Tällä matkalla joutui kyllä tarkistamaan aikaisempia asenteitaan/luulojaan amerikkalaisesta liberaalista alkoholikulttuurista. Ainakin noissa parissa pikku viinipuodissa käydessämme jäi vaikutelma hyvin konservatiivisesta alkoholikulttuurista. Pienissä puodeissa oli myös pieni valikoima ja harvassa myytiin olutta. Tuli hieman vaivautunut olo myyjän tarkkaillessa pitkän tiskin takaa, kun yritti sellaisessa ahtaudessa etsiä viiniä. Noh`, tämä nyt oli kuitenkin pieni asia, eikä sille olisi näinkään paljoa painoarvoa kuulunut antaa. Kokemastaan heräsi kuitenkin ajattelemaan jopa kyseenalaistamaan meidän suomalaisten sekä eurooppalaisten omaa hyvänä pidettyä vapaamielistä alkoholipolitiikkaa. Pitäisikö meidän suhtautua alkoholiin häveliäämmin?

Odotellessamme miestä asioinniltaan jaloittelimme hieman ja tarkastelimme mielenkiintoiselta näyttävää pikkukaupunkia lähemmin. Paikallista Äkkijyrkkää…?


Ruokailun jälkeen alkoi pian painostaa ja loppumatkalla tuli torkahdeltua tuon tuostakin. Onneksi ajajia oli kaksi, niin että pystyivät vuoroin levähtämään. Mies ajoi loppumatkan Newarkin lentokentälle. Ilta ennätti jo hämärtyä ennen kuin lopultakin löysimme oikean tien lentoaseman autovuokraamoon. Luotettavasti toiminut navigaattorimme ilmeisesti sekosi tällä tiheään risteyksiä olevalla tieosuudella, eikä kyennyt ajoissa risteyksissä reagoimaan. Huh, oli todella oltava tarkkana, että huomasi mikä kaista milloinkin oli otettava ja mistä käännyttävä sisään-/ulosmenoon. Meidän lisäksi siellä ajoi myös miljoona muuta autoa tuhatta ja sataa. Vasta, kun navigaattori kytkettiin pois ja tarkkailtiin vain pelkkiä tieopasteita, päästiin lopulta onnellisesti perille.
Koska olimme jo matkasta sen verran väsyneet, että bussilla kulkeminen matkatavaroinemme tuntui vastenmieliseltä ajatukselta, päätimme palata hotelliimme taxilla. Huokasin tyytyväisenä tästä päätöksestämme. Mutta pian kyllä jo huokasin aivan muusta syystä taas taxissa. Nimittäin sattui olemaan tämä reipas ja rento nuorimies sellainen kaahari, että taas äitiä kyyti pelotti. Vaan se taitaa olla yleinen tapa täällä, mennä lujaa.

LAUANTAI 20.6. Kahvikuppeja etsimässä… Eräs osoite mistä etsimäni kahvikupit voisivat löytyä. Hieman ujostutti mennä sisään näin hienolta vaikuttavaan liikkeeseen

Sisäovella seisoi univormuasuinen, hovimestaria muistuttava ovimies. Tiskin takana oli ojennuksessa toinen tyylikäsasuinen mies. Sisällä ei kuitenkaan näkynyt mitään kuppeja tai muitakaan astioihin viittaavia, vaan hienoja timantti- ja kultakoruja sekä muita arvokkaalta vaikuttavia pieniä lahjaesineitä.Kysyimme kuitenkin vielä miehiltä olimmeko oikeassa osoitteessa ja löytyisikö etsimäämme liikettä sieltä.
- Kyllä vain olkaa ystävälliset ja käykää portaita alakertaan, meitä kohteliaasti opastettiin. Ovella seisonut mies osoitti samalla mieheni sateenvarjoa, ojensi putkimaisen muovipussin ja pyysi ystävällisesti laittamaan vettä tiputtavan sateenvarjon siihen, brilliant!
Katso
Katso


Alakerran ”kuppiliikkeessä” ei ollut tungosta. Meidän lisäksi siellä oli vain yksi asiakkaasta käyvä vanha leidi. Niin ja tuollaisessa sohvalla varustetussa toimistohuoneessa näkyi pari muuta asiakasta neuvottelemassa – valitsemassa mieleistään astiastoa, excellent!

Tyylikkäitä myyjättäriä, eleganteissa mustissa jakkupuvuissa kansiot kädessään, näytti liikkuvan liikkeessä enempi kuin asiakkaita. Arvokkuudestaan huolimatta myyjättäret huomioivat meidät ystävällisellä tervehdyksellä. Esitettyämme asian eräälle myyjistä, kävi selville, etteivät mitkään näytillä olevat astiat olleet täällä myynnissä. Asiakas voi vain niihin tutustua ja valita niistä mieleisensä. Ja vasta sitten tehdä varsinaisen tilauksen. Tilauksen toimitus vie viidestä päivästä viikkoon. Siihen meillä ei ollut riittävästi enää aikaa, pity. Pahoitellen niukkaa aikatauluamme, hän antoi käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä ja tekemään tilauksen, josta voisimme aloittaa neuvotella. Myöskin kuvaaminen oli liikkeessä sallittua ja hän kehottikin etsimään mahdollisia mieleisiä kuppeja ja kuvaamaan niitä. Niistäkin hän voisi sitten tehdä ”sopivan”tarjouksen, so sweet.

Oli hauskaa huomata kuinka kunnioitusta herättävän vaikutuksen - vakavat ilmeet, tämä hieno ”kuppikauppa” miesväessämme aiheutti. Taisinpa saada siitä osan itsekin järjestäessäni heidät tällaiseen paikkaan tutustumaan.

Hintalappuja ei näkynyt. Muutamissa lasi- ja kristalliesineissä muistan nähneeni, eikä hinta hirveältä vaikuttanut, etenkin kun dollarin vielä laskee euroksi

Oli miellyttävää kierrellä kiireettömästi vailla tungosta ja meteliä. Pehmeällä kokolattiamatolla käyskentely hemmotteli kovan kadun kuluttamia jalkaparkoja, nice.

Enpä muista aikaisemmin tämänkaltaisesta nauttineeni, nähneeni yhdellä kerralla näin monenlaisia, näin kauniita ja etenkin näin laadukkaita astiastoja, wonderful.


Jatkoimme matkaa ja poikkesimme aivan mielijohteesta ja kiinnostuksesta tänne Saint Patrick`s Cathedraliin. Sisällä oli hieman hämärää eikä siellä ollut läheskään niin hiljaista kuin äskeisessä liikkeessä. Paikallisten kirkossakävijöiden lisäksi oli paljon meitä turistikävijöitä. Aitauksen sisäpuolella penkkeihin istuville tehtiin pienimuotoinen turvatarkastus. Suurin osa meistä turisteista pysyttelikin aitauksen ulkopuolella tyytyen ylimalkaiseen kirkon katseluun. Vaikuttavan kaunis kirkko. Ja taustalta kuluva lapsikuoron kirkas laulu vielä herkisti tunnelmaa.
Tutustu
Tutustu


Muuallakin matkoillaan on tuntunut aina mukavalta poiketa lähikirkkoon. Viehättää tuo kuinka ”suuressa maailmassa” kirkot sijaitsevat niin keskellä ihmisten arkielämää ja kuinka vaivatonta sinne on poiketa. Eikä se laske mitenkään niiden arvokkuutta vaikka ne ovatkin tuollaisen humun keskellä, päinvastoin niissä aistii rauhaa.
Palasimme kirkosta maallisempiin maisemiin ja jatkoimme eteenpäin FIFTH AVENUEta.

Kuuluisan muotikadun varrella toinen toistaan hienompia ja kalliimpia liikkeitä. Mutta tässä vaiheessa matkaa alkoi jonkinlainen käsittämätön kiire vallata kävelijät ja oli tyydyttävä vain näihin valokuva muistoihin.
Tutustu

Tuskinpa olisi auttanut ostoksemme …konkurssi kohtalonaan.


Aika kallista… täällä
Tuo ruskea jakkupuku on juuri sellainen ”minunlainen”, jollaisen voisi hankkia. Mutta ei tuon hintaista, ei.

5 AVENUE
Tutustu


CUCCI
Lisää


LUIS VUITTON
Lisää


Tästä rakennuksesta en muista aikaisemmin kuulleeni. Pojan mukaan se on Donald Trumpin nimisen rikkaan liikemiehen rakennuttama pilvenpiirtäjä. Rakennus oli kahdeksankymmentä luvulla Manhattanin korkein. Vasta jälkeen päin tutkittuani selvisi, että siellä olisi ollut suuri kauppakeskus, harmittaa. Olisi ollut mielenkiintoista käydä. Seuraavalla kerralla en kyllä jätä väliin.
Nämä nuoret miehet näyttävät oikein mielikseen poseeraavan, ihania…

Lisää
Lisää

Sopivasti kadun lopussa näkyi jo Central Park. Yön aikana oli satanut ja puistoalueella oli paikka paikoin märkää.
Tietoa


Penkit vielä kosteita, ettei niissä istujia näkynyt. Ei näkynyt myöskään paikallisia lounastajia, vain meitä turisteilta vaikuttavia liikkeellä.


Uteliaisuuttaan ja pientä nälkää tuntien hot dog tuntui sopivalta valinnalta. Ilmeisesti nuorimies oli juuri kokoamassa siirrettävää myyntivainuaan ja lopettelemassa myyntiä. Ehdimme kuitenkin vielä saamaan häneltä hot dogit pieneen nälkäämme. Eivät ne kuitenkaan lähes tulkoonkaan olleet niin hyviä mitä joskus nuoruudessaan nautti tai Espanjan rantalomillaan.


Tämä kaunis suihkulähdeaukio tuntui vetävän ihmisiä puoleensa, eikä ihme.

Joen varsi oli täynnä vieri vieressä olevia soutuveneitä. Vuokrattavia? Yhtään venettä emme kuitenkaan nähneet vesillä? Uteliaisuus heräsi nähdä tuo viehättävältä näyttävä rantakabinetti lähempää ja käydä jopa sinne sisään.

Ravintola oli tupaten täynnä viikonlopun lounastajista, tilavissa pöydissä ruokailevista perheistä. Tästä baarin puolelta löytyi tilaa vielä kahdelle ja mukavat katselupaikat pikkuoluita nautiskellen. Totta kai kohtelias baarimikko tervehdyksen lomassa kysyi mistä olemme. Ja hämmästykseksemme vastaukseemme täsmensi vielä ”Helsinki”.

Tämä ihastuttava hääpari tuli meitä puistossa yllättäen vastaan! Ja minä tietenkin impulsiiviseen tapaani kysymään lupaa saada kuvata heidät. Ihanan myönteisesti ja itsekin innostuen hääpari osallistui kuvaukseensa. Onnittelimme heitä lämpimästi.
Päänä tässä pienessä ihastuttavassa episodissa hääri morsiamen äiti. Harmillista, että hän jäi kuvista pois. Äiti oli tosi elegantti nainen. Hän kiiruhti ottamaan sulhaselta noita kuvassa näkyviä sateenvarjoja. Mutta minusta sateenvarjot saavat näkyä koska ne kuvastavat juuri sen hetkistä, hieman tihkusateista säätä. Selitin taas (monennenko kerran matkallamme) olevamme turisteja Euroopasta ja olevamme aivan ihastuksissa kaikesta näkemästämme. Siitäkös morsiamen äiti innostui tiedustelemaan, että mistä päin Eurooppaa, ties vaikka puhuisimme yhteistä kieltä. Kertoi koko seurueen olevan Puolasta lähtöisin. Siinä sitten hehkuttelimme puolin ja toisin eurooppalaisuuttamme suorastaan pakahduttavan liikutuksen vallassa. Sitten hän kysyi josko mekin haluaisimme vielä yhteiseen kuvaan morsiusparin kanssa. Hienoa, halusimme toki. Taustalla näkyvät kolme henkilöä kuuluivat hekin samaan seurueeseen.

Kaiken tuon liikuttavan kohtaamisen aikana en älynnyt pyytää heidän nettiyhteyksiä, johon kuvat olisi voinut lähettää. 



Jatkoimme puistossa kulkuamme lähes ylevissä tunnelmissa äskeisen tapaamisen vaikutuksesta… Tuntui erikoisen ihmeelliseltä olla sisällä tuolla puistossa, kokea voimakas vihreä luonto ja sen ympärillä oleva pilvenpiirtäjäkaupunki.

Puistosta ulos tultuamme näimme toisen onnellisen hääparin ajelevan hevosvaunuilla. Ihmiset pysähtyivät kadun varrelle huiskuttamaan, taputtamaan ja toivottamaan onnitteluja heille. Oli hauskaa huiskuttaa ja huutaa onnitteluja muiden mukana.


Näihin pitkiin autoihin ”törmäsi” tämän tästä. Muutaman lomapäivämme aikana mekin näimme monta pitkää autoa.

Tästä tädistä muistui heti äitini Aino-täti mieleen. Paitsi, Aino-täti käytti korkokenkiä. Hänkin asui täällä New Yorkissa, Brooklynissä. Eli yli yhdeksänkymmentä vuotiaaksi. Kävi Suomessa säännöllisin välein. Kirjeenvaihtoa kävimme, mutta silloin en vielä edes kuvitellut käyväni itse täällä.

Melkoinen mediakeskus kävelyreitin varrella.

Kolumbusympyrä.


Kadunvarsilla on paljon houkuttelevia kahvipaikkoja. 



Tämä oli eräs erittäin onnistunut paikka. Se ei ollut ihmisiä aivan tupaten täynnä. Leivosvalintammekin menivät nappiin. Tämän espanjalaistyylisen kahvilan maitokahvi oli myös parasta kahvia mitä koko matkallamme saimme.

Maxxikauppa
Kaupat olivat auki klo 22:00 saakka, shoppailijan unelmakaupunki!
Oli liikuttavaa nähdä myös ”tosi mies” täpinässä, kun löysi mieleisiä farkkuja ja T-paito paikallisella hinnalla.
21.8. SUNNUNTAI

Kotimatkalle puolenpäivän jälkeen hotellilta. Viimeisen kerran Lincoln Tunnelista…
Hieman haikeaksi mielen veti loman päättyminen. Mutta niinhän se meneekin, kun on hyvää ollut.


>

Päällimmäiseksi jäi vahvasti kiitollinen ja tyytyväinen mieli ensi New Yorkin matkastamme. ”Tänne tulemme kyllä toistekin”, tuumasimme miehen kanssa.

6 kommenttia:

  1. Kiitos matkakertomuksestasi. Muistot tulvahtivat elävinä mieleen. Samoja kuvakulmia otimme mekin Empire State Buildingista. Meillä 8 päivää kului Manhattanilla ja Hudsonjoella.
    Ajattelimme seuraavalla kerralla kierrellä kauemmaksi.
    Minustakin suurkaupungin palvelut olivat kohteliaita. Varsinkin Macy :n tavaratalossa.

    Mukavat muistot jäivät.

    VastaaPoista
  2. Arleena, totta haastat, suurkaupungin palvelut olivat sitä; kohteliasta ja ystävällistä.. Nautimme myös vallitsevasta rentoudesta. Päällimmäisenä hyvästä kohtelusta jäi tunne ihmisten välisestä keskinäisestä tasavertaisuudesta. Matkakertomukseni edetessä kuvia myös Macy:n tavaratalosta. Sama kokemus meilläkin sieltä ystävällisestä ja huolehtivasta palvelusta. Heti kun kävi ilmi, että olemme turisteja Euroopasta neuvottiin hankkimaan Macy :n tavaratalon Savings Pass.
    Mukavat muistot jäivät meillekin ja halu palata sinne uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Tää oli tosi mielenkiintoinen rapsa, mukavaa kun jaksoit tehdä tästä niin perusteellisen ja laittaa paljon kuvia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Maarit! Oli pakko tehdä näinkin kattava kooste, ihan oman itseni vuoksi, koska matka oli sen verran suuri kokemus.

    VastaaPoista
  5. Nyt alkaa jo vähän mahasta kipristää, olet kyllä tehnyt hyvän koosteen. Antoisaa reissua odotellessa :)

    VastaaPoista
  6. Totta kai kipristää, kun sellainen kokemus ja tuhansien kilometrien matka edessä! Itse tuntu helpottavalta, kun Johannes huolehti paljosta. Ja yllättävän ystävällista ja avuliasta amerikkalaiset ovat, tarjoten omatoimisesti apuaan. Koin (lyhyen) matkan hyvin koskettavana, varmaan jonkunlainen kulttuurishokki kaikesta kokemasta. Ja siksi oli itselle tärkeää jäsentää ja käydä kaikkea kokemaansa läpi.

    VastaaPoista