perjantai 23. marraskuuta 2012

LOISTAVAA


  
Taivaallista suklaata
Huomasin vasta eilen opinto-ohjaani alkuviikolla lähettämän kyselyn kirjallisentyöni edistymisestä. Heti töistä kotiuduttuani lähetin hänelle tähänastiset aikaansaannokseni. Saamani  vastauskommentti mairitteli mukavasti, oikeastaan tosi mukavasti. Muutenkin on alkanut  myös työrintamalla  tuntumaan mukavammalta. Työvuosi on ollut aikamoisen voimia vievä ja  välistä on mielessä  kyseenalaistanut kaiken mielekkyyttä.
Mutta toisaalta kaikista koettelemuksista huolimatta, on  päällimmäisenä vahva tyytyväisyys tähän kaikkeen elämän arkeen.  Eräs varteenotettava tekijä arki- ja työelämässä jaksamiseen ja onnellisuuteen on varmaan miehen eläkkeelle jäänti ja kotiarjesta huolehtiminen.

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Nyt  lähestytään sitä ihanaa perinteistä joulunalusaikaa, jolloin on monenlaisia mukavia menoja ja tapahtumia, ihanaa! Ai, että nautin tästä ajasta. Huomaan joulueuforian pikkuhiljaa valtaavan... 


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Vaikka kuinka pitää itseään ns. aikuisena, joka pärjää kyllä ilman kiitoksia, niin tuntuupa tunnustus vaan mukavasti koskettavan. Pitäisi itsekin enempi viljellä kiitosta ja myönteistä toisille ;), opin.

      Poista
  2. Olen monesti ajatellut että on onni kun osaa nauttia joulunajasta. Niin monelle joulu tuntuu olevan raskasta ja paineista aikaa. En ole mikään jouluintoilija vaikka leivon ja ruokaa laitankin enemmän kuin tavalliseti, siivoilenkin vähän paremmin. Enemmän kuin nämä puolet , minua innostaa jouluun liittyvät tunnelmat; kynttilät koristelut ja läheisten tapaamiset. Meillekin joulun aikaan saapuvat kaikki maailmalla oleva jälkikasvumme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onni tuntea onnentunnetta, totta. Pari viikkoa sitten eräs ystäväni huokaili tulevasta joulustressistään. Yritä siinä sitten neuvoa lepposampaa saatikka innostuneempaa asennetta jouluaikaan ;)
      Meidän joulusiivous on tavallinen viikkosiivous, jonka yhteydessä vaihdetaan joulumattoihin ja verhoihin. Verhojen värkkääminen vie joskus enempi aikaa. Jouluaterian valmistus ja -kattaus on aina yhtä ihanaa. Kaupan kautta enimmäkseen jouluruuat koostuvat. Kaikki jouluun liittyvät perinteet ja tunnelma on niin upeaa.

      Poista
  3. Löysin juuri blogisi, kun lauantaina, 21. huhtikuuta 2012 olit kuvannut valkoisen ihanaisen vitriinikaapin. Minkä niminen / kuka sitä oiekin myy? Kiitos ja hyvää joulunodotusta! :) t. Anne

    VastaaPoista
  4. Voi harmi, kun en vitriinikaapin tietoja ollenkaan tallettanut. Tuota alaosan Sope-sarjan
    laatikostoa jouluksi ajattelin ja jonkun sopivan vitriinin sitten siihen. Siirsin hankkeen kuitenkin tuonnemmaksi.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut hyvästä palautteesta :)

    Ja mukavaa joulu-euforiaa!
    Joulun lähestyminen tuntuu tänä vuonna minustakin erityisen lämmittävältä.. Johtuu varmasti osittain tästä huiman pitkästä loskaisesta, lumettomasta loppusyksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tästä vaan euforia paranee!
      Joo, mukavaa ottaa jo joulun alusajasta ilo irti ja selättää lokaiset fiilikset ;)

      Poista
  6. Osaan kuvitella ilosi työsi arvostamisesta, positiivisuus on semmoinen juttu, joka itse itseään ruokkii, ja siitä lisää hyviä kicksejä syntyy. Iloa Joulun ajan odotukseen 1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, taitaa positiivisuus olla juuri sitä! Vaikka on kuinka olisi kiireistä ja työn täyteistä päivät, niin positiivisuus auttaa jaksamaan ja tuntemaan itsensä aina vottajaksi.

      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista