lauantai 22. helmikuuta 2014

IHANA VIIKKO


                                                                           KUVA TÄÄLTÄ
Aivan ihana viikko takana!  Monenlaisia mukavia tapaamisia ja keskusteluja. Joku sisäinen rauhallisuus ja varmuus vallannut mielen.Vaikka välillä on väsy  ja  pieni tyytymättömyys siitä, ettei ehdi muuta kuin työtä ja työtä. Vaan itsepä tätä halusin ja nyt alkaa onneksi myös tuntumaan siltä, että ajatuksia ja aikaa on muuhunkin kuin työhön. Tämän oman blogin lisäksi aloitin tammikuussa myös facebookin. Tuntuipa kivalta saada   kaveripyyntöjä. Muutamia kaveripyyntöjä tein itsekin. Huomaanpa olevani aika aktiivinen tällä uudella saralla, milloin  kommentoiden tai vain tykäten.

Mahtavat olympialaiskisat olleet! Toteaa tällainen urheilusta perustamaton. Jotain on kuitenkin tullut silmäiltyä ja aivan vain tunnelman vuoksi miehen kanssa seurattua.   Kisojen puitteet, maisemat , sää sekä kisastudio ovat kaikki olleet huippua ja iloa.  

                                                            Niin ja naisten taitoluisteluesitykset olivat täyttä taidetta!

Itku pääsi, kun tuli huojentava tieto siskon siirtymisestä OYS:sta Kiuruun. Ensi viikolla voisi käydä häntä katsomassa.

14 kommenttia:

  1. Kuva on oikea väriläiskä!
    Minäkin olen sivusilmällä seuraillut kisoja, ei kiinnosta kovinkaan paljoa. Mies seuraa vain jääkiekkoa. Onhan se hienoa, kun mitaleita tulee.
    Mulla on ollut jotenkin tahmea viikko, en ole saanut tehtyä sitä mitä aioin. Toivottavasti tulee piristystä ensi viikolle. Aurinkokin näyttäytyi jo tänään. Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mies seuraa kaikkea ja onkin kyllä aika kuusalla sitten niistä :)
      Olen todella tykännyt noista mahtavista näkymistä hiihtolatujen varrelta.
      Joskus tahteampaa, tuttua tuo :) Itse sain tarvittavaa voimaa tästä viikosta.

      Toivotaan piristystä ensi viikolle!

      Kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista
  2. Kaunis kukkakuva!
    Mukava kuullä että viikkosi on ollut ihana! <3 Oikein hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa Rita!

    VastaaPoista
  3. Kukkakalenteri 2014, ihana!
    Viime vuoden loppu ja alkanut vuosi ovat vaatineet voimia, kun on uutta pitänyt opetella.
    Joten viime viikko oli ihmeellisesti kuin keidas erämaassa :)

    Kiitos, sitä samaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Niin tuttua tuo sinun kamppailusi työn imua vastaan. Ihanakin työ kun väsyttää. Itse huomasin eilen surffailevani Työeläkesivuilla netissä tekemässä laskelmia, Turhan pienet ovat vaan eläkkeet naisvaltaisella alalla. Mutta valintaa sekin, minne haluaa energiansa suunnata niin kauan kun sitä vielä riittää Minulla olisi niin paljon innostavaa tekemistä jos vaan aikaa olisi siihen käyttää. Työpäivän iltoina en jaksa juuri mitään pakollisten kuvioiden päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla tuosta tuttuudesta työn imuun!
      Esimiehen tuki ja kannustus on kyllä tärkeää joka auttaa jaksamaan.
      Onni on ollut itselläni saada sellaisia.

      Kyllä tässä laskelmia on tehty ja työelämästä vapaasta elämästä haaveiltu :)
      Mies jäi pari vuotta sitten yrittäjyydestä eläkkeelle ja on tosi tyytyväinen pienestä eläkkeestään huolimatta.
      Saas nähdä miten sitten itse. Uskompa, että kuukausitulojen pienenemisestä huolimatta korvaava vapaa tuntuu kuitenkin sen verran hyvältä, että tyytyväisyys säilyy.



      Poista
  5. Ensinkin, mukavaa kuulla hyviä uutisia sisarestasi! :)

    Seesteisellä mielellä asiat tuntuvat luistavan, vaikka 'tosiasiallinen kiire' ei olisi kadonnut minnnekään. Hieno tunne se! :)

    Hyvää viikonloppua Rita! <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos, nyt uskaltaa jo sisaren toipumisesta iloita!
    Totta, seesteisyys ja aikuinen asenne, johonkin asioihin voi itse vaikuttaa ja jos ei voi, suhtautuu sitten rauhallisesti.

    Kiitos, sitä samaa sinule! <3

    VastaaPoista