keskiviikko 20. toukokuuta 2009

AHKEROINTIA

Onpa tullut ahkeroitua tuolla pihamaalla ja hieman jopa näkyvää saatu aikaiseksikin. Olen kai luova persoona? ;) Se tulee hyvin esille tuolla pihamaan haravoinnissa. Olen pannut merkille vuosien varrella kuinka haravointini etenee. Se ei ole määrätietoisen sinnikästä puurtamista, haravoinnin etenemistä A-pisteestä B-pisteeseen. Mieluummin työskentelen auringon mukaan; aamusta pihamaalla ja ilta-auringossa takapihan maastossa. Muutenkin, kun lääniä on niin paljon ja haravointia, tuntee jo alkuvaiheessa itsensä henkisesti lyödyksi. Tapanani onkin aloittaa jo maaliskuussa lumen alta paljastuvan maan rapsuttelun. Teen haravointia vähän niin kuin varkain ja hämäten, että säästyisin tuolta henkiseltä nujerrukselta. Tiettyyn pisteeseen haravoinnissa edettyäni alan nauttia ja rapsutella oikein sydämeni kyllyydestä ja saatan innostua jatkamaan haravointia tai risukkojen karsintaa vielä sieltäkin mihin silmä ei kanna.

Eilen hain muutaman multasäkin. Kylvin nurmikonsiementä pariin pälvikohtaan. Ja innostuin karsimaan vanhoja (30v) tuoksuvatukoita. Huh, mikä urakka! Sain kuitenkin tehdyksi ja nyt on kyllä entinen ränsistynyt pensaikko ilo silmälle.


Eilen kävi myös ikkunanmyyjä mittaamassa ulkorakennuksen ikkunoita ja illalla oli sähköpostissa jo tarjous. Mies varmasti siitä hyvin tinkii.Aikomuksena olisi kunnostaa tuota talon vastapäätä olevaa kämppähuonetta. Se on toiminut vuosia sekalaisena varasto-, nikkarointi-, korjaus- soittoharjoitushuoneena. Nyt siitä olisi tarkoitus tehdä hieman fiininpi huone, jossa voisi vaikka isommalla joukolla kokoontua syömään tai yhteiseen lauluiltaan jne. Ikkunat tulisivat lattian tasalle ja antaisivat näin huoneeseen lisävaloa. Myös ovi tulisi lasista.

Juhannuksen jälkeen vasta kaikenlaisiin isompiin remontti ja pihankorjaustöihin alamme ehtiä. Naapurissa asuva poika vaimonsa kanssa suunnittelevat pihan kunnostamista ja tarvitsevat traktorityötä. Siinä samalla on mahdollista käyttää meidänkin pihalla möyrimässä. Laitan sitten tuonne pihanperukalle muutamia marjapensaita yms.

Juuri kun vauhtiin pääsi näissä pihapuuhissa keskeytyy se tänään kaikenlaisella muulla ohjelmalla: jalkahoitotyötä puoleltapäivin, iltapäivällä Vaasaan siskon miehen synttäreille (40v). Huomenna siskojen kokoontuminen Tampereelle. Kaikki nuo mieluisia tapahtumia, pieni ympäristön vaihdos ja kuulumisten vaihto oikein ajan kanssa. Lähden omalla autolla siskon (asuu myös Lohtajalla) kanssa. Saas nähdä eksymmekö, kun en ole pitempiä reissuja itse ajanut. Navigointilaitteesta ehkä jotain apua ja sisko on monesti reittiä kulkenut. Nyt hetkeksi ulos silmäilemään aikaansaannoksiaan ja edessä olevia haasteita!

4 kommenttia:

  1. Sinun haravointityylisi kuulostaa kovin tutulta:-) Mukavan näköinen ulkorakennus teillä onkin, hyvältä näyttää jo nyt saati sitten ehostuksen jälkeen!

    Pihatyöt ovat tosi inspiroivaa työtä silloin kun niitä tekee omaksi ilokseen eikä kyseesä ole pakkopuurtaminen. Ja hyvä on että on pyhiksi muutakin inspiroivaa tekemistä! Sopiva yhdistelmä kaikenlaista kivaa!

    VastaaPoista
  2. Niinpä Maaretta, jos keskittyy vain tekemään niitä omia mielenkiintoisia asioitaan, hyläten kaikki juhlatilaisuudet ja tapaamiset omiin kiireisiin vedoten, huomaa pian kutsupyyntöjen loppuneen ja jääneensä itsekseen.

    VastaaPoista
  3. Tuohon piharakennuksen eteen näyttäisi tulevan ihana terassi, ja siinä voi pistää vaikka tanssiksi.
    Meillä ei haravoinnista voi puhua, on sen verran pieni tuo alue.

    Mukavaa reissua Tampereelle

    VastaaPoista
  4. Arleena, tanssimista olen itsekin ajatellut!:)

    VastaaPoista