sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

HEINÄKUUTA

Että tämmöistä heinäkuuta! Helteinen ja suloinen kesäsää kääntyi aivan toiseen suuntaan ja kavereeraa hyytävän pohjoistuulen kanssa, hyi. Eilen puuhastelin pihalla monta tuntia talvitakki yllä. Hanskoja tarvitsin muutenkin. Illalla naama punotti. Ei niinkään auringon vaikutuksesta vaan kylmän tuulen. Tänään olen vain istuskellut sisällä ja kuvitellut tuon auringonpaisteen olevan lämmintä kesää.

Teetä viluiselle...
Se hyöty sisälläolosta oli, että olen saanut alulle aikomani New Yorkin matkakertomuksen. Matkakuvat tuli laitettua alustavasti järjestykseen ja nyt on vain lisättävä lihaa luiden ympärille eli rakennettava kerrontaa kuvien saatoksi. Mielenkiintoista, mutta työtä vaativaa. Kuitenkin tuntuu, että se on vain tehtävä jotta saisi jotenkin kokemansa paremmin jäsenneltyä. Avauskirjoituksen sain jo kirjoitetuksi. Harmittelen, että en ole oikein hyvä kameran käyttäjä, kuvaaja. Huomaa, että ei ole otoksillaan onnistunut tavoittamaan kokemaansa tunnelmaa eikä siten myöskään välittämään sitä muille. Noh´ yritän kompensoida tämän puutteen värikkäällä kerronnalla…

Ja huomenna töihin. Kokonaista kolme viikkoa yhteen menoon. Oikein hyvää viikon alkua kaikille blogikävijöilleni!

4 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. Mekin kävimme eilenillalla kävelyllä ja hanskoja olis kyllä tarvinnut. Ja tänään töiden jälkeen olen juonut jo muutaman kupillisen teetä että lämpenis.
    Lämpimämpää loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  3. kOTKASSAKIN ON SATEISTA JA PIMEÄÄ..MUTTA ONHAN SE KESÄ KUITENKIN..VAI..-))

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne Susanne, Pioni ja Krisse. Johan kesäsää parani.

    VastaaPoista