sunnuntai 19. toukokuuta 2013

SISKOJEN TAPAAMINEN


Hieno siskojentapaaminen! Tämän vuoden tapahtuma pidettiin keskimmäisen siskon luona Pieksämäellä. Hän oli varannut meille mainion paikan, Pöyhölän Pappilasta. 

Koska varsinainen majoitussesonki ei ollut vielä kunnolla alkanut, meitä  pidettiin kuin piispaa pappilassa. Olipa hauskaa saada siskosten kesken taas puhua ja nauraa oikein sydämen kyllyydellä! Vielä vuoteessa puoli unessa jotain toisille keskusteluun lisättiin ja sitten hyvin nukuttiin.

Ja ne aamiaiset!


Lauantaipäivä kuljettiin pitkin Pieksämäkeä, kierrettiin kirpputoreja, 


 kulttuuriakin kerittiin - kuvia  katselemaan.

Välillä vähän välipalalla ja loppupäivän huipennukseksi tutustuttiin  siskon, miehensä kanssa  hankkimaan vanhaan maatilaan.

  Illalle nautimme pappilan ”keveän” iltapalan.  


Ja viikonlopun irtiottoni aikana mies oli saanut tämän aikaiseksi!

17 kommenttia:

  1. Siskojen tapaaminen on aina mukavaa! Ja varsinkin meillä, se on harvinaista herkkua kun tapaamme vain kerran, kaksi tai joskus jopa kolme kertaa vuodessa. Puheesta ei tule loppua...
    Upeita herkkuja saitte maistella! Ja terassista tulee kaunis, oikein ootan kuvia valmiista!
    Mukavia kesäisiä tunnelmia Lohtajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme yrittäneet tätä tapaa ylläpitää. Rupesimme muutama vuosi sitten kokoontumaan , kun äitimme sairastui vakavasti ja toipui.

      Porukassa puhe pulppuaa ja ilo irtoaa. Muistan jo nuorempana maailmalta kotiin kokoontuessamme näin olleen. Äitimme saattoi tulla vielä vuoteesta sanomaan meille ääni väristen, että kuinka ihania olemmekaan ;)

      Uskomattoman ihania herkkuja ja monenlaisia!
      Terassista tulee upea, uskon minäkin. Muutama vuosi sitten tuo kuistin toinen puoli oli aivan käyttämätön. Sitten mies laitti sinnekin kivetyksen ja huomasimme kuinka suojaisan lämmin paikka siinä onkin. Tuolla puolella tuleekin oltua enempi. Lasikatto tekee siitä entistä suojaisemman. Kuvia laitan jatkossakin ;)
      Kiitos, nautinnollista kevättä sinulle myös!

      Poista
  2. Siskojen tapaaminen on aina kivaa herkkua1
    Ja ihanana terassin miehesi on tehnytkin.
    Meilläkin mies teki kesäterassin uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helposti laiskottaa vastaavanlaiseen ryhtyä tai viikonloppuna kotoa mihinkään lähteä. Mutta kyllä oli tyytyväinen ja iloinen, että kokoontuminen sovittii ja kaikki siihen osallistuimme.

      Eläkeläinen enättää :) Ja taitavakin käsistään. Olen kyllä tosi iloinen, kun itse tuohon innostui ja joka kesä jotain kehittelee.

      Kiva, kyllä tekevät miehet ovat lahja naiselle!

      Poista
  3. Minulla ei ole siskoja, mutta olen saanut kaksi aivan ihanaa kälyä ja heidän kanssaan teemme mekin aina tyttöjen reissuja.

    Teillä näyttää olleen ihana reissu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs veljiä?
      Minulla taas ei yhtään kälyä ;) Hyvä kälysuhde on hieno asia!

      Hieno reissu, kyllä.

      Poista
  4. Montako teitä onkaan? Jos olitte ainoita vieraita, niin meinaan, että noista tarjoiluista riittäisi monelle kymmenelle...

    Siskojen kanssa on ihan herkkua tavata, oli varmasti ihanaa päästä yhdessä pikku lomalle. Olen yrittänyt houkutella siskojani ensi keväänä Firenzeen, saa nähdä onnistuuko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio ;) meitä on 5.
      Tuo tarjoilukuva on Pöyhölän Pappilan kotisivulta, siis lähes totta. Sitä ruokaa oli todellakin pöytä täynnä erilaisia sortteja vaikka meidän viiden lisäksi oli vain pari muutakin aamiaisella.

      Näin juuri! Nuorimmainen sisko täyttää ensi kesänä 50v ja esitti mielenkiintoista visionta seuraavaa siskotapaamista suunnitellen. Toivottavasti onnistuisit hankkeessa saada siskojasi matkalle, mahtavaa!

      Poista
  5. Mikä ihana kokoontuminen! Luulin ensin, että ollaan tässä likellä eli Keuruulla, sillä sielläkin on vanha pappila, joka on nimeltään Pöyhölä ja tyttäremme kävi siellä rippileirinsä.

    Hurmaavaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain!
      Kiva Leena, kun olet taas maisemissa!

      Helteisenä perjantaina ja ja viikonlopun lähestyessä hieman harmitteli mielessä lähteä mihinkään, mutta ei kauan, kyllä kannatti.
      Tämä Pöyhölän Pappila on ollut 10 vuotta yksityisen pito- ja majoituspalvelu pitäjän käytössä. Koko ajan ovat kysynnän myötä palveluita lisänneet.

      Kiitos, samaa sinulle!

      Poista
  6. Juuri sellainen ihana voimaannuttava tapaaminen joita me tarvitaan aina välillä. Ohjelma kuulosti tosi mukavalta.Ja onpa miehesi ollut aikaansaapa! Oli varmaan mukava tulla kotiin "uudelle terassille"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapiasta ja voimaantumisesta käy nämä tällaiset tapaamiset. Tällä kertaa itkut jäivät vähemmälle ja naurettiin enempi.
      Ohjelma oli pakotonta , vapaata ja kiiiireeeetöntä.

      Kaasujalka oli kyllä herkässä kotiin palatessa, mies tuntui erittäin rakkaalta ja uudella terassilla ilta upealta ;)

      Poista
  7. Kaikin puolin onnistunut viikonloppu siis;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Ja nostetta piisaa, tämä ihana helle ja huominen vapaapäivä ;)

      Poista
  8. Olipas ihanantuntuinen miitinki siskojen kesken! :) Näitä tällaisia pitäisi itsekin harrastaa enemmän... Sisarukseni ovat lentäneet ympäri suomenniemeä, liian harvoin tapaamme.

    Mukavaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
  9. Pientä vaivannäköä ja sopimista puolin ja toisin, niin saa miitingit toteumaan, suosittelen Itse koen aika terapeuttiseksi ja voimaannuttavaksi tapahtumaksi vuotuisat siskotapaamisemme.

    Kiitos, ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista