lauantai 15. elokuuta 2009

SYKSYISTÄ

Voi kuinka mieluisia tunnelmia monen blogiystäväni kesäkuulumisista on välittynyt. Tämä kesä tuntuu ilmojen suhteen hellineen itse kutakin, myös minua. Lepoa ja virkistystä moni on kokenut saaneensa monenlaisista tapahtumista ja retkistä, ihanaa!


Rakastan heinäkuunhelteitä ja kuumaakesää vaikka se saakin minut aina jotenkin euforiseen mielentilaan. Silloin ei kykene kunnolla keskittymään eikä saa aikaiseksi mitään, kun on jotenkin itsensä kanssa eksyksissä - ymmällään. Mutta aina elokuun edetessä minä muutun entiselleni – ikään kuin palaan ruotuun ja löydän takaisin siihen tutun turvalliseen arkeeni - itseeni, jossa voin tuntea syvintä onnellisuutta. Uskon kuitenkin tuohon hurahduttavan kesäeuforisuuden hyvää tekevään vaikutukseen – sen välttämättömyyteen, että jaksaisi - että tässä tavallisessa arjessa tuntisin tätä onnellisuutta.

Ajattelen jo syksyä lämpimällä mielellä, vaikka loppukesää vielä eletään. Paljon helpommalta ja kevyemmältä tuntuu nyt tuleva syksy kahteen aikaisempaan syksyyn verrattuna, jolloin lähijohtamisen opintoni veivät aikani ja voimani. Hienolta tuntuu se mitä silloin sai aikaiseksi, mutta enää en malttaisi itseäni sellaiseen sitoa ja uhrata näitä ihania syksyisiä puhdetöitä sisällä esseitä väsäten.

6 kommenttia:

  1. Just näin kun paras kesä on takanapäin alkaa arkinen, jokapäiväinen elämä ja rutiinit. Ei ole menoa ja melskettä. Kaikilla on lomat pidetty.
    Seesteinen syksy on tas tulossa täälläkin.

    VastaaPoista
  2. Aurinkoinen kesä on meillä nyt ollut. Tulee ihan lapsuuden kesät mieleen.
    Syksyiset päivätkin ovat niin ihania jos on kuulakkaat ja aurinkoiset ilmat. Ruska-aika on minusta yksi parhaista vuodenajoista. Syksyllä on kiva patikoida metsissä ja ulkoilla muutenkin.

    VastaaPoista
  3. Arki rulettaa. Mie oikeasti tykkään, kun syksy tulee ja ihmiset palaavat sorvin ääreen. Onko siellä päin muuten herkkkutatteja näkynyt?

    VastaaPoista
  4. Mukavaa sunnuntai iltaa toivottaa Vaaralan Krisse

    VastaaPoista
  5. hihih, samantien kun blogisi avautui eteeni, osui silmiini tuo ihana varpaat koti taivasta-kuva :) Nyt kun ollaan jo hiljalleen syksyn puolella, loppukesässä, niin oikein erityisesti aina tuntee kesän ihanaa tunnelmaa kuvissa, jotka sitä kuvaavat hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Viikonloppu vierähti kotipihalla puuhastellessa ja ulkorakennuksen kimpussa isäntää avustaessa.
    Nyt vasta kerkesin vastaamaan. Parin viikon vapaata tiedossa. Tämä sateinen sää ja tuuli on oikein hyvä, jotta tulee keskityttyä tarpeellisiin sisähommiin. Hyvää alkuviikkoa teille kaikille!

    Arleena, seesteinen on sopiva sana tähän loppukesän ja alkavan syksyn taitekohtaan, kiitos!

    Susanne, eikö olekin ihanaa, että on kykyä kokea/tuntea lapsuuden kesän kaltaisia asioita! Eikä ole kyynisyyttä. Kyllä nyt on saatu varastoitua itseemme kesästä parasta aurinkoa ja iloa. Tällä jaksetaan loskainen marraskuu. Ja värikäs kuulakas syksykin vielä edessä nautittavana!

    Vicki Li, syksyn tulosta tykkään minäkin. Sieniä en ole katsonut sillä silmällä, mutta löytynee jostain läheltä varmaan. Nuorena sienestin, mutta kun perheen muut jäsenet eivät sieniin mielistyneet, jäi se minultakin. Pitäisi sienikirjat kaivaa taas esiin ja alkaa kerätä…

    Krisse /Vaarala, kiva kun kävit, kiitos!

    Marika, uusi tuttavuus kiva! Kiitos mukavasta kommentistasi ja tervetuloa jatkossakin! Varpaat kohti taivasta - jalat irti maasta…

    VastaaPoista