torstai 18. elokuuta 2011

Mieluista aikaa

Syksy on minusta mieluista aikaa. Kuuman ja hullaannuttavan kesän jälkeen tuntuu aina miellyttävältä ”laskeutua maan pinnalle” rauhoittua ja syventää otettaan tavalliseen arkielämään. Niin nytkin. Työssä tuntuu myös hyvältä haasteineen päivineen. Elokuussa minun on määrä aloittaa työn ohessa kahden vuoden kestävä koulutus. Levollisin mielin, eiköhän siitä selviä – tietoa ja ammattitaidon päivittämistä. Kouluttautuminen merkitsee varmaan myös, että pestikin jatkuu vuoden loputtua edelleen. Lähdin reilu vuosi sitten tähän uuteen tehtävääni hyvin matalalla profiililla itseäni kuunnellen. Kannatti – olen tosi tyytyväinen ja kiitollinen tällaisesta eteen auenneesta haasteesta ja iloinen siitä, että itselläni on ollut viitseliäisyyttä opetelle uusia asioita.

Ja Kaupungin seudun opiston opinto-ohjelma julkaisu 2011 –2012 on selattuna! Ai, että olisi houkutuksia. Lähinnä kiinnostaisi ruotsinkielenkurssi. Olisi töiden jälkeen aivan nurkan takana…
Ja tätibaletti voisi olla minun juttuni. Toisaalta ei kuitenkaan haluaisi itseään liikaa sitoa…

Syksyisin ollaan pruukattu miehen kanssa lomailla etelän auringossa. Tänä syksynä tehdään poikkeuksellisesti kaupunkikiertomatka. Oi kuinka mukavalta alkaa edessä olevan lomamatkan valmistelu tuntua! Matkamme ovat aina olleet hyviä ja onnistuneita.

Laitan muutaman kuvan edessä olevan matkamme muutamasta kohteesta.




10 kommenttia:

  1. Aika ihastuttavat maisemat lomakohteessanne.

    Minäkin tuota luetteloa selasin, ehkä yhden liikuntaillan lisäksi ilmottaudun muutamalle sellaiselle käsityöaiheiselle lyhytkurssille:)

    VastaaPoista
  2. Kivankuuloista innostusta työelämässä kehittymiseen, vaikutat aidosti kiinnostuneelta ja omistautuneelta tehtävääsi:)
    Olen itse kääntänyt kelkkani kokonaan muutama vuosi sitten enkä mistään hinnasta opiskelisi lisää. Työhön liittyvissä koulutuksissa käyn kuitenkin mielelläni, niistä saa aina uutta potkua.

    Olisiko kohde Itävallassa? En kyllä tunne noita paikkoja.

    VastaaPoista
  3. Pioni: Eikö totta! On se vain täältä perukoilta minne vain lähteekin, niin maisemat vain paranevat. En sano tätä kuitenkaan pahalla tai omaa ympäristöäni halveksien, ehei. Tykkään omasta asuinsijastani ja ympäristöstäni.
    Mutta kauniimpaa ja näyttävämpää maisemaa löytyy muualta. Ja sitäpä on sitten kiva matkustaa ihailemaan;).

    Kiusauksia luettelo täynnänsä. Kiinnostaisi tuo tätibaletti ja ruotsikin olisi niin tarpeen. Mutta viisasta pitää maltti eikä heti aikaansa lyödä lukkoon. Käsityön harrastajalle oli ilahuttavan paljon valinnan mahdollisuuksia!

    VastaaPoista
  4. Katriina; Juu, työelämästäni olen aina tykännyt ja kokenut saaneeni tehdä mieluista työtä. Kovin kunnianhimoinen en ole.
    Sisäistä kyllästystä, totta kai, olen minäkin vuosien työelämässä aika ajoin tuntenut. Se on kuitenkin toiminut jonkinlaisena alkuun panevana tekijänä saada omaa työmotivaatiota kohotetuksi.

    Oikein arvasit, Itävallasta osin kysymys!
    Uutta minullekin.

    VastaaPoista
  5. Sehän on kiva, jos tykkäät mennä koulutukseen, lisäähän se ilman muuta tietoa ja taitoa!
    Ja juuri työpaikkakin siten varmentuu, onnea siinä sulle.
    Ja ihanan kohteen olette valinneet,kaunista paikkaa ihan taatusti!
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  6. Harakka; Tällä iällä ei niin huoleta työkuviot, vaikka eläkeaikaan muutama vuosi onkin. Entinen työkin oli mieluisaa mutta tämä on entisestään innostavampaa.
    Kyllä tuntuu mahtavalta päästä tuollaisiin kohteisiin; historiallisesti ja kulttuurillisesti kiinnostaviin paikkoihin!

    Kiitos, sitä samaa myös Sinulle!

    VastaaPoista
  7. komeita linnoja, syksystä minäkin tykkään, vaikka vielähän vielä kesä...

    VastaaPoista
  8. Hannele; juu, komeita ovat. Ja kyllä se on elämys tällaiselle latojen lähettyvillä asuvalle nähdä jotain noin suurta ;)

    Tänään töistä palatessa näkyi paljon kesäpukeisia ihmisiä pyöräillen tai jalan liikkeellä. Mittari näytikin liki +20, kesäähän tämä.

    VastaaPoista
  9. Wien? Minä en ole ollut eikä ole vielä tehnyt mieli kun siellä on niin monta muutakin kohdetta, joissa on pitä´nyt ehtiä...Tosin Wienin kaupungin taidemuseossa on yksi Klimtin taulu, joka pitäisi nähdä livenä. Lumimies on ollut useasti työmatkalla ja sanoo, että 'siellä ei sitten korkkareilla, jos kaiken meinaat nähdä.' Minä siihen, että 'sitten istun vain katukahvilassa nauttimassa'.

    Päijänteen vesi on vielä +20 astetta!

    VastaaPoista
  10. Leena; Wien olisi hieno kohde ja joskus siellä varmaan saa käydäkin. Nyt ei kummiskaan suunnisteta sinne. Kun klikkaa kuvia isolle, niin tiedosto yläpuolella näkyy paikan nimi mistä kuva on.
    Aikoinaan 90-luvun alussa pojan ollessa 7. luokalla hän osallistui kansainväliselle partioleirille Itävaltaan. Tutustuivat myös Wieniin. Hän oli aivan haltioissaan kaikesta näkemästään ja kokemastaan.
    Juu, kyllä korkkarit on matkalle otettava vaikka vain sitten katukahvilassa istuskelua ajatellen. ;)

    Viime sunnuntaina pistäydyimme äkikseltään meren äärellä. Vesi tuntui käteen yllättävän lämpöiseltä.

    VastaaPoista