JES PEKKANISKA, JES!

Kolmen viikon vapaallani suunnittelin aloittavani (lopultakin) talon kattoharja- ja räystäslautojen maalauksen. Mies asensi rappusten jatkonkin tämmäykseen. Kerran kiipesin ylös ja sitten sanoin, että tuonne en mene. Tuntui sekä fyysisesti että henkisesti ylivoimaisen raskaalta koko homma. Varsinainen työ, maalaaminen, käy lähes mahdottomaksi, kun pitää yhdellä kädellä rappusista kiinni ja toisella yrittää maalata. Alkoi masentaa ja luovutusmieliala vallata.

Työkaveri kertoi varanneensa hydraulisen telineen uuden autotallin maalausta varten, kiinnostuin. Siitä innostuin minäkin kysymään Pekkaniskalta sellaista apuvälinettä. Ja niin heti onnisti hyvin, kun sattumoisin tuossa parinkilometrin päässä kirkon korjaustyömaalla olikin perjantaista lähtien vapaana sellainen nosturi. Eikä vuokrahintakaan kohtuuton, vähän yli seitsemänkymmentä euroa. Mutta mieshän toppuutteli - ilmeni monenmoista estettä sellaisen käyttöön. Ja minä heti luovutin, ei sitten... Vaan heti, kun torstaiaamuna hän kysyi, josko nosturin varaan, niin sen tein. Ja iltasella sen haimme. Siinä ehdin jo oppia sitä käyttämään ja ensimmäisen kerroksen maalaamaan..

- Hei täältä ylhäältä!

Perjantai aamuna aloitin yhdeksän jälkeen. Voi kuinka ihanalta tällaisella apuvälineellä työskentely tuntuikaan! Maalaaminen ei ollut mitään sutimista, vaan pystyi rauhallisen keskittyneesti ja huolellisesti maalaamaan. Jes Pekkaniska, jes! Pientä keinuntaa tuntui kokoajan tuossa korissa työskennellessään. Ja nyt tässä kirjoittaessakin tuntuu kuin laivamatkan jälkeen. Illalla kahdeksan jälkeen sain maalaukset tehdyksi. Nyt on maalattu nuo vaikeimmat ja korkeimmat kohdat. Loput alueet voi tehdä rappusilta. Tyytyväinen mieli on aikaansaannoksestaan. Ja tyytyväinen myös , että tuon apuvälineen hankki. Huomen aamuna ei tarvitse edes tuota telinettä palauttaa, vaan seuraava (tuttu) vuokraaja hakee sen pihaltamme. Meni niin nappiin,

Yläilmoista katsoen...