lauantai 20. huhtikuuta 2013

KEVÄÄN KIIHKEYTTÄ



Nämä nettilehdet ovat  aivan ihania! Tätä nykyä tulee tilanneeksi aika vähän aikakauslehtiä, koska netistä löytyy paljon tällaisia, mielenkiintoisempia.
 
Oi, tätä kevään kiihkeyttä! Eletään juuri tätä aikaa keväästä, jolloin ahkeroidaan pihatöissä aamusta iltaan. Tekemisen tahti ja ilostuttava innostus kaappaavat mukaansa (vai vetävät imuunsa?). 


Pihatöihin vain uppoutuu ja yks kas huomaa selvittäneensä aluksi uuvuttavalta tuntuneen pihanurmen työstämisen,  haravoineensa koko etupihan tuosta vaan, jihuu!


Eläkeläismiehen toivetilanne?
Metsähakkuun yhteydessä saimme paljon polttopuita. Mies lajittelee lateita aivan innoissaan.

ps. kevään ensiääniä , moottoripyörien.


11 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia tuossa lehdessä. Minä olen lehtien suurkuluttaja, mulle tulee tällä hetkellä 7 lehteä ja lisäksi ostan usein irtonumeroita. Varsinkin nyt lähtee kaupasta mukaan eri kielisiä puutarhalehtiä...
    Olin eilen ihan pistoksissa, kun en ehtinyt pihalle. Tänään menen rapsuttelemaan ja raivaamaan oksia rannasta. Meillä on ihan samaa, puukasoja siellä täällä.
    Huomenna alkaa haravat heilua työpaikalla, ihanaa kun lumet lähti!
    Aurinkoista kevätviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, mikä lehtien suurkuluttuja, todella!

      Joo, huomenna haravat taas heilumaan. Sitten voi syventyä mielipuuhaan, oksien ja risujen raivaukseen ;)
      Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Voi juku, sä olet jo haravoinut niin paljon..mulla on melkein koko tontti vielä haravoimatta. Meillä on ollut niin tosi märkää,ettei sinne ole viitsinyt pahemmin mennäkkään.
    On siinä miehellesi hommia hetkeksi aikaa.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän piha kuivuu yleensä nopeaan. Mutta paljon eri alueita mistä on haravoitava. Huolestuin, että tuossa puun lajittelussa miehellä menee koko kesä, eikä ennätä muita suunniteltuja hommia toteuttamaan, heh.
      Kiitos, sitä samaa sinulle!

      Poista
  3. Kevät ryöpsähti yhtäkkiä kukoistukseensa! :) Ja niinkuin siitä huolehdittiin uutislähetyksiä ja iltapäivälehtiä myöten, tuleeko se vai eikö tule... Joka vuosihan se kuitenkin on tullut
    .... Odotettu kevät <3

    Teillä on siellä uskomattoman iso piha haravoitavana! Mikäs sen parempaa kuntoliikuntaa... ja samalla ajatus saa lentää!

    Mukavia kevätkelejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aina se kevät ja keäkin on lopulta tullut ;)
      Totta, iso piha ja kuvassa vain siitä osa. Tuo alue on yleensä helpoin haravoida. Muutaman päivän kun aherran niin voin saada ympäristön siistityksi. Kuntoliikunnan kannalta otan ja ajatukset tosiaan lähtee liikkeelle.

      Kiitos, nautitaan puuhakkaista kevätpäivistä!

      Poista
  4. Sää oot jo haravoinut noin paljon. Meillä vielä niin märkää ettei haravaan voi tarttua. Ehkä ensi viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Tapanani on heti aloittaa, kun lumet alkaa sulaa. Sillä lailla vähitellen. Mutta tänä keväänä tosi hitaasti eteni sulaminen. Joka kevät henkisesti tuntuu niin haastavalta, mutta tähän saakka on aina selvinnyt ;)
      Kyllä se siitä.

      Poista
  5. Noista puuklapeista tulee varmaan kaunis ja taidokas puupino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin ;) Niitä pitääkin käydä päivittäin ihailemassa!
      Ja ne luovat kauneudessaan ihanaa harmoniaa ja hyvää mieltä.

      Poista