lauantai 13. huhtikuuta 2013


 


Ajoin ohi, enkä poikennut perjantainakaan tuonne vasta avattuun hypermarkettiin. Torstain avajaispäivä oli kuulemma ruuhkauttanut liikenteen kilometreittäin. Tuonne vielä kerkiää. Työviikko meni pelättyä paremmin, hyvä! Alkuvuodesta tottui lyhyempiin työviikkoihin, milloin ylimääräisiä pyhiä tai muutama lomapäivä. Sitten kun taas koko viikko töitä, huokaa jo etukäteen.

Ensi viikko vaikuttaa  mielenkiintoiselta ja mukavalta. Torstai ja perjantai menevät koulutuksessa, viimeinen niissä merkeissä ja  toukokuussa vielä valmistujaistilaisuus  ihanissa puitteissa hyvän porukan kesken. 

Sunnuntaina kulttuuria, paikallisen harrastajanäyttelijöiden aikaansaannosta ja illallista nauttimaan.  Odotettavissa on tosi hauska sunnuntai-ilta mainion teatteriesityksen parissa. Seuraava viikko  myös, pääkaupunkireissu. Liput tähän  April jazzin tapahtumaan hankittu ja hotellihuone varattuna.

Ennustettu keli; sade ja pilvisyys, valletsevat nyt. Mutta jospa päivän kuluessa pääsisi ulkoilemaan ja kävellen kaloreita kuluttamaan. Muutama kilo pitäisi pois pyyhkäistä, jotta kesäkostyymit saisi mahtumaan yllensä.
Yritetään!

Ja kurjet! Saapuivat, tehden äänekkään ja näyttävän ylilennon.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nämä suunnitellut jo hyvissä ajoin. Töissäkin päivät kyllä suunniteltu, mutta puolet on sitten vielä yleensä sellaista odottamatonta.

      Poista
  2. Uusi kauppa tuli eilen nähtyä, en tykkää tuollaisista liian isoista. Pienet ja kodikkaat on parempia, mutta pakkohan sitä on ruokaa hakea jostakin, joskus isoistakin.
    Minunkin viikko on selvänä, kevätsiivouksia pakko jatkaa työpaikalla. Kesätyöt ovat alkaneet, ei uskois kun pihalle katsoo, mutta kalenteri näyttää että pakko on aloittaa!
    Eilenkin satoi lisää lunta... Toivotaan aurinkoisempaa ensi viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä lailla!
      Tuollaisissa hypermarketeissa saa liikuntaa, kun kiertää ulko-ovelta kassalle.Isossa on valinnanvaraa ja siksi kai moni pitää niitä ostajan paratiiseinä. Pikkukaupoissa on puolensa, kyllä!

      Alkoihan se aurinko paistaa, suorastaan porottaa!
      En malttanut ja haravoin aina sieltä täältä, missä paljasta maata. Taisi nyt kevätpuuhat alkaa. Ens viikon illat kuluu ulkosalla pihaa haravoiden ;)
      Toivotaan ilmojen jatkuvan tällaisina!

      Poista
  3. Sulla on sitten viikko jo suunniteltu, mutta jotain kivaajkin mukaan mahytuu.
    Ja olet jo nähnyt kurkia, hieno juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kiva saada työviikkoonkin vaihtelua.
      Kurkien saapuminen, paluu, on aina yhtä koskettavaa!

      Poista
  4. Kurkien saapuminen on niitä kevään merkkihetkiä! Ihana kevät on viimeinkin täällä! :)

    Mukavaa uutta viikkoa, Rita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppu oli kyllä niin ihanan keväinen! Ja kurjet vielä onnistunutta sellaista juhlistivat.

      Kiitos, samoin sinulle Kaisa!

      Poista