keskiviikko 2. lokakuuta 2013

3.10. eikä 30.




Oi näitä ihania syysiltoja! Ovat niin pehmeitä, lämpöisiä  ja tuoksuvia. Aivan pimeään asti olen ulkona puuhieni parissa viihtynyt. Vain vähän ehtii töiden jälkeen, mutta silti sopivasti saa liikuskelua.

Maanantaina olin varautunut seminaaripäivään. Töissä kaikki oli siihen malliin järjestettynä, että pystyin olemaan  poissa. Olin hyvissä ajoin seminaaripaikalla ja tarkistin vielä, että sali on sama kuin ilmoituksessa. Ei näkynyt kyseistä tilaisuutta infonäytöllä. Tutkin sitten saamani ohjelman ja siinä selvisikin, että seminaari onkin vasta 3.10. eikä 30. , oma moka.

Ei oikein innostanut töihinkään lähteä. Ilmoitin sinne erheeni ja varmistin josko sopii pitää lomapäivä, kun niitä on vielä niin monta jäljellä. Niinpä sitten sain yllätäin lomapäivän, joka tuntui oikein mukavalta. Päässä alkoi heti liikkua suunnitelmia kaupassakäynneistä ja asioinneista. Mutta päädyin kuitenkin vain Prisman kautta kotiin. Muutama kukkasipulipussi ja kanerva tuli hankituksi.

Yleensä, kun kuljen toisen puolen sisäänkäynnistä, niin oli jäänyt huomaamatta tämä vasta avattu marketin kahvio. 

 Pitihän sitä lomapäivää vähän juhlistaa ja nauttia leivoksesta ja erilaisesta arjesta.

12 kommenttia:

  1. Tuo iltakuva on just niin kuin unta ja unelmaa!

    Että teillä on Prismassa tuollaisia herkkuja....

    Kaunista lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania nämä lokakuunkin illat ovat olleet, fiilikset ihmeellisesti kuin toukokuussa?
      Jospa viikonloppuna jatkuu tämä ihanuus!

      Juu, tuollaisia viettelyksiä kauppareissun yhteyteen...

      Kiitos, sitä samaa Leena sinulle!

      Poista
  2. Eläköön unohdukset ja sen myötä spontaanius! Eipä ole parempaa kun yllätävä vapaapäivä ja maanantaiaamun kakkukahvit. Viisaan valinnan teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spontaanit jutut ovat yleensä onnistuneimpia, koska heittäytyminen/tarttuminen hetkeen, voi tuntua aika palkitsevalta. Tässäkin tapauksessa, ennakolta suunnittelematon vapaapäivä :)

      Poista
  3. Oi,mitä herkkuja siellä onkaan. Täytyykin mennä keittään kahvia ja hakea kaapista jotain hyvää sen kanssa, jos löytyy,. ei taida löytyä, nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatteles Harakka, noin monta ihanaa sorttia! Minulta menee kyllä vuosia, että nuo kaikki tulee maisteltua...Jos en sitten joka viikko ala kahvilla käydä...

      Voi kamalaa, tuollainen pettymys, kun ei kotoa mitään herkkuja löydy!

      Poista
  4. Yllättävä, ihana lomapäivä! :)

    Tuo leivos näyttää taivaallisen hyvältä! <3 Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä!

      Yhä enempi haluaisi tällaisia lomapäiviä! Yritän ahkeroida vielä vuoden verran, niin sitten alan löysäillä :)

      Budapestinleivos myös maistuu taivaallisen hyvältä! http://ammattilaiset.valio.fi/portal/page/portal/Ammattilaiset/Teollisuus/Reseptit/Resepti?p_tunnus=11446

      Kiitos, sitä samaa sinulle Kaisa!

      Poista
  5. Nami! Mieheni kans usein jaataan puoliksi :)

    VastaaPoista
  6. Niin mekin mieheni kanssa ;)

    VastaaPoista