torstai 11. kesäkuuta 2009

KOLME YÖTÄ


Kolme yötä matkaan. Kaikenlaiset matkaan liittyvät paperiasiat ovat tässä mallissa. Hain tänään pankista varaamani dollarit. Muistin päivällä yht`äkkiä, että huomennahan on jo perjantai. Viime viikonlopusta saakka mieli on täyttynyt yhä kasvavan kihelmöivästä matkan odotuksesta. Matkalaukku on saanut kuitenkin odottaa rauhassa pakkaustaan, lauantaina vasta täytetään. Mahdollisimman vähän laitan laukkuun mukaan tavaraa, jotta tuomisille olisi tilaa. Poika on vuokrannut käyttöömme auton keskiviikosta perjantaihin. Yksi loma vuorokausi kulutetaan Niagaran putouksilla, huh.
Miesväki aikoo ottaa läppärinsä mukaan matkalle ja mies lupasi lainata omaansa, kiva. Yritän laittaa blogiini reaaliaikaista raporttia New Yorkista ja putouksilta, mahtavaa!

Työviikko on kulunut nopeasti monenlaisissa työkuvioissa. Ensimmäisen rauhalliselta vaikuttaneen työviikon jälkeen onkin toisella viikolla sitten tekemistä riittänyt. Jopa siinä määrin, että työpäivän tunnit ovat venyneet harmittavasti ylityön puolelle. Huomennakin vielä monenlaista tekemistä, ennen kuin työpöytä on saatu tyhjäksi. Mutta sittenpä alkaa matkan viimejärjestelyt, pakkaamiset yms. asiat, jihuu! Lauantaina mentävä ”ihmisten aikaan ” nukkumaan ja noustava sunnuntaina varhain. Tunnen itseni aivan lapsenmielisen onnelliseksi.

6 kommenttia:

  1. Varmasti mahtava matka tulossa. Odotan matkaraporttejasi:)

    VastaaPoista
  2. Oi että miten ihana matka teitä odottaa.
    Minuakin alkoi jännittämään puolestasi:)
    Tunnen oikein sen kihelmöinnin vatsanpohjalla minkä noin upea ja lähellä oleva matka saa aikaan.
    Hyvää matkaa teille!

    VastaaPoista
  3. Voi ihana matka edessä. Kuinka pitkä Nykistä on Niagaran putouksille.
    Mukavaa kuulla kokemuksia.

    VastaaPoista
  4. Voi, että, olen onnellinen sun puolestasi, että pääset sinne!
    On varmaan ihana loma!
    Puolestani toivon kauikkea hyvää matkallenne!

    VastaaPoista
  5. Jännää, toivotan hauskaa matkaa ja kiva kun näytät kuvia sitten.

    VastaaPoista
  6. Kiitos blogiystävät iloisista ja mukanaolevista kommenteistanne! Nykistä Niagaralle ~650km. On oltava yksi yö siellä. Yritän laittaa matkalta kuvia ja kuulumisia. On ihanaa olla jakamassa teidän kanssanne näitä matkakokemuksia.

    VastaaPoista