lauantai 15. kesäkuuta 2013

ALKUKESÄÄ





Hei  hurraa viikonloppua  ja alkukesää!

Tänään hain loputkin kukat, ikkunan alle valmiiksi laatikkoihin istutetut pelargoniat ja lobeliat. Nyt vielä värjöttelevät, mutta kesän edetessä muuttuvat näyttävämmiksi, uskon. Pergolakin saa lasikaton kunhan miehen tilaamat kiinnityslistat tulevat. Sitten saa sateesta huolimatta pitää tuoleissa ja penkillä pehmusteita jatkuvasti.

Pari viikkoa on ollut aika väsyttävää, niin töissä kuin kotohommissakin. Työparini on kesälomalla ja ilman hänen panostaan on kiirettä pitänyt. Töistä tullessa olen mennyt maata ja nukahtanut pian, eikä herätessä ole oikein tajunnut onko aamu vai ilta. Siitä  kun on kunnon kahvilla tokenettu , niin on rientänyt ulkohommiin. Iltamyöhään on kaikenlaista innolla ahkeroinut.  Ja aamulla taas menoksi. Kiitos miehen,että pitää kodin kunnossa ja huolehtii viikkosiivoukset! Tunnenkin itseni siinä suhteessa oikein Jumalan lellikiksi ;) Helteen hemmottelukin loppui ja nyt on vaihtelevasti kylmässäkin kärvistelty. Toisaalta aivan kiva tällainen notkahdus ennen juhannusta. Oikein mukava kesäntuntu.


16 kommenttia:

  1. Kauniin näköstä on pihallasi ja kiva siinä on sitten istuskella vaikka sateella, kun katto vielä tulee.
    Meilläkin laitettiin grillikatokseen uusi katto ja lattia.
    Nyt siellä onkin kiva istuskella kesäiltaisin ja päivisinkin.
    Meillä tuli myös pari päivää vettä ja oli tosi kylmääkin, mutta tänään onkin jo paisellut taas aurinko, mutta kova tuuli on käynyt kuitenkin.
    Ja pian on jo juhannuskin, kyllä aika rientää!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista ja kaunista kyllä, koko ajan parannellaan, niin kohta kaunistakin ;)
      Teilläkin kelpaa uudella krillipaikalla, kiva!
      Vettä tuli eilen illalla täälläkin. Lisä ei pahitteeksi.
      Aivan jo juhannustunnelma alkaa vallata ;)
      Kiitos, sitä samaa sulle!

      Poista
  2. Pian on mukava istuskella suojassa satunnaisilta sadekuuroilta ja nauttia kesäillasta.

    Samalla tavalla on minunkin illat sujuneet, nukahtanut sohvalle pariksi tunniksi joka ilta. Joskus ei vain aikuinenkaan saa rytmiä kohdalleen.

    VastaaPoista
  3. Minä otan torkut melkein joka ilta töiden jälkeen ja sitten jaksaakin taas valvoa yhteen-kahteen yöllä!
    Kaikki vapaa-aika kuluu pihalla ja pihahommissa.
    Ihana tuo teidän perkola! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisas tapa, ottaa torkut ;) niin meilläkin. Useinpa ilta venyy ad 24:00.
      Pihatöitä riittä, onneksi, sillä "valms maailma" olisi kauhistus.

      Kiitos, sitä kehittelemme.
      Kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista
  4. joo, hyvästä miehestä kannattaa pitää huolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat Hannele! Ja arvo annetaan.

      Poista
  5. Eikös se ole ihan tutkitun terveellistäkin se "siesta" suomalaisittainkin, niin että hyvä tapa se on. Iloa vaan pihasi hoitoon, ja mikäs, kun ihanan nostalgista musiikkiakin sinulla soi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti, ainakin omalla kohdalla on toiminut ;)
      Putkahti vaan mielen juuri tuo tunnelmallinen vanha kesäbiisi!

      Poista
  6. Kauniille näyttää!
    Lasikattoinen perkola kuulosta ihanalle. Ei haittaa sitten sataa tai paistaa. Aina on mukava istua siinä pöydän ääressä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan nuo kukat alkavat oikein oleentua ja kasvaa, niin kaunistuu vaan entisestään. Kesäkalusteiden maalaamista valkoiseksi mies suunnittelee. Siitä vaan jos on vaivaan valmis. Vaikka noitä on hiottu ja öljytty, eivät oikein näytä hyvältä.

      Lasikatto tuntuu mainiolta ja hyvä kun ei kuitenkaan pimennä.

      Poista
  7. Nyt on tosiaan ollut vähän viileämpää, onneksi on satanut.
    Tästä taas lähtee lämpötila nousemaan ja Juhannukseksi luvataan jo kunnon kesäilmaa.
    Pergolasta tulee mukava, kun katoksen ansiosta siellä voi oleskella vaikka sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusen laimentaa tällainen kesän vetäytyminen. Mutta jos juhannussään ennustus pitää, niin upeissa olosuhteissa saamme juhannusta viettää.

      Viihdymme paljon ulkosalla ja pergola parantaa mahdollisuuksia siihen nautintoon. Mies suunnittelee jo infrapunalämmittimiä ;)

      Poista
  8. Niin kaunis on tuo etupihanne olohuone ja talo kaikkinensa!

    Ankin musiikki sopii kesätunnelmaan, kiitos linkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä riittää kehittämistä, mutta entiseen verratessa viihtyvyys on kyllä parantunut ;)

      Totta, Ankin laulu luo kesätunnelmaa!

      Poista